Syksy ja hauskat laululeikit

0

Nipsulassa vierailevina ohjaajina toimivat opiskelijat Lotta & Anniina ja heidän opiskelijakaverinsa Marion & Katarina olivat havainnoimassa ohjausta.

Tuttuun tapaan pidimme kokoporukalla aamupiiriin ja lauloimme mukaansatempaavan Käsi oikea-laulun ja hauskan Kenguru Joonatan- lorun.
Nipsulassa tutustuttiin tällä kertaa syksyyn ja keskusteltiin muun muassa syksyn tapahtumista. Kuinka lehdet tippuvat puista ja muuttavat väriä, linnut lentävät etelään ja karhut alkavat valmistautua talviunille. Syksyn teemaan liittyen leikimme yhdessä värileikkiä erilaisia värejä lattialta bongaten ja eläimen lailla liikkuen. Taustalla soi myös lapsille tuttuja lastenlauluja. Meno oli hauskaa ja vauhdikasta!

Toinen laululeikki oli Karhu nukkuu, jossa yksittäisten karhujen lisäksi oli myös karhuperheitä. Joillekin leikki oli uusi, mutta kaikki oppivat leikin nopeasti ja osallistuivat hienosti.

Liikuntaleikit olivat mukavaa vaihtelua ja saivat positiivista palautetta Nipsulan väeltä. Erityisesti isommat lapset tykkäsivät siitä, että leikeissä sai vapaasti juosta ja temmeltää. Lasten vanhemmat heittäytyivät myös mukaan leikkeihin avustaen nuorimpia lapsia.

 

Myös opiskelijat innostuivat eläytymään laululeikkeihin ja kiittävät kaikkia mukana olleita!

 

 

 

Leave A Reply