Liikenneturvallisuus ja alikulkutunnelit Järvenpäässä

0

Kuten Georg Malmsténkin lauloi:

”Muista aina: Liikenteessä
monta vaaraa ompi eessä.
Siksi valpas aina mieli se on
turva verraton.”

MATECin kesäharjoittelija Maija on päässyt muun muassa tutkimaan liikennekäyttäytymistä yhdessä liikennealan insinööriopiskelijoiden kanssa. Kesän kohteena oli viisi alikulkua Järvenpäässä. Alikulut ovat osa opinnäytetyötutkimusta, joka kartoittaa kyseisten alikulkujen vaaranpaikkoja ja sitä, kuinka niistä voisi tehdä turvallisempia kaikille. Useimpien alikulkujen ongelmana on ollut muun muassa huono näkyvyys tiukkojen mutkien vuoksi ja valaistuksen vajavaisuus. Tämä tuottaa ongelmia ihan jokaiselle alikulkuja käyttävälle, mutta erityisesti sellaisille henkilöille, joiden näköaisti on syystä tai toisesta heikentynyt.

Tutkimuksen tarkoituksena on ollut kartoittaa alikulkujen liikenteen vaaranpaikat, raportoida niistä ja tehdä muutosehdotuksia. Alikulkuja tarkkaillaan uudelleen muutostöiden jälkeen, ja raportoidaan mahdollisista tapahtuneista muutoksista. Alikuluissa on tehty aivan perinteistä liikennelaskentaa, mutta kesän opiskelijoiden agendana oli tämän lisäksi toteuttaa myös tutkimuskävely SMI-lasien kanssa. SMI on lyhenne ja tulee sanoista SensoMotoric Instruments. Nämä SMI-lasit kuvaavat käyttäjänsä silmiä ja tallentavat niiden liikkeitä samalla kuvaten ympäristöä, jota käyttäjä parhaillaan katselee. SMI-lasien kanssa toteutetulla tutkimuksella voidaan ymmärtää kävelijää tai pyöräilijää vielä hieman syvemmin ja kerätä tietoa niin sanotuista kuolleista kulmista ja huonomman näkyvyyden kohdista kulkureitillä.

Tieteen ja taiteen vuoksi on tehtävä uhrauksia
Tieteen ja taiteen vuoksi on tehtävä uhrauksia

Yksi suurimmista haasteista kuvatessa ei kuitenkaan ollut näiden monimutkaisten lasien käyttäminen, vaan yllättävän kaunis suomalainen kesä! Eräänä kuvauspäivänä aurinko porotti niin kirkkaana pilvettömältä taivaalta, että lasien herkät kamerat eivät meinanneet havaita silmien liikkeitä. Tätä sääilmiötä täytyikin kompensoida lippalakilla ja mustalla sateenvarjolla, jotta saisimme hieman varjostettua silmiä ja lasit toimimaan. Mahtoi ohikulkijoita naurattaa hellepäivänä hassut lasit, lippalakki ja sateenvarjo!

Leave A Reply