Viestintää maaseudun hyväksi

0

Toimin markkinointiviestinnän harjoittelijana Maaseuturahoitus Hämeessä -hankkeessa. Tuttavallisemmin hanke tunnetaan Hämeenraittina. Hämeenraitti on viestintäkanava, joka jakaa tietoa maaseudun rahoituksesta, kertoo maaseudun tarinoita ja järjestää erilaisia tapahtumia Kanta- ja Päijät-Hämeen alueella. Minun tehtäviini kuuluvat muun muassa sisällöntuotanto, sosiaalisen median hallinnointi ja tapahtumaorganisointi.

Hämeenraitilla ollessani olen päässyt kehittämään jo olemassa olevia taitojani ja oppimaan täysin uusia. Sosiaalinen media, kuvanmuokkaus ja WordPress -alusta ovat olleet itselläni hyvin hallussa jo jonkin aikaa, ainakin omasta mielestäni. Uutena asiana minulle on opetettu haastatteluiden ja muiden juttujen tekoa. Toki lukiossa äidinkielen tunnilla vähän raapusteltiin artikkeleita ja kolumneja ruutupaperille, mutta ei niitä kukaan ikinä lukenut. Ehkä opettaja vähän vilkaisi. Hämeenraitilla julkaistuja juttuja luetaan.

Kun ruvetaan miettimään uuden jutun tekoa, prosessi on seuraavanlainen. Ensimmäisenä käydään lävitse mielenkiintoiset maaseudun rahoitusta saaneet hankkeet ja yritykset. Silloin päätetään, onko kyseessä hanketarina vai yritystarina. Seuraavaksi allekirjoittanut nappaa puhelimen käteensä ja koittaa sopia yhteyshenkilön kanssa tapaamisen, mahdollisesti seuraavalle viikolle. Puhelun jälkeen alkaa tarkempi hankkeen tutkiminen ja kysymysten suunnittelu. Kannattaa välttää kysymyksiä, joihin voi vastata kyllä tai ei. Seuraavalla viikolla minä sitten hurjastelen rallirassillani haastattelupaikalle järjestelmäkameran, nauhurin, vihkon ja kynän kanssa. Tarkoituksenani saada mielenkiintoista informaatiota rahoitetusta hankkeesta. Takaisin toimistolla aloitan muistiinpanojen läpikäymisen ja lopulta puhtaaksi kirjoittamisen. Valmis kirjoitus siirtyy minulta työnantajalleni ja haastatellulle tarkistettavaksi. Lopulta kirjoitus julkaistaan Hämeenraitin nettisivuilla ja tietenkin sosiaalisen median kanavissa. Jos aihetta on, kirjoitus lähetään tiedotteen muodossa myös alueen muille medioille.

Juttujen teossa ja muussa työskentelyssä on todella paljon auttanut harjoittelupaikalta saatu tuki. Hämeenraitilla on kaksi työntekijää, minä ja varsinainen tiedottaja. Työskentelemme kaksin entisessä pankinjohtajan toimistossa. Pöytiemme välillä on ehkä metri väliä. Apu on siis aina ollut lähellä. Työskentely rautaisen alan ammattilaisen kanssa on ollut hedelmällistä. Olen oppinut uusia asioita muun muassa Word Pressistä, Googlen työkaluista ja tapahtumajärjestämisestä. Olen myös käyttänyt ahkerasti ilmaista Canva-sivustoa. Ihan on kätevä sivusto kaiken kaikkiaan. Ennen kaikkea kirjoitustaitoni on kehittynyt selvästi. Toivottavasti se näkyy myös tässä blogissa. Varsinaisia juttuja olen nyt kirjoittanut kuusi kappaletta. Näiden lisäksi yhden blogin ja muita pienempiä kirjoituksia. Linkkaan tähän ensimmäisen hanketarinani ja yhden yritystarinan. Hanketarina käsittelee Hanssin Jukkaa ja yritystarina käsittelee Toukolan vihannestilaa. Muut tarinat voi halutessaan käydä etsimässä Hämeenraitin verkkosivuilta.

Työn ohessa olen päässyt tutustumaan Kanta- ja Päijät-Hämeen maaseutuun. Ideana hankkeella on tuoda maaseutua ja sen ihmisiä enemmän esille. Olenkin päässyt tekemään juttuja muun muassa Asikkalan Kurhilassa ja Lammilla. Toissa viikolla kävin Heinolassa piipahtamassa. Tukikohtanikin sijaitsee Tuuloksen kylässä, jossa en ennen harjoittelua ollut ikinä käynyt. Näissä kylissä ja kunnissa olen päässyt myös tutustumaan hienoihin maaseudun toimijoihin ja asukkaisiin. Muutama kuukausi sitten tallailin vielä Frankfurtin pilvenpiirtäjien kupeessa. Huomenna käyn Turkhaudan kesäteatterilla.

No, mitä muuta Hämeenraitti on minulle antanut. Opinnäytetyöaiheen. Järjestän ensimmäistä kertaa ikinä Hämeenraitin kesän avaustapahtuman, Hämeenraitti 4 US Camp. Tiedossa on huikea tapahtuma, joka yhdistää asiasisällön ja viihteen. Tapahtuma on Evolla toukokuun lopulla. Tulee olemaan mahtava päivä.

Jaakko Launonen

Leave A Reply