Työharjoittelu henkilöstöhallinnossa Suur-Seudun Osuuskaupalla

0

Työskentelin tradenomi opiskeluiden ohessa pitkään parturi-kampaajana Pirkanmaan Osuuskaupalla ja päätin pitkän pohdinnan jälkeen jäädä vuoden alussa työstäni opintovapaalle. Tie harjoittelupaikan löytymiseen ei suinkaan ollut kovin yksioikoinen, monien hakemuksien jälkeen päädyin lähtemään eri paikkakunnalle harjoitteluun saaden uusia kokemuksia. Alusta asti halusin saada harjoittelupaikan juuri henkilöstöhallinnosta, koska erityisesti pidän siitä, että saan tehdä ihmisten parissa töitä. Sain tarjouksen Suur-Seudun Osuuskaupalta tulla suorittamaan harjoittelua ja pienen pohdinnan jälkeen minulla jo olikin vuokra-asunto hakemus laitettuna ja sopimukset harjoittelun puolesta kunnossa. Työskenneltyäni pitkään S-ryhmällä olin innoissani eri Osuuskaupasta ja sen tuomista uusista tuulista sekä mahdollisuuksista.

Mistä arkeni koostui harjoittelussa?

Harjoitteluni ajoitus oli yritykselle juuri oikea, sillä kesätyöntekijöiden rekrytoinnit olivat juuri alkamassa tammikuussa. Minulle oli suunniteltu jo etukäteen, että pääsen olemaan vahvasti mukana kesätyöntekijöiden rekrytoinneissa. Järjestimme 15–17-vuotiaille kesätyöntekijöille haastattelutapahtumia Suur-Seudun Osuuskauppojen Prismojen yhteyteen Nummelassa, Lohjalla ja Salossa. Yhteensä järjestimme noin 10 tapahtumaa ja yhdessä tilaisuudessa oli parhaimmillaan noin 160 nuorta. Pääsin mukaan haastattelemaan kesätyöntekijöitä ja tarkoituksena oli pitää lyhyitä noin viiden minuutin kestäviä haastatteluhetkiä. Kesätyönhakijoita oli tänä vuonna ennätysmäärät 2375 kappaletta ja kesätöihin palkattiin noin 400 kesätyöntekijää. Yli 18-vuotiaille kesätyöntekijöille järjestimme haastattelun videohaastattelutyökalun avulla. Hakijat vastasivat esitettyihin kysymyksiin videoilla ja näitä videoita pääsin katsomaan sekä arvioimaan. Näiden kautta pääsin esittelemään kesätyöntekijöitä esihenkilöille eri toimipaikkoihin. Rekrytointien jälkeen koitti työsopimuksien teot ja pääsin myös näitä tekemään sekä tutustutaan tätä kautta kaupan alan työehtosopimukseen paremmin. Pääteemana harjoittelussa oli päästä tutustumaan rekrytoinnin maailmaan, mutta sain haltuuni paljon muitakin henkilöstöhallinon työtehtäviä.

Mitä kokonaisuudessaan opin?

Vaikka minulle olivatkin S-ryhmän järjestelmät jo entuudestaan melko tuttuja, opin silti todella paljon lisää niistä. Olen aikaisemmassa työssäni päässyt hieman haastattelemaan työharjoittelijoita, mutta huomasin harjoittelussa kuitenkin nopeasti sen, että kuinka yllättävän haasteellista haastatteleminen onkaan. Haastatteluissa pidin vaikeana aluksi sitä, että osaa kuunnella hakijaa ja samalla kirjoittaa ylös omia ajatuksia sekä esittää myös samalla jatkokysymyksiä. Kesätyöhaastatteluissa tähän kuitenkin tottui melko nopeasti ja oppi omat keinot, sillä parhaimmillaan kolmen tunnin aikana kerkesi haastattelemaan noin 30 hakijaa. Pääsin myös mukaan työnantajamielikuvan sekä osaamisen kehittämisen pariin, ja se olikin mielestäni erittäin mielenkiintoista. Sain vastuulleni myös tehdä itsenäisesti muita pienempiä projekteja, mitkä opettivat järjestelmällisyyttä ja tiedonhakutaitoja.

Mitkä ovat jatkosuunnitelmani?

Sain harjoittelun kautta valtavasti oppeja uudelle uralleni ja sain itselleni kesätyöpaikan henkilöstöhallinnon alalta. Vaikka juuri tällä kertaa ei harjoittelu paikassa ollut tarvetta kesätyöntekijälle, niin uskon, että harjoittelukokemuksesta oli minulle hyötyä saadessani kesätyöpaikan henkilöstöhallinnosta. Uudessa paikassa saan myös tehdä opinnäytetyöni, mikä edesauttaa myös valmistumistani, joten kaikki kääntyi lopulta parhain päin.

Kirjoittaja: Riina Kahra

linkedin.com/in/riinakahra

 

Leave A Reply