Hr-harjoittelu koronan keskellä

0

Viime syksynä aloin etsimään harjoittelupaikkaa, joka kiinnostaisi ja voisi antaa jonkinlaista suuntaa siitä, mitä haluaisin valmistumisen jälkeen tehdä työkseni. Hain useita eri paikkoja ja osallistuin kolmeen eri haastatteluun. Kaksi kolmesta ei tuntunut kuitenkaan omalta paikalta, joten tällä kertaa paras jäi todellakin viimeiseksi. Viimeisen haastattelun jälkeen fiilis oli erinomainen ja haastattelussa esittäytyneet tulevat työkaverit vaikuttivat huikeilta tyypeiltä. Seuraavana päivänä sain soiton, että minut oli valittu tehtävään. Aloittaisin muutaman viikon kuluttua hr-harjoittelijana Baronalla Hämeenlinnan toimistolla.

Harjoittelua aloittaessani minulla oli vain pieni aavistus siitä, mitä työ tulisi käytännössä olemaan. Lisäksi sopeutuminen säännölliseen työaikaan ja hyvin erilaiseen työnkuvaan aikaisempaan verrattuna jännitti. Aikaisempi työni oli myymälässä, jossa askeleita saattoi tulla 20 000 päivittäin ja työssä oltiin jatkuvassa asiakaskontaktissa. Vähemmästäkin heräsi epäilys, kuinka sopeutuisin rauhalliseen ja vakavamieliseen toimistotyöhön? Täytyy sanoa näin harjoittelun loppusuoralla, että avokonttori sekä mahtavat työkaverit ovat kyllä pitäneet huolen siitä, että työpäivät ovat olleet kaukana omista ennakkoluuloistani. Päiviä piristi satunnaisesti myös meidän kaikkien iloksi toimistokoirat.

Harjoittelupaikan hakuilmoituksessa oli hauskasti ilmaistu, että harjoittelu Baronalla on kaikkea muuta kuin kahvinkeittämistä – yhdyn tuohon kommenttiin täysin. Työssä oli mielettömästi uutta opittavaa ja vasta harjoittelun loppupuolella alkoi tuntua siltä, että aloin hallitsemaan perusasiat. Työskentelin pääsääntöisesti kaupan- ja ravintola-alan parissa, poikkeuksena muutamat teollisuuden puolelle kohdistuvat työtehtävät. Työnkuvaani kuului paljon avustavia tehtäviä esimerkiksi työhakemusten läpikäyntiä ja haastatteluaikojen sopimista valmiiksi työparini kalenteriin. Lisäksi avustin ulkoisissa rekrytoinneissa, hain uusia vuokratyöntekijöitä Baronalle sekä hoidin keikkatyöntekijöiden juoksevia asioita. Työhöni kuului ylipäätään paljon yhteydenpitoa niin vuokratyötekijöille kuin asiakasyrityksille. Odotukset harjoittelusta ylittyivät viimeistään silloin, kun pääsin itse kokeilemaan haastattelijan roolia.

Tärkeä osa mukavaa ja mielekästä harjoittelukokemustani oli oma tiimini. Hämeenlinnan toimisto on suhteellisen pieni yksikkö, joten tiimiini kuului yksi henkilö samalta toimistolta ja toinen tiimin jäsen työskenteli samalla toimistolla vain noin yhden päivän viikossa. Toimistolla työskentelee kuitenkin myös muiden toimialojen työntekijöitä, joten aivan kaksin ei toimistolla työskennelty. Minut otettiin alusta asti avosylin vastaan työyhteisöön ja ilokseni sain huomata, että työkavereiden kanssa sai olla huoletta oma itsensä. Ikäeroni muihin työntekijöihin oli monien kanssa melko suuri, mutta se ei vaikuttanut yhteisöön mukaan pääsemiseen. Ihana työparini tsemppasi minua läpi harjoittelun ja kehui suorituksiani jatkuvasti, joka kasvatti omaa itsevarmuuttani työskentelyyn.

Koronan vaikutus omaan harjoitteluun

Kaikki sujui jopa liian hyvin ja tehtävät alkoivat viimein sujua pääsääntöisesti itsenäisesti, kunnes tuli meidän kaikkien elämää jollain tavalla muuttanut korona pandemia. Omaan harjoitteluuni se vaikutti siten, että kaikki työskentely siirtyi maaliskuusta lähtien täysin etätyöskentelyksi. Toimistolla on käyty sen jälkeen vain satunnaisesti pienellä kokoonpanolla. Suurimman muutoksen toi työkavereiden läsnäolon puuttuminen, yhtäkkiä kaikkia työkaverit olivatkin puhelinsoiton päässä. Lisäksi kaikki haastattelut hoidettiin tietysti etänä videoyhteyttä hyödyntäen. Alkuun muutos loi haasteita omaan työskentelyyn, kun olin tottunut kysymään muutaman metrin päässä istuvalta työkaverilta apua tai varmistusta päätöksiin ja nyt jokaisesta pienimmästäkin asiasta tuli soittaa ja kysyä erikseen. Kiitos kärsivälliselle ja kannustavalla työparilleni, joka jaksoi auttaa ja vastata jatkuviin soittoihini aina yhtä iloisesti.

Onneksi sopeudun muutoksiin nopeasti, sillä noin puolet harjoittelustani oli täysin etätyöskentelyä. Jatkuva etätyöskentely ei tuottanut onneksi enää alun kankeuksien jälkeen haasteita. Jälkeenpäin ajateltuna, se itseasiassa kehitti omaa osaamistani ja rohkaisi toimimaan yhä enemmän itsenäisesti, kun asioita joutui joka tapauksessa selvittämään itse. Huomaamatta itsenäistenpäätöksien tekemisestä tuli arkipäivää, kun huomasin että osaan myös itse selvittää tilanteita ilman apua.

Olisiko sinusta harjoittelijaksi hr:n pariin?

Kenelle suosittelisin harjoittelupaikkaa hr:n parissa? Kaikille, jotka pitävät asioiden aktiivisesta hoitamisesta sekä ovat valmiita lähestymään erilaisia ihmisiä. Oma-aloitteisuus ja rohkeus ovat lisäksi mielestäni tärkeitä piirteitä. Tietoa on paljon sähköisessä muodossa, jolloin sitä täytyy vain osata etsiä, vaikka aina voi kysyä apua pienellä kynnyksellä, on suoriuduttava kuitenkin myös osasta tehtävistä täysin itsenäisesti. Työssä pääsee lähestymään hyvin erilaisia ihmisiä, niin asiakkaita kuin työntekijöitä, joten on tärkeää, että tuntemattomien ihmisten lähestyminen tuntuu luontevalta. Aikaisempi kokemukseni asiakaspalvelutehtävistä sekä ihmisläheisestä työstä on mielestäni ollut hyödyksi tehtävässä.

Harjoittelun aikana olen oppinut mielettömästi niin hr-alalla työskentelystä kuin itse vuokratyöstä. Harjoittelujakson monipuolisuus sekä oman työnkuvan laajuus yllättivät minut täysin. Kahta samanlaista päivää ei tässä työssä tule ja aamulla et voi koskaan tietää mitä päivä tuo tullessaan, sillä yksi puhelu tai sähköposti voi muuttaa koko päivän suunnitellun sisällön. Kokemukseni olisi varmasti ollut hyvin erilainen, mikäli olisin saanut suorittaa koko harjoittelun normaalisti toimistoympäristössä. Vaikka etätyöskentely on sujunut hyvin, ihmisläheistä työtä ja oikeita ihmiskontakteja toimistolla on tullut ikävä.

Kaikesta huolimatta harjoittelu antoi minulle sen mitä lähdin alun perin etsimäänkin. Olen löytänyt itseäni kiinnostavan alan, jonka pariin aion jatkossakin hakeutua tavalla tai toisella. Tästä kokemuksesta on varmasti hyötyä tulevaisuudessa, on oma työtehtäväni sitten mitä tahansa. Vaikka vakituista työsuhdetta ei ainakaan toistaiseksi ole koronan vuoksi luvassa, olen äärimmäisen tyytyväinen, että pääsin harjoitteluun juuri Baronalle.

Jasmiina Karppinen

Leave A Reply