Työskentelin mekaniikkasuunnittelijana Alten Finlandilla, kun sain eräänä päivänä kuulla työnantajaltani, että minusta tulee opettaja. Hämeen ammattikorkeakoulu ja Alten Finland olivat yhteistyössä sopineet opintomoduulin järjestämisestä konetekniikan koulutusohjelmaan ja minä sain vastata toteutuksesta. Alkujärkytyksestä selvittyäni tajusin, että minullahan on paljon annettavaa tuleville koneinsinööreille, sillä valmistuin itsekin aikanaan samasta koulusta. Opettajuus kulkee muutenkin suvussani, turha siis taistella kohtaloa vastaan.
HAMKin Ammatilliseen opettajakorkeakouluun hain ensisijaisesti, koska sellainen mahdollisuus tarjoutui. Tutkinnolla osoitettu pätevyys näyttää CV:ssä huomattavasti paremmalta, kuin vakava harrastuneisuus, oli kyseessä mikä koulutustehtävä tahansa. Opiskelu kannattaa aina ja pedagoginen pätevyys on hyvä yleissivistävä lisä osaamiskirjoon, vaikken täysipäiväisenä opettajana välttämättä koskaan työllistyisikään.
Opiskelu AOKK:ssa alkoi kasvatustieteellisillä perusopinnoilla eli kaspereilla. Ne oli ajoitettu koko kesälle, mikä aiheutti aluksi pelkoa työn, koulun ja kesäloman yhteen sovittamisen suhteen. Opinnot oli kuitenkin suunniteltu niin joustavasti, ettei mitään ongelmia tullut ja tehtävät pystyi tekemään silloin kuin itselle parhaiten sopi.
Sisällöllisesti kasvatustieteelliset perusopinnot antoivat paljon. Opimme opetukseen liittyvät tärkeimmät termit ja -ismit, joiden avulla pystyimme ”puhumaan opettajaa”. Lisäksi kertasimme koulujärjestelmän historian sen syntyajoilta nykypäivään asti ja tarkastelimme sen vaihtelevaa suhdetta valtioon. Kasperit antoivat tärkeän tieto- / teoriapohjan tulevia opettajaopintoja varten.
Itse opetus AOKK:ssa tapahtui poikkeuksellisella tavalla. Luokka jaettiin pienryhmiin, joissa suurin osa työskentelystä tapahtui. Omasta pienryhmästä muodostui nopeasti ”toinen perhe”, jonka tuen ja ryhmäpaineen alla kaikki työt tuli hoidettua ajallaan. Tyypillinen tehtävä sisälsi ensin yksilötyönä tehtävän tiedontuottamisosuuden, jonka jälkeen pienryhmänä järjestimme aiheesta opetustuokion muille pienryhmille. Lopuksi pienryhmät antoivat itselleen ja muille palautetta opetustuokiosta.
Kaspereiden jälkeen opiskelu henkilökohtaistui huomattavasti ja omat näkemykset alkoivat saada tehtävissä enemmän jalansijaa. Pienet opetustuokiot muuttuivat kokonaisiksi opetuspäiviksi, joiden toteutukseen saimme vapaat kädet OPS:n rajoissa. Koulutukseen sisältyi lisäksi opetusharjoittelu oppilaitoksessa, joka omalta osaltani oli enemmänkin muodollisuus, sillä työskentelin myös opetustehtävissä koko koulutuksen ajan.
Ylivoimaisesti parasta AOKK:ssa oli sen ihmiset. Opettajaopiskelijoita oli eri puolilta Suomea, eri ammattialoilta, koulutusasteilta, käytännössä täysin eri maailmoista. Jokainen näistä opiskelijoista toi palan omaa maailmaansa mukanaan, aivan kuten minäkin toin palan omaani. Tältä pohjalta lienee turvallista sanoa, että jokainen AOKK:n toteutus on kokemuksena ainutkertainen.
Eero Lunnikivi
HML19B-ryhmä
