Aleksandran ensiaskeleet työmarkkinoille

0

Kevään varmoja merkkejä ovat muuttolinnut ja TET-jaksolaiset. Hämeen ammattikorkeakoulu lähti myös mukaan työllistämistalkoisiin ja rekrytoi opekorkean koulutusvientitiimin jäseneksi 15-vuotiaan Aleksandra Weckin Kaurialan koulusta, Hämeenlinnasta.

  • Olen ollut kutosella yhden päivän täällä HAMKissa tutustumassa työelämään, joten työpaikka oli siitä tuttu. Lisäksi minua kiinnosti tehdä työtä kansainvälisessä ympäristössä, perustelee Aleksandra hakeutumistaan juuri kv-tiimiin.

Viikossa on viisi työpäivää ja niissä kussakin kuusi tuntia. Tiimissä oli pohdittu etukäteen, että Aleksandra voisi auttaa päivittäisissä toimistotöissä, kääntää suomesta englanniksi Nipsulan toiminnasta kertovia blogitekstejä, valokuvata mainoskuvia koulutusviennin markkinointiin sekä auttaa pienissä pulmatilanteissa talossa olevia koulutusviennin asiakkaita, jos sellaiseen tarvetta ilmenee.

  • Omana odotuksenani koko viikon osalle oli, että pääsen aidosti tutustumaan monella tavalla sekä kansainvälisyyteen, mutta myös suomalaiseen korkeakoulutukseen. Siksi olikin kivaa, kun työn tekemisen lisäksi ruokatauoilla hakeuduimme ohjaajani kanssa joka päivä eri pöytäseurueeseen, jolloin sain myös juteltua HAMKin eri ammattiryhmien kanssa. Se avarsi todella paljon ymmärtämään tätä koko kokonaisuutta. Osallisuin myös muutamaan verkostoitumistapahtumaan. Aloin hyvin hahmottamaan sitä, miten asioita tehdään yhdessä. Tarvitaan myös erilaisia osaajia ja asiantuntijoita.

Valtion nuorisoneuvoston hiljattain julkaisemassa Nuorisobarometrissa 2017 nousee työnsaantiin eniten vaikuttaviksi tekijöiksi nuorten itsensä arvioimina asenne ja motivaatio. Nuoret arvostavat myös aiempaa työkokemusta ja koulutusta. (Pekkarinen E., Myllyniemi S. toim. Opin polut ja pientareet Nuorisobarometri 2017, s.79)

Myös Aleksandra on tätä mieltä ja hän toivookin kovasti, että nyt kun hän on ensimmäistä kertaa hakemassa itselleen vähän pidempää kesätyöpaikkaa, että myös työantajat arvostaisivat hänessä asennetta ja motivaatiota, ja ymmärtäisivät, että hän tarvitsee myös sen ensimmäisen työpaikkansa.

  • Olen kysellyt jo useammasta paikasta kesätöitä, mutta kaikissa on toistaiseksi vastattu, että: ”He ottavat sen saman, joka on ollut jo aiempinakin kesinä”. Ei ole todellakaan helppoa tulla noteeratuksi työmarkkinoilla, kun sinne ensimmäistä kertaa yrittää iän takia ilman aiempaa työkokemusta, puhahtaa nuori nainen silmissään sen verran päättäväinen ilme, että periksikään ei kyllä asian suhteen anneta.

TET-jaksolla Aleksandra osoitti olevansa ajatustensa veroinen. Asennetta ja osaamista löytyi, kuin myös rohkeutta ja sopivaa nöyryyttä kysyä tarvittaessa lisäohjausta. Mikään työ ei ollut vastentahtoista ja kaikki hommat sujuivat, myös haastavat käännöstehtävät ja englanninkielinen asiakaspalvelu.

  • Mä olen miettinyt sitä sillai, että haluan itselleni työn, joka saa haluamaan tekemään työtä. Opiskelen ja osaan nyt viittä kieltä, (suomi, ruotsi, venäjä, englanti ja ranska) ja matikassa olen voittanut jo yhden kilpailunkin. Tavoitteenani onkin lukio ja sen jälkeen kouluttautuminen niin, että saisin tulevassa työssäni sopivasti sekoittaa ajattelua ja käytäntöä – no ehkä aivotyötä enemmän, kertoo Aleksandra koulutus- ja työunelmistaan.

Viikko hujahti ohi hetkessä ja valmista syntyi. Lähtiessään Aleksandra antoi parhaan mahdollisen kiitoksen ohjaajilleen:

  • Oli tosi kivaa, haluan tulla tänne ensi vuonna kahdeksi viikoksi.

Kiitos, Aleksandra. Tervetuloa!

 

Kuva: Sara Kaloinen

https://tietoanuorista.fi/nuorisobarometri/nuorisobarometri-2017/

Leave A Reply