Viime aikoina olen saanut tilaisuuden tutustua VE16-ryhmän opiskelijoiden dialogiosaamista koskevaan ajatteluun. He ovat tehneet pääosin erinomaista pohdintaa ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, ryhmädynamiikasta ja toimivan oppimisyhteisön rakentamisesta sekä arvioineet omaa osaamistaan suhteessa näihin. Erityisesti itsensä arvioinnissa suuri osa opiskelijoista menee hyvinkin syvälle, mikä saattaa herättää osin kipeitäkin tuntemuksia ja edellyttää joka tapauksessa niin sanotulle epämukavuusalueelle siirtymistä. Se on kuitenkin myös inhimillisen kasvun ja opettajan työssä kehittymisen ehdoton edellytys. Aika ajoin itse kunkin on hyvä pysähtyä reflektoimaan omia oppimiskokemuksiaan ja vahvistuvia tai muuttuvia käsityksiään.
Ihminen oppii vuorovaikutuksessa ja vuorovaikutuksesta toisen ihmisen ja toisten ihmisten kanssa. Vuorovaikutus voi tapahtua minkä tahansa aistin tai niiden yhdistelmän kautta. Yhdistävä tekijä on kokemus, joka reflektoinnin kautta saattaa ”jalostua” oppimiskokemukseksi. Tavoitteellisessa oppimisessa vuorovaikutusta pyritään useimmiten aikaansaamaan puheen ja tekstin avulla. Väheksymättä kuitenkaan esimerkiksi kinesteettisiä, eli kehon ja tekemisen kautta tapahtuvaa viestintää ja vuorovaikutusta. Esimerkiksi käden taitojen oppimisessa juuri kinesteettinen kokemus korostuu visuaalisen ohella. Silti ajatusten ilmaisemiseen ja välittämiseen tarvitaan myös sanoja ja käsitteitä.
Lukiessani pääsin taas kerran reflektoimaan myös omia käsityksiäni dialogista ja laajemmin myös vuorovaikutuksesta. Dialogissa vuorovaikutus etenee joko tiedostetun tai tiedostamattoman tavoitteen suuntaisesti. Siinä vuorovaikutuksen avulla päästään eteenpäin osallistujien toisilleen antamien impulssien kautta. Impulsseilla tarkoitan tässä sanoja, niiden muodostamia lauseita ja virkkeitä sekä niin sanottua oheisviestintää, johon voi kanavasta riippuen kuulua esimerkiksi äänenpainoja, hymiöitä, meemejä ja livetilanteissa myös ilmeitä, eleitä, makuja hajuja (tuoksuja?) ja niin edelleen. Dialogissa vuorovaikutuksen fokus pysyy asiassa eikä rönsyile. Se tarjoaa mahdollisuuden ajatusten- ja mielipiteenvaihtoon ja sitä kautta niin yksilön kuin yhteisönkin ajattelun kehittymiseen.
Jos kuitenkin rajaudutaan puhuttuun ja kirjalliseen viestintään, niin vuorovaikutus- ja dialogiosaamisen suhteen useat opiskelijat ryhtyivät pohtimaan, kuten kuuluukin, omia taitojaan ja usein myös omaa introverttiyttään tai ekstroverttiyttään. Vuorovaikutuksen onnistumisen kannalta en usko, että kyse olisi joko tai –tilanteesta niin, että jompikumpi edellä mainituista vaihtoehdoista olisi toistaan parempi. Vuorovaikutuksessa tarvitaan aina sekä viestin lähettäjä että sen vastaanottaja. Ei ole esimerkiksi niin, että nopeasti ja aggressiivisesti puhuva saisi viestinsä perille yhtään sen tehokkaammin kuin huolellisesti, mutta verkkaisesti ajatuksiaan esittävä. Lisäksi kuuntelemisen taito on monesti paljon tärkeämpi taito kuin omien ajatusten ilmaiseminen. Sillä on kuitenkin suuri merkitys, jatketaanko keskustelua teeman ytimessä vai rönsyilläänkö sen ulkopuolelle, jolloin on vaarana, että dialogin ”punainen lanka” häviää.
Opiskelijat arvioivat osaamistaan varsin realistisesti ja osa hyvin avoimestikin. Kokemukset ovat henkilökohtaisia ja kokijalle itselleen subjektiivinen totuus. Niihin on varsin hankalaa antaa mitään henkilökohtaisia kommentteja. Voisin toki kannustaa kehittämään omia kehittämisalueita ja toisaalta ylläpitämään vahvuuksia. Koska kommentti olisi kaikille saman sisältöinen, niin annan sen näin kaikille yhteisen ja avoimen blogikirjoituksen muodossa.
Kommentoin yhteisesti myös viittaustekniikkaa. Mielestäni en ole turhan tarkka muodoista (esim. pisteen paikka), mutta toivoisin, että kun kirjoittaja on saanut ajatuksen kirjoittamaansa joltakin muulta, niin viittaus tähän muuhun tahoon pitäisi aina laittaa mukaan. Näissä tehtävissä viittaamisen toinen tehtävä on osoittaa, että kirjoittaja on perehtynyt tai vähintäänkin tutustunut määriteltyyn lähdeaineistoon. Suurin osa on merkinnyt viittaukset asianmukaisesti. On kuitenkin jonkin verran myös niitä vastauksia, joissa viittaamiskäytänteissä näyttäisi olevan merkittäviäkin puutteita. Laitan tämän huomion tähän erityisesti TKI-raporttien laatimista silmällä pitäen ja niistä muistuttaen.
Mutta kaiken kaikkiaan ja yleisesti ottaen minulle jäi vastauksista ihan myönteinen kuva. Opettajan työ on vuorovaikutusammatti ja dialogi on vuorovaikutuksen jalostunut muoto. Ammatillinen opettaja käy dialogia moneen suuntaan. Opiskelijat ovat tietenkin ydinasiakkaita. Mutta onnistuminen edellyttää vuorovaikutusta myös moneen muuhun suuntaan, kuten työkavereihin, esimiehiin, viranomaisiin, työpaikkaohjaajiin, ammattiosaamisen näyttöjen ja tutkintotilaisuuksien arvioijiin, kansallisiin ja kansainvälisiin yhteistyökumppaneihin ja niin edelleen. Dialogin osaaminen on myös tehokas työkalu. Se tarjoaa vuorovaikutustilanteissa hallitsijalleen hyvät mahdollisuudet saada omat ajatuksensa esiin ja näin myös vaikuttaa asiaintilaan haluamallaan tavalla.