Asiakkaan ostopäätösprosessi
Kirsi Kalevan liiketalouden alan opinnäytetyössä tehtiin asiakastutkimus naistenvaateliikkeelle. Tutkimus toimi yrityksen kehittämisen apuna ja sen…More
Kirsi Kalevan liiketalouden alan opinnäytetyössä tehtiin asiakastutkimus naistenvaateliikkeelle. Tutkimus toimi yrityksen kehittämisen apuna ja sen…More
Visamäen rannat peittyivät menneen kesän aikana heleänvihreästä isosorsimo-kasvustosta. Kasvia on ehdotettu kansalliselle haitallisten vieraslajien listalle…More
Tuottavuuden tunnusluvut kertovat liiketoimintaa harjoittavien yksityisten organisaatioiden tuotos-panos -suhteesta eli siitä, kuinka tehokkaasti organisaatiot ovat…More
Taloushallintoala ja tilitoimistotyö on muuttunut paljon viime vuosien aikana muun muassa robotiikan mukaan tullessa. Siksi…More
Kerron tässä postauksessa videoiden tekstityksestä. Kerron kahden esimerkin avulla, miten tekstitykset on tehty ja myös…More
Tässä artikkelissa kerromme lyhyesti, miten Microsoft Bookings tuo tolkkua arjen varausrumbaan HAMKin kirjastossa, jossa ohjaavat…More
Hämeen ammattikorkeakoulussa saavutettavuuden edistäminen nähdään tärkeänä lähtökohtana laadukkaalle koulutukselle ja yhdenvertaisille oppimismahdollisuuksille. Erityisesti digitaalisen saavutettavuuden…More
Nyt on datan aikakausi liiketoiminnan ajurina. Tietojohtamisen avulla datasta voidaan löytää relevantteja kokonaisuuksia. Sen avulla…More