HAMKin alumnit Taina ja Pasi: työharjoittelusta vakiduuniin

0

Taina Ruokolainen ja Pasi Anttila ovat molemmat HAMKin alumneja ja työskentelevät nykyään samassa hämeenlinnalaisessa yrityksessä, Upto Oy:ssä.

Upto Oy on yritys, joka tuottaa näyttöviestintäratkaisuja asiakkailleen koko Suomen alueella. Tainan vastuualue on sisällöntuotanto ja –hallinta, eli työnkuvaan kuuluu valmistaa mainoksia LED screeneille ja infonäytöille sekä tehdä mediakortteja asiakkaille. Lisäksi yrityksen sisäiset julkaisut ja esitteet ovat Tainan käsialaa. Pasin tonttia taas on markkinointi sekä mainosmyynti. Heidän toteuttamiaan suuria LED screenejä ja mainoksia voi nähdä esimerkiksi Hämeenlinnan kauppakeskuksissa Goodmanissa ja Tavastilassa. LED screenien lisäksi Upto tarjoaa erilaisia infonäyttöratkaisuja esimerkiksi sisäiseen tiedottamiseen ja asiakasviestintään.

Koko yrityksessä on tällä hetkellä vain seitsemän henkeä töissä, joten jokainen pääsee useasti tekemään monipuolisia asioita ja kaikkien toimenkuva on laaja. Uptolaisten arki koostuukin suurimmilta osin projektien johtamisesta, toteuttamisesta ja myyntityöstä muun taustatyön ohella. Upton alihankintaverkosto mahdollistaa isommatkin näyttöviestintäprojektit ketterällä aikataululla.

HAMKin työharjoittelun kautta vakituiseen työhön

Pasi valmistui HAMKin liiketaloudesta 1,5 vuotta sitten, Taina puolestaan tietojenkäsittelystä 2 vuotta sitten. Molemmat päätyivät Upto Oy:lle töihin alun perin koulun työharjoittelun kautta. Pasi kertoo aloittaneensa syventävän kolmen kuukauden työharjoittelun vuonna 2015. HAMKin Yammer -kanavalla oli tällöin ilmoitus työpaikasta, johon Pasi päätti tarttua. Harjoittelun jälkeen Pasi toimi osa-aikaisena työntekijänä kirjoittaessaan opinnäytetyötään, ja valmistuttuaan pääsi täysipäiväiseksi työntekijäksi. Tainan polku on ollut hyvin samanlainen. Hän sai HAMKin sähköpostiin ilmoituksen paikasta, ja päätti hakea sitä. Taina teki myös opinnäytetyönsä Uptolle, ja valmistuttuaan sai lopulta vakituisen työpaikan.

Samaan yritykseen on päätynyt töihin myös kaksi muuta HAMKin entistä opiskelijaa: liiketalouden alumni Lauri Hänninen sekä tietojenkäsittelyn alumni Toni Thoménius.

Erilaisia ihmisiä, mutta hyvä ilmapiiri

Kysyttäessä Tainalta, mitkä ovat hänen mielestään Pasin vahvuuksia parhaita puolia työntekijänä ja työkaverina, hän vastaa, että Pasi on ahkera ja on ottanut hyvin haltuun hänelle annetut tehtävät. Hän tekee työnsä innolla ja on kiinnostunut aidosti siitä mitä tekee. Pasi pitää myös jöötä, jos omissa hommissa tahtoo deadlinet joskus paukkua, Taina naurahtaa. Pasin mielestä Tainan parhaita puolia on ehdottomasti se, että hän on sellainen ihminen, jonka kanssa on helppo työskennellä. Hän ei myöskään jätä ikinä mitään roikkumaan, vaan tekee hommansa ajallaan.

Heidän työpaikallaan on erittäin hyvä ilmapiiri, vaikka siellä työskenteleekin hyvin erilaisia ihmisiä. Pasi tunnustaa, että joskus omat sisäiset hommat hieman venähtävät, mutta se johtuu aina siitä, että on keskitytty enemmän asiakkaiden palvelemiseen, mikä onkin tärkeintä. Pasi kertoo jääneensä Uptolle vakituisiin töihin juuri sen takia, että siellä on niin mukavaa olla töissä. Keski-ikä toimistolla on jossain 30 ikävuoden paikkeilla, joten porukka on aika nuorta.

– Sisäisissä palavereissa tosin saattaa tulla ristikkäisiä näkemyksiä sen takia, että on erilaista porukkaa mukana, ja asiat jäävät pyörimään. Tämä on haaste, mutta en sanoisi, että siitäkään sen suuremmin on konflikteja syntynyt, Pasi tuumaa.

Mitä HAMK on mielestänne antanut teille?

Taina sai HAMKilta mielestään hyvät perustiedot alastaan. Hän oppi tietokoneiden hallintaa, nettisivujen luomista, Photoshopin käyttöä sekä toki uskallusta lähteä työharjoitteluun, joka ei varsinaisesti silloin kuulunut omaan alaan, mutta sivusi graafista puolta kuitenkin. Pasi puolestaan kokee saaneensa perustaitoja markkinoinnissa, myynnissä ja viestinnässä.

– Meillä oli paljon projekteja, joka mielestäni oli tärkeintä, ja niistä monet olivat työelämälähtöisiä. Opin ymmärtämään liiketoimintaa, kun pääsin tekemään ihan konkreettisia juttuja ja tutustumaan yrityksiin ja niiden toimintaan. Opintoihin sisältyi paljon tekstin tuottamista, joten nykyään pystyn ja uskallan kirjoittaa blogeja ja ohjetekstejä ynnä muuta omassa työssäni. Kuitenkin markkinoinnista saa vasta työelämässä sitä konkreettista kokemusta, vaikka HAMKissa saakin perustaitoja. Tradenomikoulutus antaa laaja-alaiset mahdollisuudet työllistyä, Pasi kuvaa kokemuksiaan.

Terveisiä nykyisille ja tuleville opiskelijoille

– Jos syttyy palo ja kiinnostus jotakin aihetta kohtaan, niin koulun lisäksi se vaatii oma-aloitteisuutta ja harrastuneisuutta. Itse kannattaa siis tonkia lisää, ja opiskella vaikkapa eri koodikieliä, jos on koodaamisesta kiinnostunut, Taina summaa.

– Kannattaa osallistua työelämälähtöisiin projekteihin, joita HAMK tarjoaa. Itse tein sen virheen, etten käyttänyt kaikkia mahdollisuuksia, joita opintojen aikana tarjottiin. Ne avaavat uusia ovia ja jättävät yrityksille jäljen, että ”tässä olisi tällainen kaveri, josta voisi tulla meille uusi työntekijä”. Minulla ei ollut koulussa LinkedIniä käytössä, mutta se kannattaa ottaa käyttöön ja kerätä kontaktiverkostoa jo opintojen aikana tapaamisistaan ihmisistä, Pasi neuvoo.

 

Kiinnostuitko liiketaloudesta tai tietojenkäsittelystä? Tsekkaa hakuajat ja lisäinfoa liiketaloudesta täältä ja tietojenkäsittelystä täältä!

Leave A Reply