Markkinointia vai mainostamista?

1

Markkinointi miellettään yleensä mainostukseksi asiakkaille, mutta on se kuitenkin paljon muutakin ja silläkin on oma termistönsä. Yksiselitteisesti markkinointi on rahoittajan, yrityksien ja asiakkaiden tai kuluttajien välistä viestintää ja vuorovaikutusta. Liiketalous on ala, joka tutkii kyseisiä asioita ja HAMK:lla on oma yksikkö liiketaloutta varten Hämeenlinnan kampuksella. Koneinsinöörille markkinointi on myös hyvä alue osata pääpiirteittäin ja pääpaino insinöörille on varmasti B2B-markkinointi (business to business) eli kahden tai useamman yrityksen välinen markkinointi. Kaikki alkaa kuitenkin ideoimisesta ja vaikka se itselleni on hyvinkin selkeä luonnollinen prosessi, on myös hyvä pohtia, että mistä ideat tulevat. Joillekin ideointi voi tuottaa vaikeuksia ja jopa itsekin kärsin ajoittain inspiraation puutteesta tai näin englantilaisittain writer’s blockista (parannus tästä). Markkinoinnin ideointi kannattaa aloittaa ensin kysymällä itseltä, että oletko tuottamassa markkinointia vai mainostusta vai jotakin siltä väliltä.

Minä tykkään musiikista. Joskus olin hyvinkin ns. puristin musiikin suhteen ja kuuntelin sillä mielellä, että musiikin täytyy olla mahdollisimman KOVAA. Mitä synkempää ja raastavampaa, niin sen parempi. No, ne oli niitä nuoruuden aikoja, mutta mitä pidemmälle kuuntelin konemusiikkia, niin sitä laajemmalle musiikillinen mieltymyksenikin kehittyi ja löydän itseni ajoittain kuuntelemassa jopa jazzia tai klassista musiikkia. Musiikkia kuunnellessani nautin esimerkiksi siitä, minkälainen biisin rakenne on tai kuinka hyvin eri soundit on saatu yhdessä soimaan. Parhaimman näkemyksen konemusiikista saa kun kuuntelee monia genrejä ja hyvän djn yksi meriitti onkin, että osaa miksata eri genrejä yhteen, vaikka BPM eli beat per minute tai tempo tai rytmi ei olisikaan sama kaikissa.

Samaa sanoo myös amerikkalainen mainosmies James Webb Young. James sanoo, että idean luonnin yksi prosessi on juurikin tämä erilaisten asioiden selaaminen ja mahdollisimman laajan näkemyksen hankkiminen. Silloin, kun James aloitti ideoiden myynnin häneltä kysyttiin, että mistä hän saa kaikki ideansa. Alkuun James piti kysymystä typeränä, mutta tarkemmin kun hän alkoi sitä miettimään, niin ei se niin typerä ollutkaan. Itselleni kävi vastaavanlainen tapahtuma ruuvien kanssa. Mietin, että ruuvihan on hyvin yksinkertainen asia, mutta tarkemmin kun sitä aloimme miettimään HAMKin koneenosien kurssilla, niin siitähän saadaan hyvin teknistä tietoa esille. Kirjassaan The Technique For Producing Ideas, Young antaa yksinkertaiset vaiheet ideointiprosessille ja vertaakin sitä Henry Fordin keksimään liukuhihnaan. Kirja on lyhyt ja ytimekäs, joten sen lukemiseen ei mene hirveästi aikaa. Voit todennäköisesti löytää sen internetin maailmasta pdf muodossa. Young kirjoittaa kirjassaan viisi vaihdetta ideointiin:

  1. Kerää kaikki mahdollinen tieto aiheesta jota työstät. Yleistietoa ja jotain erikoisempaakin. Opiskele aihe niin, että voit tavallisen aiheen saada näyttämään siltä, ettei se näytäkään enää yhtään tavalliselta.
  2. Kun sinulla on tarpeeksi tietoa aiheesta, niin kasaa se yhteen. Käytä ajatuskarttaa tai kirjoita muistiinpanoja tai mikä sinulle tuntuu luontevimmalta. Minulla on tapana esimerkiksi musiikkia tehdessäni tehdä niin, että kasaan äänistä sampleja ja muokkaan niitä niin kauan, etteivät ne kuulosta välttämättä enää siltä alkuperäiseltä ääneltä.
  3. Siirry pois käsiteltävän aiheen ympäriltä ja tee jotain täysin muuta. Mene luontoon, salille tai nukkumaan tai tee jotain mistä itse pidät. Ideana on, että alitajuntasi jäsentelee ideat päässäsi ja mahdollisesti seuraavana päivänä sinulla on aamulla raikas uusi näkemys ideaasi.
  4. Tämä vaihe on se missä idea syntyy ja koet tunteen, että löysit sen oikean ratkaisun ideaan.
  5. Viimeinen vaihe on se, kun ideasi laitetaan käytäntöön ja julkaistaan. Yritä viides vaihe saada sopimaan olosuhteisiin nähden.

Prosessin jälkeen voi käydä läpi jälki pohdintaa ja tarkastella idean tuloksia.

Markkinointia voidaan jakaa karkeasti kahteen osa-alueseen. B2C-markkinointi tulee sanoista business to customer eli yrityksien ja asiakkaiden tai kuluttajien välistä viestintää. B2C-markkinoinnin pääajatus on varmasti siinä miten ostoprosessi saadaan mahdollisimman helpoksi asiakkaalle. Voi miettiä esimerkiksi millainen on yrityksen digitaalinen näkyvyys ja minkälaista kuvaa se tavoittelee ja miten se on toteutunut. Kuinka nopeasti ja miten asiakas voi ottaa yhteyttä yritykseen. Ajatuskartan tekeminen ja syy-seuraussuhteiden etsiminen on B2C-markkinoinnissa tärkeää. Esimerkiksi, jos suunnittelet liiketoimintamallia, mieti milloin asiakas ensimmäisen kerran saa ajatuksen tuotteesta ja mitä asiakas seuraavaksi tekee. Erilaisia ostajapersoonia on monenlaisia ja on hyvä tiedostaa mahdollisimman laaja näkemys. Jotkut toimivat järjellä ja vertailevat paljon eri vaihtoehtoja, toiset ehkä ajattelevat enemmän tunteella ja kolmannella nyt vain sattuu olemaan akuutti tarve palveluun. Voit myös suunnitella kampanjatuotteita tietyille ajanjaksoille.

B2B-markkinointi ei ole itselleni kovin tuttu aihe, mutta sen voi kuvitella olevan esimerkiksi tehtaan ja tavarantoimituksen välistä toimintaa. Luin tätä varten muiden blogipostauksia internetistä ja pääviesti on, että B2B puolella ostoprosessi on pidempi, konsultointi pidempää, ryhmätyötä ja hinnoittelu on monimutkaisempaa. Käytännössä, jos hankkii jotain isompaa työstökonetta, niin ostoprosessi harvemmin on alle kahden ihmisen välistä. Ostajapersoona on myös erilainen: Työstökonetta harvemmin ostetaan pelkän statuspönkityksen takia. Nykyään markkinointiyritykset tekevät paljon oppaita toiminnastaan yhteystietoja vastaan. Suosittelen Mikko Seppäsen tekemää opasta, jos tarvitset yleiskuvaa inbound- ja outbound-markkinointi menetelmistä.

Linkki oppaaseen.


Pohdintoja:

  • Pull-markkinointi on menetelmä, jolla vedetään asiakkaita puoleensa.
  • Push-markkinointi on menetelmä, jolla työnnetään tuote asiakkaan eteen.
  • Yli 70% B2B-ostoprosessista tapahtuu ilman myyjää.
  • Laskeutumissivu on esimerkiksi kampanjatuotteelle tarkoitettu sivu, josta asiakas saa kaiken tarvittavan tiedon tuotteesta. Voi olla esimerkiksi video ja/tai artikkeli tuotetietoineen.
  • Hakukoneoptimointi on toimintaa, jonka tarkoitus on tavoitella lisää liikennettä internetsivulle.
  • Lead tai liidi on markkinointi termeissä potentiaalinen asiakas, mutta musiikissa tarkoittaa syntetisaattorin lead ääntä.
  • SAE-kierre ja Sellers-kierre ovat vanhoja Amerikan autoteollisuuden ruuvikierteitä.

Lähteet:

Young, J. W. (1940). The Technique For Producing Ideas.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/02/21/avaruusromua-mista-ideat-tulevat?ref=ohj-articles

https://www.advanceb2b.com/fi/blog/5-tarkeinta-eroavaisuutta-miten-b2b-markkinointi-eroaa-b2c-markkinoinnista

https://youtu.be/H4ssmRwb0vs

http://nettibisnes.info/hakukoneoptimointi/

Matti Koistinen, Dj, konetekniikan opiskelija

Discussion1 kommentti

  1. Mielenkiintoinen kirjoitus, kiitos tästä! B2B ja B2C tyyppinen lokerointi on mielestäni siirtymässä historiaan ja tilalle on tulossa B2P eli yritykseltä – ihmiselle -myynti ja markkinointi. Tässä mielenkiitoinen ajatusleikki, ettei ole enää erikseen markkinointia ja myyntiä (varsinkaan modernissa toimintaympäristössä), vaan kättely markkinoinnista – persoonalliseen markkinointiin – persoonalliseen myyntiin tehdään niin, ettei ko. prospekti edes huomaa milloin luovutus tapahtui.

Leave A Reply