”Sosiaalinen sirkus on väylä, jonka kautta ihmisten kohtaaminen helpottuu. Sen kautta voi tutustua, ottaa puheeksi, oppia yhdessä ja auttaa.”
Yksi terveyttä kulttuurista työn tavoitteista on, että taiteella ja kulttuuritoiminnalla on soveltavia sosiaalisia tavoitteita, joilla lisätään ihmisten sosiaalista ja yhteisöllistä hyvinvointia. Näin kirjoittavat Markku T. Hyyppä ja Hanna-Liisa Liikanen kirjassa Kulttuuri ja terveys ja jatkavat, että tällaisella toiminnalla on myös parempaan koettuun terveyteen liittyviä soveltavia tavoitteita, joita voidaan integroida osaksi hoitotyötä ja kuntoutusta. Kun yhteiskunnan rakenteet hajautuvat, yksilöt joutuvat kokoamaan elämänsä merkityksiä eri elementeistä, jolloin taide- ja kulttuuritoiminta toimivat sosiaali- ja terveyskentässä ennaltaehkäisevän politiikan tavoin, Hyyppä ja Liikanen lisäävät. Kulttuuritoiminnan eräs soveltava muoto, sosiokulttuurinen innostaminen voidaan nähdä reflektiivisen sosiaalityön menetelmänä.
Sosiokulttuurisen innostamisen kautta luodaan toivoa, tuetaan muutosta ja vahvistetaan ihmisen kykyä vaikuttaa omaa elämäänsä. Nämä peilaavat hyvin myös sosiaalisen sirkustoiminnan arvoja ja lähtökohtia.
Sosiaalisen sirkuksen tavoitteena on tuottaa hyvinvointia yhteisöllisen sirkusharjoittelun kautta. Sirkus toimii innostavana välineenä uuden oppimiseen, sen kautta on mahdollista harjoitella turvallisesti arjessa tärkeitä taitoja kuten tunne- ja vuorovaikutustaitoja, itsetuntemusta ja stressinhallintaa. Sosiaalinen sirkus on salliva, erilaisuutta ja erityisyyttä arvostava. Se antaa mahdollisuuden osallisuuteen, aktiiviseen toimijuuteen sekä yhdessä oppimiseen. Sosiaalinen sirkus sopii kaikille ikään ja tuen tarpeeseen katsomatta. Suomessa sosiaalista sirkusta on kehitetty suunnitelmallisesti noin viidentoista vuoden ajan pääosin sirkusyhdistyksien hanketyön kautta ja sosiaalisen sirkuksen hyödyntäminen työmenetelmänä myös sosiaalityössä on lisääntynyt viime vuosina.
”No toimiiks se sosiaalinen sirkus?”
Tampereen A-Kilta ry:n Sirkus Fokus -kehittämishanke (STEA) oli ensimmäinen Suomessa toteutettu sosiaalisen sirkuksen hanke, joka toteutui osana sosiaali- ja terveysalan järjestön omaa toimintaa. Vuosina 2018-2020 toteutuneen hankkeen tavoitteena oli sosiaalisen sirkuksen toimintamallin tuominen ja juurruttaminen Tampereen A-Killan yhteisöön. Tampereen A-Kilta tarjoaa monipuolista tukea, toimintaa ja palveluita päihdetoipujille ja heidän läheisilleen.
Sirkus Fokuksesta kasvoi kaikille avoin, päihteetön yhteisö, jossa yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja hyvinvointia rakennettiin viikoittaisen sirkusvertaisryhmätoiminnan sekä jalkautuvan sosiaalisen sirkuksen keinoin tarjoamalla osallistujille mielekästä toimintaa, tukea ja kannustavaa läsnäoloa. Kaduille ja puistoihin jalkautuvat Sirkuspiknikit ja alueellista kohtaamispaikka- ja yhdyskuntatupatoimintaa yhdistävät Sirkuskahvilat keräsivät säännöllisesti yhteen kymmenittäin sirkuksesta kiinnostuneita, joiden arkeen sosiaalinen sirkus antoi rytmiä, toivoa ja suuntaviivoja eteenpäin. Sirkusharjoittelun kautta saadut onnistumisen kokemukset tukivat osallistujien elämää myös sirkuksen ulkopuolella. Sirkuskohtaamisten kautta syntyi uusia mahdollisuuksia tulla esille ja nähdyksi kiinnostuksen ja osaamisen kautta. Hankkeen aikana kehitettiin myös Sirkusjokeri-vertaisohjaajakoulutus yhteistyössä Tampereen taidekasvatus ry:n kanssa ja koulutuksesta on tähän mennessä valmistunut 12 Sirkusjokeria. Nyt hanke on päättynyt, mutta Sirkus Fokus toimii edelleen Tampereen A-Killassa.
Luettavaa:
Hyyppä Markku T. ja Liikanen Hanna-Liisa 2005. Kulttuuri ja terveys. Edita Publishing Helsinki.
Kurki Leena 2000. Sosiokulttuurinen innostaminen. Muutoksen pedagogiikka. Tampere Vastapaino.
Tampereen A-Kilta ry. 2020. Vertaisuus voimavarana. Sirkus Fokus-hankeen 2018-2020 loppujulkaisu. https://drive.google.com/file/d/1AJkE62rn9Hgzw_qiCU9FtwewcM774vZe/view?usp=sharing Sosiaalinen sirkus. 2022. Sosiaalinen sirkus – Suomen NuorisosirkusliittoSuomen Nuorisosirkusliitto (snsl.fi)
Jari Karttunen, lehtori, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu.