Opiskeluvalmiuksia tukevat opinnot hyvinvointia edistämässä

0

Muutaman kuukauden takaisessa Hyvinvointi virtaa -tapahtumassa kyselin Taitotalon opiskelijoilta niistä heidän hyvinvointiaan edistävistä tekijöistä, joihin Taitotalo voisi vaikuttaa. Riittävän ja opiskelijoiden tarpeista lähtevän tuen, ohjauksen ja huomioimisen mainitsi useampikin opiskelija tärkeimpänä hyvinvointiin vaikuttavana asiana. Opiskelijoiden näkemykset tukitoimien tärkeydestä eivät tulleet minulle tietenkään yllätyksenä. Tuelle ja ohjaukselle ja myös opiskeluvalmiuksia tukeville opinnoille on tarvetta.

Laki ammatillisesta koulutuksesta (L531 /2017, §63) toteaa, että ”osana tutkintokoulutusta voidaan tutkinnon perusteissa määrätyn lisäksi järjestää opiskeluvalmiuksia tukevia opintoja. Opiskeluvalmiuksia tukevien opintojen tarkoituksena on, että opiskelija hankkii sellaista yksilöllisiin tarpeisiinsa perustuvaa osaamista, joka antaa hänelle edellytykset osallistua tutkintokoulutukseen ja osoittaa osaamisensa näytössä tai muulla tavoin. Koulutuksen järjestäjä päättää opiskeluvalmiuksia tukevien opintojen järjestämisestä ja sisällöstä.”

Suunnitellessamme Taitotalon talonrakennusalan opiskelijoille tarjottavia opiskeluvalmiuksia tukevia opintoja, pohdin kokonaisuutta erityisesti pedagogisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Mm. Lappalainen et al. (2008) toteavat toimittamassaan kirjassa Pedagoginen hyvinvointi, että tavoitteena on tukea ja edistää opiskelijoiden osallisuutta, autonomian ja kyvykkyyden tunnetta sekä vuorovaikutusta.

Edellä mainitut ja mielestäni erittäin hyvin tähän OPVA-kokonaisuuteen soveltuvat tavoitteet juontavat kaiketi juurensa itseohjautuvuus teoriasta. Itseohjautuvuusteoria on Richard M. Ryanin ja Edward L. Decin (2000) luoma teoria ihmisen motivaatiosta, hyvinvoinnista ja psykologisista perustarpeista. 

Teorian ytimessä on humanistisen ihmiskäsityksen mukainen ajatus ihmisestä aktiivisena toimijana, joka pyrkii toteuttamaan itseään ja itse valitsemiaan päämääriä. Itseohjautuvuusteorian mukaan ihmisellä on kolme psykologista perustarvetta, joiden läsnäolo on välttämätön optimaaliselle kehitykselle ja hyvinvoinnille. Teorian mainitsemat kolme perustarvetta ovat omaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteisöllisyys.

Pohtiessani em. teorian käytännön soveltamista opiskeluvalmiuksia tukevien opintojen kokonaisuudessa ja erityisesti opinto-ohjauksessa, törmäsin erittäin kiinnostavaan ja suunnitelmiani tukevaan podcast-tallenteeseen. Oulun ammattikorkeakoulun tuottamassa podcast-sarjassa Erityisiä kohtaamisia haastateltiin erityisopettaja Ritva Marttila-Vesalaista OPVA-opintoihin liittyvistä näkemyksistä ja kokemuksista.

Itseohjautuvuusteorian elementteihin viitannut Mattila-Vesalainen mainitsi OPVA-opintojen konkreettisiksi tavoitteiksi mm. arjen ja elämänhallinnan tukemisen, valmiuksien ja vahvuuksien tunnistamisen, realististen tavoitteiden asettamisen sekä ennen kaikkea opiskelijan oman hyvinvoinnin vahvistamisen ja parantamisen. Mattila-Vesalainen toi esiin myös käytännön esimerkkejä siitä, miten itseohjautuvuusteoriassa mainitut psykologiset perustarpeet voisi OPVA-kokonaisuuden toteutuksessa huomioida.

Se, miten Taitotalon opiskeluvalmiuksia tukevat opinnot ovat tähän mennessä toteutuneet ja miten itseohjautuvuusteoriaa on niissä hyödynnetty selviää toivottavasti oppilaitoshyvinvointi-koulutukseen liittyvässä kehittämistyössäni, joka on parhaillaan työn alla.

Lähteitä ja tutustuttavaa:

Deci, Edward L. & Ryan, Richard M.: The “What” and “Why” of Goal Pursuits: Human Needs and the Self-Determination of Behavior. Psychological Inquiry, 2000, nro Vol. 11, No. 4, s. 227–268. Lawrence Erlbaum Associates, Inc. 

Laki ammatillisesta koulutuksesta 531 /2017

Pedagoginen hyvinvointi. Toim. Kristiina Lappalainen, Matti Kuittinen Matti Meriläinen
Suomen Kasvatustieteellinen Seura
Kasvatusalan tutkimuksia – Research in Educational Sciences 41. Turku 2008

Podcast: Opiskeluvalmiuksia tukevat opinnot ja voimakehän hyödyntäminen ammatillisessa koulutuksessa – YouTube

Maija Joentaus, opinto-ohjaaja, ammatillinen erityisopettaja, Taitotalo

Leave A Reply