Pitkät etäopetusjaksot, yhteisten pelisääntöjen puuttuminen ja epävarmuus ympärillä tapahtuvasta on saanut useat opiskelijat toisella asteella voimaan huonosti. Opiskelijoilla on lisääntynyt tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi. Opettajana olen joutunut pohtimaan, miten voisin vielä enemmän vahvistaa opiskelijoiden huomioiduksi tulemista omassa opetuksessani.
Katse, kosketus ja positiivinen vahvistaminen on itselleni tärkeä osa pedagogiikkaani. Unohtamatta turvallisen oppiympäristön merkitystä niin henkisesti, fyysisesti, kuin sosiaalisesti.
Pienillä asioilla voi olla suuri merkitys. Luin Katja Sutelan kirjan; Näkyväksi tulemisen taito, pedagoginen kohtaaminen opetuksessa (2022). Sutelan kirjassa olevat lukuisat esimerkit vahvistivat omaan tunnettani siitä, että teen jo paljon hyviä asioita opiskelijoiden huomioimiseksi.
Luokaan tullessa siirrän pöydät piirin muotoon, jotta kaikki näkevät toisensa ja se luo yhtenäisyyttä. Oppitunnin alussa tervehdin katseella kaikki opiskelijat, samalla kun merkkaan heidät läsnäololistaan. Pienessä ajassa teen opiskelijalle näkyväksi sen, että olen hänet huomannut. Yritän muistaa opetuksessani katsoa kaikkia opiskelijoita vuorotellen.
Katseen lisäksi turvallinen ja toista kunnioittava kosketus tuo turvaa ja lievittää jännittyneisyyttä tilanteessa, jossa opiskelija voi olla esimerkiksi ahdistunut. Käden laittaminen olkapäälle on merkki, että välitän. Teemme opiskelijoiden kanssa myös paljon satuhieronta harjoituksia, jotka sisältävät hyvää kosketusta.
Turvallisen tilan luominen jokaiselle opiskelijalle on tärkeää, jotta oppiminen mahdollistetaan. Olen lisännyt opetukseeni paljon ulkoilua ja liikkumista luonnossa. Opiskelijoissa näkee usein uuden puolen luonnossa, joka ei perinteisessä luokkatilanteessa ole päässyt esille.
Positiivisen pedagogiikan ajatukset ja hyvän vahvistaminen opiskelijoissa haastaa minut päivittäin opettajana tarttumaan entistä enemmän hyvään ja positiiviseen. Jokaisella opiskelijalla on vahvuuksia ja opettajana voin tehdä ne näkyväksi pienillä huomionosoituksilla opiskelijalle itselleen, että muille.
Jotta jokainen opiskelija saisi olla oman elämänsä kartanpiirtäjä tulee minun opettajana kohdata opiskelija yksilöllisesti huomioiden. Mikä sopii toiselle, ei sovi toiselle. Aito välittäminen välittyy myös opiskelijoille. Sirkku Ruutu kirjassaan Coachin työkalupakki (2020) kiteyttää omat ajatukseni ”Kuuntele, kuuntele ja tartu siihen mitä kuulet. Hän oppii kyllä kävelemään ilman sinua, jopa ilman tukeasi, mutta ehdottomasti myös, koska sinä olit siinä ja kuuntelit. Hän kulkee oman näköistä polkuaan. Älä kävele hänen puolestaan, äläkä nosta syliin, kun askel horjuu, ole vierellä, ole läsnä. Kuuntele. Se riittää.”
