Vehkosuonojan ennallistaminen – Uusi juttu Päijät-Hämeessä

0

Asikkalalan Iso-Äiniöllä toteutetaan monitavoitteista Vehkosuonojan ennallistamishanketta. Hanke on Kemera-varoilla toteutettuna laatuaan ensimmäinen Päijät-Hämeessä ja se on lähtenyt käyntiin maanomistajien aloitteesta.

Työtä toteutetaan Metsäkeskuksen laatimaan yleistasoisen alueellisen suunnitelman pohjalta. Kokeilunluonteinen hanke ei ole suuren suuri, mutta se on kuitenkin osa suurehkon valuma-alueen tärkeässä vesienhoitotyössä. Vastaavanlaista työtä ei ole metsäluonnon hoitohankkeena Päijät-Hämeessä aiemmin toteutettu.

Miksi hankkeeseen ryhdyttiin

Laajat, ojitetut turvemaat ja suoriksi kaivetut uomat tuottavat runsasvetiseen aikaan erittäin voimakkaan ja runsaan huuhtouman. Vedet kulkeutuvat alajuoksulla Iso-Äiniön, Myllykselän ja Joenniemen elinvoimaisten kyläalueiden ja viljelysmaiden halki, päätyen lopulta rehevöitymässä olevaan Vähä-Äiniön lahteen Päijänteelle. Ennallistamistyö on lähtenyt käyntiin vesistön tilasta huolestuneiden maanomistajien tekemästä aloitteesta.

Miten homma tehdään

Suureksi viemäriksi kaivettua suoraa laskuojaa ennallistetaan ohjaamalla veden virtausta padottamalla takaisin vanhoihin uomiin. Samalla pyritään luomaan luontaisen tulvametsän kaltaista korpielinympäristöä. Vesilintujen elinmahdollisuuksia parannetaan kaivamalla syvyydeltään vaihtelevia ja muodoiltaan monipolvisia saarekkeellisia pysyvän veden altaita. Lisäksi vesien kokonaisvirtaamaa hidastetaan perinteisillä pohjapadoilla ja laskeutusaltailla.

OsuMa-hankkeen maastoretkeily kohteelle

Metsäkeskus järjesti kuulaan kauniina syyskuisena päivänä kohteelle osana OsuMa-hanketta maastoretkeilyn luonnonhoitotöistä kiinnostuneille suunnittelijoille ja toteuttajille. Tilaisuus oli mukavan käytännönläheinen. Mukana retkeilyllä oli opiskelijoita sekä asiantuntijoita kunnista, metsäalan yrityksistä, metsäkeskukselta ja Ely-keskukselta. Hankkeen taustoja ja tehtyjä ratkaisuja osallistujille esittelivät metsäkeskukselta alueellisen suunnitelman laatija ja työn toteuttaja metsänhoitoyhdistykseltä.

Tulevaisuus

Maanomistajien kanssa käytyjen keskustelujen ja myös maastoretkeilyllä tehtyjen huomioiden valossa työ on onnistunut kutakuinkin hyvin ja osapuolet ovat tyytyväisiä. Hyvän tieyhteyden varrella olevat rakenteet ovat helposti saavutettavissa ja toimivat oivallisina tutustumiskohteina. Toiveissa on, että onnistunut lopputulos innostaa maanomistajia jatkamaan ennallistamistöitä Vehkosuonojalla ja siihen liittyvillä muilla tärkeillä uomilla tulevaisuudessakin. Myös rahoittaja suhtautuu mahdollisiin jatkohankkeisiin erityisen myönteisesti.

Jyrki Mäkiranta, Mhy Päijät-Häme
Vehkosuonojan ennalistamishankkeen toteutustyön vastuuhenkilö

Valokuva: Tiina Mansikkamäki, Mhy Päijät-Häme

Leave A Reply