Keväällä minua pyydettiin pitämään esitys aiheesta ”Voiko suometsätalous olla ekologisesti kestävää? Käytännön toimijana koin tehtävän haastavana, mutta myös antoisana. Ensimmäiseksi piti tietenkin pohtia, mitä on ekologinen kestävyys. Käsitteen kannalta tärkeitä kriteereitä ovat biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien toimivuuden säilyttäminen ja ihmisen taloudellisen ja aineellisen toiminnan sopeuttaminen pitkällä aikavälillä luonnon kestokykyyn. Ekologisen kestävyyden kannalta ovat tärkeitä myös varovaisuusperiaatteen noudattaminen, toiminnan riskien, haittojen ja kustannusten arvioiminen sekä kuka maksaa, haittojen synnyn ennaltaehkäisy ja niiden torjunta syntylähteillä. EU:n jäsenmaat ovat lisäksi hyväksyneet biodiversiteettistrategian, jolla pyritään pysäyttämään luontotyyppien heikkeneminen 2030 mennessä. Tämä ei välttämättä tarkoita ennallistamista tai totaalista suojelua vaan luonnontilan kohentamista.
Hallituksen esitysluonnos uudeksi kannustejärjestelmäksi
Hallituksen esitysluonnos uudesta metsätalouden kannustejärjestelmästä (METKA) tuli sopivasti lomakaudella eli heinäkuun alussa lausunnolle. Suometsänhoidon osalta ehdotus sisältää hyvin samoja elementtejä, mitä yllä on kuvattu ekologisen kestävyyden kriteereiden osalta. Esityksessä kiinnitetään erityistä huomiota suometsiin sekä siihen, kuinka suometsänhoidon suunnittelun yhteydessä huomioidaan puustoon sitoutuneen hiilen määrä ja miten sitä voidaan pitää yllä ja kasvattaa. Voidaan puhua siten hiiliviisaasta suometsätaloudesta. Tavoite näyttää olevan, että suometsätaloudessa täyttyisivät ekologisen kestävyyden kriteerit. Suometsän hoitosuunnitelma ei ole enää mikään pelkkä ojien kunnostussuunnitelma, vaan kokonaisvaltainen suunnitelma, jossa vesitalouden säätelyllä myös muulla tavoin kuin ojia kaivamalla on tärkeä merkitys. Kun vedenpintaa ei pidetä syvemmällä kuin mitä puuston jatkuvan kehityksen kannalta on välttämätöntä, suojellaan turvemaan hiilivarastoa ja vähennetään siitä lähteviä hiilidioksidi- ja typpioksiduulipäästöjä
Pohjavedenpinnan säätelyllä halutaan vähentää turpeen hajoamisen yhteydessä ilmakehään vapautuvan hiilen määrää. Tutkimusten mukaan kesäaikaisen vedenpinnan tason on oltava 30 – 40 senttimetrin välillä, jotta puuston kasvu ei häiriinny ja jotta vältetään metaanipäästöt ja turpeen liiallinen hajoaminen. Esitysluonnoksen mukaan myös tilanteita, joissa hapellisen kerroksen paksuus supistuu alle 20 senttimetrin tulisi välttää, koska hapettomat olosuhteet lisäävät yllä mainittua metaanin ja typpioksiduulin vapautumista turpeesta. Metaani ja typpioksiduuli ovat hiilidioksidia huomattavasti voimakkaampia kasvuhuonekaasuja.
Puusto vaikuttaa haihduntaan
Suometsien vedenpinnan tasoon voidaan vaikuttaa kuivatusojilla sekä säätelemällä kasvatettavan puuston määrää hakkuin. Puuston määrää säätelemällä voidaan säädellä vedenpinnan tasoa niin, että ojien kunnostusta on mahdollista vähentää tai perkausväliä pidentää. Tutkimuksiin perustuen on syntynyt vahva olettama, että ylläpitämällä peitteisyyttä ja vähentämällä ojien kunnostuksia voidaan parantaa turvemaametsien hoidon ekologista kestävyyttä. Käyttökelpoisia jatkuvapeitteisen kasvatuksen menetelmiä turvemailla ovat poimintahakkuu, ylispuiden poisto sekä pienaukkohakkuu. Jatkossa turvemaiden puuston käsittely edellyttää tavanomaisia päätehakkuita tarkempaa suunnittelua ja varovaisempaa puunkorjuuta. Osalla puustosta myös kiertoaika pitenee. Tämä kokonaisuus vaatii toimijoilta ja maanomistajilta täysin uudenlaista ajattelutapaa nykykäytäntöön verrattuna.
Yksiselitteistä puuston määrää, jonka haihdunta riittäisi pitämään pohjaveden pintaa edellä kuvatulla tasolla on vaikea määrittää. Tutkimusten pohjalta on karkeasti esitetty eteläsuomalaisissa olosuhteissa noin sadan ja Pohjois-Suomessa noin sadan kahdenkymmenen kuutiometrin määrää haihdunnan kannalta riittäväksi puuston määräksi. Esitysluonnoksessa todetaan, että veden pinnan tasoon ja sen kasvukauden aikaiseen sekä vuotuiseen vaihteluun vaikuttaa kuivatusojien kunnon, puuston määrän ja laadun lisäksi sää, joka vaihtelee alueellisesti ja ajallisesti merkittävästi, ja joka vaikuttaa suoraan sadantaan ja epäsuorasti haihduntaan. Lisäksi kuivatustilaan vaikuttavat turpeen vedenjohto-ominaisuudet sekä maastonmuodot, jotka vaihtelevat myös saman suoalueen sisällä.
Suometsän hoitosuunnitelma
Esitysluonnoksen ehdottamassa suometsän hoitosuunnitelmassa kuvataan ne metsänkäsittelytoimenpiteet, joiden avulla suometsän suotuisaa kuivatustilaa voidaan ylläpitää, hyödyntää puustoa taloudellisesti ja samalla kasvattaa alueen hiilinielua. Suometsän hoitohankkeen koko tulee jatkossakin vaihtelemaan. Suometsän hoitohankkeen suunnittelun yhteydessä puhutaan usein valuma-aluesuunnittelusta. On haasteena miettiä, minkä kokoinen valuma-alue on hallittavissa suunnittelukokonaisuutena. Laajaa valuma-aluetta on suunnittelussa syytä pilkkoa pienempiin osavaluma-alueisiin, ja ottaa huomioon myös maanomistussuhteet. Metsätalouden kuivatuksissa hankealue on vaihdellut, rajautuen yleensä yhden suoaltaan alueeseen. Suometsän hoitohanke on suositeltavaa toteuttaa useiden maanomistajien yhteishankkeena.
Hyvän suometsän hoitohankkeen suunnitelman tulisi sisältää kokonaisvaltaisen valuma-aluetason suunnittelun edistämistä, ojasyvyyden optimointia ja suon hiilitalouden tasapainottamista sekä hyvää vesiensuojelua. Suunnitelma sisältäisi myös tarpeellisessa määrin tuhkalannoituksen suunnittelua. Tuhkalannoituksesta on monia hyötyjä metsien hoidon, ympäristön ja ilmaston kannalta. Tuhkalannoitus lisää metsänkasvua ja hiilensidontaa. Esitysluonnoksen mukaisesti tuhkalannoitukseen soveltuvien kohteiden määrittelyssä puuston määrällä tulee jatkossa olemaan ratkaiseva merkitys. Tällä hetkellä tuhkaa suositellaan erityisesti ojitettujen, riittävästi typpeä sisältävien turvemaiden lannoitukseen. Kaikessa tapauksessa lannoitettaviksi kannattaa valita sellaisia kohteita, joissa kuivatus toimii eikä liika vesi rajoita puiden kasvua. Tällä hetkellä ei ole riittävästi tutkimustietoa siitä, aiheuttaako tuhkalannoitus fosforikuormitusta tapauksissa, joissa ojat ovat ummessa.
Tuhkalannoitusta tehdään tällä hetkellä koko Suomessa noin 14 000 hehtaaria vuodessa. Tavoite on kolminkertaistaa tuhkalannoituksen määrä 37 000 hehtaariin vuodessa. Potentiaalisia tuhkalannoituskohteita on runsaat 2,3 miljoonaa hehtaaria.
Esitysluonnoksen mukaisen suometsän hoitosuunnitelman laadinnan yhteydessä edistetään myös suometsien ilmastokestävää käyttöä, velvoitetaan selvittämään systemaattisesti ojien kunto koko suunniteltavalta suoalueelta, siten että kerättyä tietoa voidaan hyödyntää kaikkien metsäkäsittelyketjujen suunnittelussa. Ojien kunnon arviointia tulee helpottamaan oleellisesti Arbonaut Oy:n tuottama ojankuntoaineisto, jota on testattu Tapion, Luken, Arbonaut Oy:n sekä Suomen metsäkeskuksen yhteisessä HYTKY-hankkeessa. Aineistoa kertynee vähitellen, kun maanmittauslaitoksen tuottamaa tiheäpulssista laserkeilausaineistoa saadaan vuosiaikataulun mukaisesti. Ilmastovaikutusten saavuttamista edistää lisäksi, kun suunnittelualueelta tunnistetaan tarkemmin ne alueet, jotka soveltuvat huonosti ravinteisuudeltaan ja muilta ominaisuuksiltaan metsänkasvatukseen.
Esitysluonnoksen mukaan uuden kannustejärjestelmän suometsien hoitosuunnitelma laaditaan ilmasto-, monimuotoisuus ja vesiensuojeluhyötyjen tehostamiseksi. Vastaavasti vesitalouden ennallistamisen toteutuksen tarkempaan tekniseen suunnitteluun ja itse ennallistamistyön toteutukseen voidaan myöntää tukea kannustejärjestelmään sisältyvän metsäluonnon hoidon tukiehtojen mukaisesti. Metsäluonnon hoidon tuki kattaa kaikki suunnittelusta ja toteutuksesta syntyvät kohtuulliset kustannukset. Sekä suometsien hoitosuunnitelma että luonnonhoitohankesuunnitelma sisältävät hyvin vaativia elementtejä ja edellyttävät suunnittelijalta perehtymistä ja usein uusien työkalujen käyttöönottoa. Aiheesta järjestetäänkin koulutusta, johon suunnittelijoiden toivotaan osallistuvan. Lisäksi Tapiossa on valmistunut aiheeseen liittyvä Suometsäosaaja-verkkokurssi. Esimerkiksi vesiensuojelurakenteiden osalta suunnitteluohjeet tarkentuvat ja edellyttävät suunnittelijalta entistä enemmän paikkatietoaineistojen, korkeusmallien ja maastomittauksiin tarvittavien teknisten apuvälineiden käyttöä.
Lisätietoja:
Samuli joensuu
Kirjoittaja työskentelee Tapio Oy:ssä vesiensuojelun johtavana asiantuntijana
