Teen opinnäytetyötäni OO- Opitaan ojista -hankkeessa. Tämän kirjoituksen lähtökohdat ovat opiskelijapohdintoja, jotka eivät siis ole työn lopulliseen lopputulokseen liittyviä suoria sisältöjä.
Olen tehnyt maastokäyntejä ja katsellut webinaareja, joita on verkossa yllin kyllin, mikä on hienoa tiedon saatavuuden ja asiantuntijasisällön näkökulmasta. Katselin jokin aika sitten muun muassa ”Ympäristö eilen, tänään, huomenna” -seminaarin aineistot (lähteissä tekstin lopussa). Seminaari puhutteli minua paljon. Olen itsekin pohtinut muun muassa kansalaishavainnoinnin osuutta ja tärkeyttä vesistöjemme kohdalla tulevaisuudessa. Toinen pohdintani liittyy yhteiskuntatieteelliseen ympäristötutkimukseen, joka on aidosti tieteidenvälistä ja tieteenvälisiä rajoja ylittävää. Kaikkia tarvitaan ja eri osaamista on tärkeää yhdistää.
Olen myös pohtinut, että mikä on yhteinen ojitussuunnitelmamme valtakunnallisesti? Toimintaa toki ohjaa EU-direktiivit ja omat lakimme. Tähän liittyen itseäni pelottaa, että ratkaisumme (se kokonaiskuva ja yhteinen suunnitelmamme) on jatkaa niin kuin aina ennenkin. Tämä tarkoittaisi sitä, että edelleen ojituksia, peruskuivatusta ja vesienjohtamista jatketaan matemaattisilla kaavoilla, jotka perustuvat ainoastaan veden poistumisnopeuteen. ”Jatketaan niin kuin ennenkin” tarkoittaisi myös sitä, että ojitamme syvemmälle ja enemmän. Näin vain kuormitamme omia sisävesiämme enemmän ja ajan kuluessa tätä kautta myös Itämerta.
Paikallinen toimija ei välttämättä näe tätä kokonaisuutta. Esimerkiksi sisämaasta käsin Itämeri voi tuntua kaukaiselta, mutta kun aikaa kuluu ja vesi virtaa koko ajan, niin paikallisellakin toiminnalla on vaikutuksia, jotka kantavat pidemmälle vaikuttaen muihin. Myös ajoittain kuivuva oja virtaa aika ajoin. Virta kulkee aina eteenpäin, ei taaksepäin.
Tällä hetkellä tilanne on monessa kohteessa se, että aliveden aikana ei ole riittävästi vettä eikä virtaamaa, jolloin ongelmana on umpeenkasvu. Kun kohteesta poistetaan ympäröivä ja varjostava puusto sekä pensaisto, niin olosuhteet ovat otolliset uoman kasvaa umpeen, lisääntynyt auringonvalo edistää asiaa.
Kuva 1. Umpeenkasvanut uoma. Kuvassa Rengonjoki Orimattilasta, kuvattu Lahdentieltä. Kuvassa oikealla yläkulmassa erilaista umpeenkasvua, limaskaa Hauhon Haarajoella. Runsas kasvillisuus ja uoman umpeenkasvu kertovat, että ravinteita on otollinen määrä kasvustolle kasvaa. Kun ravinteita on liikaa, niin syntyy ongelmia, jotka vaikuttavat niin uimiseen, kalastamiseen kuin esteettiseen nautintoon maisemasta. Nämä edellä mainitut ihmisnäkökulmasta, on muitakin haittoja. (Kuva: Kati Ahonen, 2021)
Monimuotoisuus
Ottamatta nyt kantaa peruskuivatukseen laajemmin, tuon ilmi näkökulman siitä, että kun luodaan laajoja salaojitettuja pelto-aloja niin monimuotoisuus kärsii. Kun mosaiikki maastosta häviää, niin myös pölyttäjät häviävät ja tuotanto laskee. Esimerkiksi Saksassa ei sallita monotonista peltoaukeaa vaan pitää istuttaa puita määrätyin välein mosaiikkimaiseman ylläpitämiseksi. Puut ja mosaiikki ovat lepopaikka pölyttäjillekin. (Lähde lopussa, LUKE podcast, Soundcloud)
Ojat ovat enemmistölle ihmisiä näkymätön osa maisemaa, joihin ei kiinnitetä huomiota. Ojat on aina kaivettu verkostoiksi, ne yhdistyvät joko virtavesiin tai vesialtaisiin. Tässä kohtaa keskeneräistä työtäni herää ajatuksia ja kysymyksiä, kuten olisiko aika pohtia kuivatusta uudesta ja yhteisöllisestä näkökulmasta, jossa peruskuivattaminen ei ole pelkästään veden nopeaa poistumaa vaan hidastavaa viipymää, joka huomioi tätä kautta myös monimuotoisuuden ja vesiluonnon ekosysteemit? Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi viljelemättömillä pelloilla tuettuja ja pitkäaikaisia projekteja, joiden tarkoituksena on palauttaa ojiksi peratut purouomat ja puroluontoon kuuluva ympäristö. Tuettuja projektit olisivat siksi, että purojen häviäminen (ojitukset) olivat valtiojohtoista ja rahallisesti tuettua toimintaa, johon ohjattiin sekä opastettiin.
Tällaista palautettavaa puroverkostoa voisi kasvattaa ja laajentaa pikkuhiljaa vuosi vuodelta (tehdä ”pallolaajennus”, termiä lainatakseni). Sama voisi koskea jollakin kriteereillä valittuja metsäpuroja ja jokia tai edes jokiosuuksia liettymisen estämiseksi yläosastaan perattujen jokien alajuoksuilla yhdessä muiden mahdollisten toimenpiteiden kanssa. Jokien kohdalla tulisi myös pohtia mahdollisuuksia antaa joen tulvia ja meanderoida (mutkitella) osana joen omia luonnollisia prosesseja. Voidaanko tulvintaa ohjata ja tulvavalleja rakentaa sopiville osuuksille? Valtio (Ympäristöministeriö) voisi esimerkiksi ostaa maat tätä varten (vrt. Saksan malli).
Onko meillä mitään hävittävää? Jo vuonna 1958 asetettu vesistönsuojelukomitea totesi, että Suomen vesistöjä ei enää pystyttäisi palauttamaan luonnontilaan joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Tuolloin päätettiin keskittyä haittojen hallintaan, sillä tiellä lienemme yhä nykyäänkin?
Entä nyt?
Sen sijaan, että toteutamme esimerkiksi pelkästään kosteikkoja ja/tai kaksitasouomia ja/tai viivytettyä porrastettua ojaveden johtamista tulisikin myös pohtia, miten linkitämme mukaan kasvuston ja monimuotoisuuden eli millaisia kasvillisuussuojakaistoja (ja kuinka leveitä) käytämme tukeaksemme ekosysteemipalveluita (kuva 3)?
Mikä on laskennallinen haitta, jos pelto-ojien, jokien ja purojen reunoilla ovat leveät, varjostavat kasvillisuuskäytävät puineen, pensaineen ja kasvustoineen? Onko mahdollista pidättää vettä ja kuluttaa vettä monimuotoisuutta tukien muutenkin kuin vain nopeasti pois johtaen? Tässä kohtaa en ota kantaa juuriin ja mahdollisesti tukkeutuviin salaojitusputkiin. Elämme vuotta 2021 ja luotan siihen, että osaamista, teknologiaa ja taitoa löytyy.
Kuva 3. Luhdanjoen eli Porvoonjoen alkupäätä Luhtikylässä. Joen rannat olivat paljaat, mutta peltonäkymän keskellä oli puustoinen ja puinen kosteikko runsaalla kasvustolla joen sivussa, joesta erillään. Hetken matkan päässä on Savistentien tulva-alue tai kosteikko, mutta 10.7.2021 vettä ei ollut ja koko laaja alue oli kuiva. Oljesta tehty sorsanpesä seisoi orpona kuivalla maalla ja ilmeisesti kosteikon täyttöä varten tehty uoma sekä pumppu olivat tyhjän panttina. Kesän 2021 aliveden aikaan sivu-uomassa ei ollut vettä mitä ottaa. (Kuva: Kati Ahonen, 2021)
Hattulan Myllyoja, puro ei oja
Kesäkuun alusta mieleeni jäi elävästi etenkin Hattulan Myllyoja, joka alkoi peltona, muuttui puroksi ja päättyi Golfkenttään. Tälle matkalle mahtui siis ojaviemäri, jossa ei ollut elämää, ei edes sammakoita. Oja oli avoin ja paljas. Puro-osuus, – jonka rannoilta tihkui puroon vettä ja missä seuranani olivat muun muassa paarmat ynnä muut ötökät, peurat, lukuisat linnut, sammakot, perhoset, sudenkorennot sekä ulostekasoista päätellen ehkä myös mäyrä-, oli varjoisa, viileä sekä viihtyisä joskin vaikeakulkuinen osuus. Puro-osuuden jälkeen oja muuttui kliiniseksi ja mitäänsanomattomaksi golfkentän vesiaiheeksi, ennen yhtymistään Lehijärveen pajujen varjostamaa uomaa pitkin.
Tämä puro jäi kummittelemaan mieleeni. Koin konkreettisesti kolme erilaista maisemaa lyhyellä matkalla ja etenkin sen puro-osuuden monimuotoisuuden (kuva 4). Kohde on mielenkiintoinen siksikin, että jäin miettimään mikä on MyllyPURON oikeudellinen asema? Purot ovat suojeltuja luontokohteita, ojat eivät.
Kuva 4. Golftaustan päällä vasemmalla kuva ojasta, monimuotoinen puro keskellä ja oikealla. (Kuva: Kati Ahonen, 2021)
Kati Ahonen, HAMK Kestävä kehitys, Ympäristösuunnittelija
kati.ahonen@student.hamk.fi
Jos tässä kohtaa heräsi kysymys siitä miksi ”oja” termin alla ovat myös joet ja purot, niin meillä Suomessa nämä löytyvät kategorian ”ojat” alta (lähde lopussa, linkki ”Ojitusyhteisöt”). Tämä on hyvin kuvaavaa ja kertoo kuinka suhtaudumme virtavesiimme valtakunnallisella tasolla niin nykyään kuin historiassakin.
Lähteet
Kolme kertomusta järviemme tilasta. Vesistömuutokset kansalaisten, limnologisten mittausten ja ympäristöhallinnon näkökulmasta. https://trepo.tuni.fi/handle/10024/104721
LUKE. Luonto köyhtyy, me maksamme laskun. https://soundcloud.com/luonnonvarakeskus/monimuotoisuus
Ojitusyhteisöt. https://www.arcgis.com/apps/webappviewer/index.html?id=e2ed85641789499c8b27d0d18bcc67f7
SYKE. Luonnonmukainen vesirakentaminen. Mahdollisuudet ja erityspiirteet Suomessa. 1998. Oy Edita Ab. ISBN 952-11-0388-4.
Metsäojitukset. https://www.ymparisto.fi/fi-FI/PohjoisPohjanmaan_ymparistohistoria/Metsaojitukset(15262)
Pienvesiopas 2019. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/306503
Polkuja yhteiskuntatieteelliseen ympäristötutkimukseen, toim. Ilmo Massa. 2014. Gaudeamus Oy. ISBN 978-952-495-329-0.
Vesien vuoksi. Suomalaisen vesiensuojelun vaiheita, toim. Hallanaro, E-L., Santala, E. & Vienonen, S. 2017. Bookwell Oy. ISBN 978-952-9606-20-7.
Ympäristö eilen, tänään, huomenna -seminaarin aineistot. https://www.syke.fi/fi-FI/Tutkimus__kehittaminen/Tutkimus_ja_kehittamishankkeet/Hankkeet/Ymparistoseurannoista_informaation_yhdistamiseen_MONITOR_2020__laatua_palvelukykya_ja_vaikuttavuutta/Ymparisto_eilen_tanaan_huomenna_seminaar(50606)
