Siemenistä kukiksi

0

Olemme ensimmäisen vuoden varhaiskasvatuksen sosionomiopiskelijoita. Kurssillamme oli tehtävänä järjestää Hämeen ammattikorkeakoulun avoimessa varhaiskasvatusympäristössä, Nipsulassa, lapsille toiminnallisia päiviä. Aiheenamme oli siemenestä kukaksi, jota hyödynsimme päivien suunnittelussa.

Aloitimme toimintapäivän keväisellä sadulla, joka kertoi kevään ensimerkeistä ja niiden tutkimisesta. Lukunurkkaus oli koristeltu teemaan sopivasti esimerkiksi lehdillä, kukilla ja metsän eläimillä. Sadun jälkeen kertasimme lasten ja vanhempien kanssa mitä kevään merkkejä he ovat jo havainneet ja tutkineet, sekä mitä kirjassa oli mainittu. Satutuokion jälkeen pidimme leikkihetken Nipsulassa yhdessä lasten kanssa. Tilaan oli rakennettu temppuilualue, josta löytyi muun muassa liukumäki, tunneleita, palloja, sekä keinuvia hevosia ja matoja. Lapset tykkäsivät kovasti liukumäessä kiipeilystä.

 

Jatkoimme päivää istutuspurkkien maalaamisella. Huomioimme lasten ikätason valitsemalla heille oikeanlaiset tuolit, sekä auttamalla tarpeen mukaan. Kun suojaessut ja pensselit olivat valmiina, annoimme lasten vapaasti valita mitä värejä käyttää ja miten purkkeja maalataan. Maalaaminen sujui erittäin hyvin pienimmiltäkin. Jätimme purkit kuivumaan, ja jatkoimme kesken jääneitä leikkejä hetken. Päivän viimeisenä järjestettynä aktiviteettina rakensimme käpylehmiä. Lapsia kiinnosti eniten tutkailla käpyjen muotoja, ääniä sekä sitä, miltä se tuntuu. Saimme luotua hienoja lehmiä!

Torstain ohjauskertana jatkoimme tiistaina olleista aiheista. Nipsulaan oli rakennettu jälleen samanlainen temppurata, josta lapset innostuivat. Ketkä eivät olleet ensimmäisen päivän toiminnassa mukana, pääsivät he taiteilemaan itselleen tussien avulla kasvatuspurkit. Kun kaikilla oli erittäin hienot ja omannäköiset purkit, aloitimme kukkien istuttamistuokion. Autoimme lapsia laittamalla mullat valmiiksi purkkeihin, mutta jokainen sai itse ripotella kukkien siemeniä mullan sekaan. Tämä oli erittäin kiinnostavaa, sekä lapset lumoissaan päästivät sisäiset puutarhurinsa valloilleen. Kun siemenet oli saatu kylvetettyä, peitimme siemenet mullalla ja kastelimme ne yhdessä suihkepulloilla. Istutustuokion jälkeen lapset pääsivät leikkimään, josta kasvoi nälkä jokaiselle temmeltäjälle. Ruokailuhetken jälkeen, pääsimme askartelemaan lasten kanssa porrastetusti kukkia. Tämä tehtävä vaati hieman enemmän aikuisen apua, joten askartelimme lasten kanssa kaksi kerrallaan. Käytimme kukissa WC-paperien hylsyjä, jotka oli päällystetty vihreällä paperilla. Terälehtinä toimi lapsien käsien mallista piirretyt kuviot. Kukan keskiöön rypisteltiin valitseman väristä silkkipaperia, jotka liimattiin yhdessä aikuisen kanssa. Askarteluhetken jälkeen kulutimme lasten viimeisetkin energiat leikkien ja hassutellen.

Toiminnallisista päivistä opimme vuorovaikutusta lasten kanssa, sekä lasten ehdoilla etenemisestä. Vahvistuimme vielä enemmän siinä, miten eri ikäiset lapset otetaan huomioon eri toimintatavoissa. Saimme jokainen uutta intoa ja rohkeutta heittäytyä lapsen tasolle ja mennä erilaisiin leikkeihin mukaan. Lasten kasvoilta näkyi molempina päivinä ilo ja innostus. Tästä saimmekin vanhemmilta kiitosta toiminnallisista tuokioista. Päivät olivat meille opiskelijoille mieluisia ja hauskoja tavallisen koulunkäynnin ohelle. Isoin kiitos kuuluu Nipsulan Johannalle, rohkeille lapsille sekä avoimille vanhemmille!

Toivotamme jokaiselle mukavaa kevään alkua ja lämmintä kesän odotusta!
Rakkaudella, Voikukat (Milla, Mikael, Linnea, Oona, Emilia, Eveliina)

Leave A Reply