Rytmejä ja laululeikkejä

0

Nipsula-päivänämme aiheena oli taide ja luova ilmaisu. Lapset pitävät laulamisesta, musiikista ja sen tahtiin liikkumisesta kovasti. Päätimmekin rakentaa lapsille vajaan tunnin mittaisen laululeikki- ja rytmihetken, jossa lapset jaetaan kahteen ryhmään.

Ensimmäinen ryhmä harjoitteli ensin laulamista, leikkiä ja niiden yhdistämistä kaikille tuttujen lastenlaulujen mukaan. Toinen ryhmä pääsi kokeilemaan kahden eri tahdin (taa ja titi) taputtamista ja sen jälkeen soittamista erilaisilla rytmisoittimilla, kuten rytmimunilla, rytmikapuloilla ja bongorummuilla. Tämän jälkeen ryhmät vaihtoivat rasteja, ja lopuksi lapsille järjestettiin lyhyt disco.

Perheet saapuivat hiljalleen aamupäivän aikana. Pojat innostuivat heti kanssamme autoleikeistä ja pian olimmekin jo ohjaamassa laajaa ruuhkaa automatolla. Ruuhkaisten autoteiden vierellä ajoi poliiseja ja palomiehiä edes takaisin ja taivaalla uutishelikopteri päivitti tilannetta tasaisin väliajoin. Aamu avattiin yhteisellä aamupiirillä. Lapset saivat itse havainnoida säätä ja kiinnittää sitä kuvaavat kortit kiinni puuhun. Innokkaita oli monta, ja melkein kaikki säätilat kiinnitettiin puuhun. Sen jälkeen vuorossa oli Joonatan-kenguru leikki, jonka aikana jopa aiemmin ujot lapset hymyilivät leveästi.

Oli aika siirtyä musiikkitoiminnan pariin.

Veeti, laululeikki

Veeti ja lapset metsästivät leijonaa, sekä opettelivat eri kehonosia pää-olkapää-peppu-leikillä. Lapset olivat innoissaan mukana laulamassa ja leikkimässä. Aikuiset olivat aktiivisesti mukana leikkimässä ja rohkaisemassa lapsia. Tunnelma oli rento. Rytmi ja melodiat tarttuivat lapsiin erinomaisesti.

Toni, rytmi ja soittimet

Lapset ujostelivat aluksi kovasti tahteja ja taputuksia. Tunnelma rentoutui kuitenkin välittömästi, kun soittimet saatiin käsiin. Tahtien opettelu ja harjoittelu jäi nopeasti taka-alalle ja erilaisen äänen tuottaminen sai painopisteen. Lapset saivat kokeilla eri soittimia vapaasti, muutama uskaltautui jopa soittamaan bongoja.

Disco

Täysosuma. Hitti. Keräsimme lapset rastien lopuksi yhteen ja asetimme huoneeseen palautejanan: mene vasemmalle seinälle jos oli kivaa, oikealle seinälle jos taas ihan tylsää. Suurin osa piti päivää kivana.

Veeti toi mukanaan matkakaiuttimen, josta soitimme musiikkia. Lapset nauttivat tanssimisesta. Jopa muutama aikuinen innostui jorailemaan musiikin tahdissa lapsien kanssa. Soitimme kaksi tuttua kappaletta, jonka jälkeen lopetimme toiminnan yhteisesti kiittämällä niin lapsia kuin aikuisia osallistumisesta ja mukavasta ilmapiiristä. Lapset siirtyivät itsenäisesti syömään tai leikkimään.

Päivä oli kuta kuinkin hyvin onnistunut, lapset olivat reippaita ja aikuiset osallistuivat myös aktiivisesti toimintaan.

Lähihoitajaopiskelijat Toni ja Veeti

Leave A Reply