Nipsula mukana ”Ota lapsi töihin”-teemapäivässä

0

 

Olemme ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelijoita HAMK:ista ja olimme Nipsulassa suorittamassa Vuorovaikutus sosiaalialan asiakastyössä -moduulin opintoihimme kuuluvaa ryhmänohjausta. Suoritimme tehtävän ohjauspareittain, joista toinen pari järjesti toimintaa ja toinen havainnoi, kävimme Nipsulassa kahtena päivänä. Ryhmänohjaustehtävän tavoitteena oli päästä oppimaan ryhmänohjaustilanteen suunnittelu, toteuttaminen sekä arviointi eri ohjausmenetelmiä käyttäen. Lisäksi tavoitteena oli muodostaa ammatillinen vuorovaikutussuhde Nipsulan asiakkaisiin.

Korttipaja

Järjestimme perheille kortin tekemistä isänpäiväksi isälle tai muulle läheiselle aikuiselle ja ohjelmassa oli myös tunnetaitoihin tutustumista tunneympyrän avulla. Korttien tekeminen toteutettiin valmiiksi leikatuille kartongeille, joihin oli mahdollista maalata vesiväreillä. Myös valmiiden lyhyiden runojen liimaaminen korttiin oli yksi tapa tehdä korttia. Korttipajassa lapset saivat hyödyntää meidän valmiiksi etsimiämme lauseita, joita he saivat oman sanastonsa mukaan täydentää. Lapsilla oli mahdollisuus luovuuteen ja omannäköisen kortin tekemiseen. Vanhemmat auttoivat lapsia kirjoittamalla ja toiminta oli mieleistä ja yhteenkuuluvuutta edistävää. Tavoitteina päivälle meillä oli perheiden itsetuntemusten lisääminen ja lapsi-vanhempisuhteen edesauttaminen. Toiveenamme oli myös mahdollisesti tuottaa lohtua tai iloa jollekulle sekä antaa lapsille ja heidän vanhemmilleen kuulluksi tulemisen kokemus. Lisäksi tavoitteenamme oli ryhmänohjaustilanteessa oppia olemaan läsnä omalla persoonallisuudella sekä oppia ohjaamaan ryhmää ja sen toimintaa sujuvaksi. Tunnetaitojen opettelussa käytimme itsetehtyä tunneympyrää.

Nuotion äärellä

Perjantai 18.11.22 oli Tuo lapsi töihin -päivä ja Nipsulassa riittikin iloista vilskettä koko päivän ajan. Olimme suunnitelleet erilaiset toimintapisteet kahteen huoneeseen, joissa toisessa oli temppurata, jonka tavoitteena oli tukea lasten motoriikan kehitystä sekä tarjota liikunnan iloa ja mahdollisuuksia omaan luovaan tekemiseen yksin, yhdessä aikuisen kanssa tai yhdessä muiden lasten innoittamana ja astuessaan toiseen tilaan pääsi metsäaiheiseen aistihuoneeseen. Tarkoituksena oli tarjota lapsille elämyksiä sekä kokemuksia aktivoiden eri aisteja ja antaen lapsille mahdollisuuden tutkia sekä kokeilla omalla tavallaan asioita heidän omien kiinnostustensa mukaisesti, unohtamatta tässäkään lasten vuorovaikutussuhteita sekä vanhempiensa että muiden kanssa.

Hämärretyssä aistihuoneessa pääsi temppurataan verrattuna hieman rauhallisempiin tunnelmiin ja tässä huoneessa viihtyivät niin aikuiset kuin lapsetkin. Huoneeseen oli luotu rauhallista metsän tunnelmaa niin äänimaisemalla, erilaisilla luontoa jäljentelevillä elementeillä kuin valoilla. Lapset pääsivät pisteillä ihastelemaan sekä tutkimaan esimerkiksi tekonuotiota ja sen ympärillä olevia luonnonmateriaaleja kuten käpyjä. Vilteistä rakennetun joen äärellä sai tehdä meren aaltojen ääniä, hypistellä simpukoita ja kiviä tai tehdä niistä vaikka asetelmia vesiastioihin. Lapset saivat etsiä valolla koristeltuun kuuseen piilotettua pöllöä tai ryömiä valoköynnöksin peiteltyyn majaan ja katsella rauhassa vaihtuvaa, seinälle heijastettua metsämaisemaa samalla kuunnellen miellyttäviä luonnon ääniä. Nuotion sekä joen lisäksi yksi suosittu piste oli valokuutio ja sen päällä oleva plasmapallolamppu, jonka valoaallot muuttuivat kosketuksen mukaan. Oli mukava huomata, kuinka niin lapset kuin aikuisetkin, täysin iästä riippumatta, rauhoittuivat aistihuoneessa ja keskittyivät pitkäksikin aikaa yhden pisteen aistielämykseen. Joku saattoi vain istua ja ihmetellä nuotiota, toinen ihasteli kuusen valojen kauneutta, kolmas koki riemua löytäessään pehmeän dinosauruksen ja sen pesän, kun taas joku rentoutui pötkötellen vanhemman kuljettaessa terapiapalloa pitkin kehoa ja jotkut keskittyivät kuuntelemaan simpukoiden hiljaisia ääniä. Kaiken kaikkiaan aistihuone tuntui tarjoavan ehkäpä jopa pysäyttävän hetken siellä vierailleille ja se oli ilo nähdä.  Halusimme tässäkin huoneessa antaa lapsille mahdollisuuden luovuuteen sekä vapauden tehdä sitä mikä itseä kiinnostaa ohjeistamatta liikaa. Aistihuoneessa sai tutkia ja kokeilla, ihmetellä ja kuunnella tai vain olla, yksin tai yhdessä. Löytää itse asioita. Voimme paljastaa itsekin viihtyneemme tässä huoneessa.

Lapsilla piisasi vauhtia ja riemua temppuradalla. Vaikka olimmekin rakentaneet valmiin radan, lapsille annettiin vapaus valita sekä soveltaa. Halusivatko he ehkä esimerkiksi laskea vain liukumäkeä tai vaikkapa ryömiä tunnelista vierittäen samalla pallon tunnelin läpi, luovuus sai päästä valloilleen. Lapset siis saivat muokata temppurataa oman kiinnostuksensa sekä taitotasonsa näköiseksi, esimerkiksi pallonheittopisteestä muokkautuikin jollekin jonglöörauspiste, kun taas joku toinen saattoi käydä lainailemassa palloja omiin leikkeihinsä muualle. Temppuradan lisäksi huoneeseen oli järjestetty muitakin pisteitä, tarjoten lapsille enemmän aktiviteettivaihtoehtoja, joista valita mieleinen ja myös siltä varalta, jos jollakin pisteellä olisikin ruuhkaa. Lapsille oli jätetty tilaa leikkiä täysin omia leikkejään, olla väritys- ja piirustuspisteellä, tehdä palapelejä tai rakennella magneettirakennuspalikoilla. Temppuradalla lapset pääsivät erilaisiin vuorovaikutustilanteisiin ja leikkimään toistensa kanssa haluamissaan rajoissa. Oli mukava huomata, kuinka tilassa vallitsi hyvä henki ja leluja vuoroteltiin.

Pohdintaa ja palaute

Saimme ohjauksistamme paljon hyvää ja rakentavaa palautetta. Ohjauksien järjestäminen oli meille hyvin antoisa ja tärkeä kokemus. Lasten innostus ja vilpittömyys ryhmänohjauspäivinä antoi meille kannustavan kokemuksen, joka motivoi meitä jatkamaan eteenpäin. Saimme kokemusta ja varmuutta tilanteisiin, joita ei pysty täysin ennakoimaan etukäteen. Koemme myös ohjausryhmämme mielestä, että tehtävät ja toimintamme toteutuivat onnistuneesti ja suunnitelman mukaisesti lisäksi saaden ideoita oman toiminnan ja ideoiden kehittämiseen. Näiden sosionomiopintojemme ensimmäinen ohjauskerta laannutti epävarmuuksia ja vahvisti sosiaalialan valintaamme. Oli antoisaa ja mukavaa päästä toteuttamaan ohjaukset Nipsulassa, kiitokset siitä ohjauksiin osallistuneille perheille sekä Johannalle!

Leave A Reply