Interaktiivinen Tekniikka Koulutuksessa-konferenssi (”ITK”) järjestettiin 30. kerran 20.-22.3.2019 Hämeenlinnan Aulangolla. Kyseessä on perinteikäs ja pitkälle juurensa kantava opetusalan ammattilaisille suunnattu tapahtuma. Opetusteknologia-alan konferenssissa vanhat tutut verestelivät muistojaan ja halauksia jaettiin. Sopu sijaa antoi myös muutamalle ensikertalaiselle pönöttämään ja jäykästi esittäytymään. Konferenssista välittyi heti lämminhenkisyys, yhteisöllisyys ja vastaanottavaisuus. Osallistumiskasseja ja titteleitä jaettiin, omakseni sain näyttelyassistentti nimikkeen, eikö ole ammattimaisen kuuloinen? Lisäsin sen heti LinkedIniin, samoin kuin lisäsin 12 uutta tuttavuuttani.
Kun minulle tarjottiin työskentelymahdollisuutta ITK-konferenssissa, tartuin oitis jokakeväiseen kalenterinsiivoustoimeen ja lakaisin hiekat pois mahdollisuuksien tieltä. Kevätaurinkoinen Aulanko toivotti minut tervetulleeksi konferenssin järjestelytoimiin ensimmäisen kerran 14. päivä torstaina, kun mentorini Jorma Saarinen esitteli minulle ihan normaalilta näyttävän hotellin aulan. Muutamaa päivää myöhemmin katsoinkin jo aivan uudenlaista Aulankoa, kun Scandic-hotelli oli muutettu konferenssin näköiseksi, ja paikalle alkoi valua tutoropettajia, ITK-konferenssiosallistujia ja näytteilleasettajia. ITK-konferenssi on koostunut tähän asti ITK-näyttelystä sekä konferenssipuolesta, eli luennoista ja toimintasessioista, mutta tänä vuonna ohjelmaan sisältyi ensimmäistä kertaa myös valtakunnalliset tutoropettajapäivät.
Näyttelyassistenttihan tietysti kuuluu johonkin näyttelyyn, joten avattakoon tässä yhteydessä, että vaikutin pääosin konferenssin näyttelypuolella, eli ITK-näyttelyssä. Toimin kuitenkin myös järjestäjien oikeana kätenä, joten juoksuhommaa riitti päivien mittaan ainakin 10 000 askeleen verran per päivä. Suunnon kelloni mukaan aktiivikalorien kulutus ei kuitenkaan päivätavoitteiltaan täyttynyt eri organisointi- ja asiakaspalvelutehtävistä, joten olisin kai vielä konferenssipuolellekin apukäsiksi ennättänyt.
Tuoko ystävät mahdollisuuksia vai mahdollisuudet ystäviä?
Vaikka tämä kokemus, työ, konferenssi, tapahtuma, miksi itse kukin sitä tykkää kutsua, oli ennen kaikkea termillisesti minulle työ, tarjosi se minulle paljon muutakin. ITK tarjosi minulle muun muassa uusia tuttavuuksia, uuden t-paidan, kolme kangaskassia ja neljä Vichy-pulloa. Mutta myös ne tärkeimmät: kokemusta, uuden ystävyyssuhteen sekä muutaman potentiaalisen työtarjouksen. Nämä kaikki yhdessä linkittyvät yhteen sanaan, verkosto. Tai no, ehkä ei nuo Vichy-pullot.
Itselleni, avoimena papupatana, verkostoitumista on tapahtunut jo pitkän aikaa, ennen kuin olen tajunnut sen olevan verkostoitumista. Joukkueurheilusta joukkuekavereita, koulusta tenttituskan jakaneita kanssaopiskelijoita sekä töistä kollegoita – niistä on kasvanut jo mittava verkosto, joista olemme keskenämme vahingossa hyötyneetkin. ITK-näyttelyssä olikin yllättäen näytteilleasettajana entinen urheiluvalmentajani, näin pieni maailma on. Tästä oppineena, en pyri luomaan pelkästään hyödyllisiä verkostoja, vaan pitämään kiinni elämääni tulleista ystävistä sekä luomaan lisää ystävyyssuhteita. Tämä mm. siksi, että mikäli elämässä tulee vastoinkäymisiä, niin hädässä ystävä tunnetaan, ei LinkdedIn tuttava.
Konferenssissa syntyneen ystävyyssuhteen kautta aukesikin mahdollisuus syventävään harjoitteluun ja mahdolliseen opinnäytetyöhön – toki näiden saavuttamiseksi on tehtävä paljon muutakin kuin oltava jonkun ystävä. Mutta kyseisestä mahdollisuudesta en olisi ollut tietoinenkaan ilman tätä ystävyyttä ja aitona omana uteliaana itsenäni olemista. Epäilen, että toiseen työtarjoukseen johtanutta keskustelua ei olisi tullut, ellen olisi avoimesti jutellut muuan näytteilleasettajille kerta toisensa jälkeen, ja loppujen lopuksi tarjonnut ikonisiksikin muodostuneita pinkkejä ITK-lippiksiä heille. Kuka olisi uskonut, että se käänteentekevä jäänrikkoja voikin olla pinkki lippis.
Ja vielä mitä? Aiemmin mainitsin kahdestatoista uudesta tuttavastani, joihin sain kunnian tutustua työskentelyni lomassa, mutta uskokaa tai älkää, mitä erikoisimmissa tilanteissa. Yllätin jopa itseni syömästä lounasta kahden tuiki tuntemattoman näytteilleasettajan kanssa, ja kaiken lisäksi se olin vieläpä minä, joka kutsui itsensä heidän seuraansa syömään. Eräässä toisessa tilanteessa kehuimme kilpaa erään naisen kanssa toistemme silmälaseja. Sitä saattaa positiivisesti yllättyä mistä tilanteista itsensä löytää, nyt tai tulevaisuudessa, kun poistuu toisinaan sieltä omalta mukavuusalueelta. Se voi peräti olla se menneisyyden lounas tai silmälasikeskustelu, joka tulevaisuudessa työpaikan poikii.
