Kestävä Hevosmatkailu Kanta-Hämeessä -hankkeen harjoittelijana

0

Suoritin harjoitteluni opintojen ohella Kestävä Hevosmatkailu Kanta-Hämeessä -hankkeessa. Harjoittelun aloitin lokakuussa 2020 ja jatkoin hankkeen päättymiseen saakka, vuoden 2021 kesäkuun loppuun. Pääosin suoritin harjoittelua etänä, mutta läsnäoloa sisältyi myös monessa muodossa. Harjoitteluun ajauduin alan verkostojen kautta. Aiemmin olen suorittanut esimerkiksi opintoihini liittyvän trainee-jakson Pilvenmäen raviradalla Forssassa, tehden joitakin työtehtäviä myös hevosmatkailuhankkeeseen liittyen, josta myös kipinä aiheen pariin sai alkunsa.

Vaikka suoritin harjoittelua omien opintojeni ohella osa-aikaisesti, eivät hommat käyneet raskaaksi aiheen ollessa mieleinen, ajankohtainen ja näin ollen todella kiinnostava kaikin puolin.

Aloitin harjoittelujakson perehtymällä hankkeen nykytilaan. Ensitöikseni loin muutaman kyselyn hankkeen ajankohtaisiin asioihin liittyen. Kun kokonaisuus oli selvä, ryhdyin kontaktoimaan alueen yrittäjiä, joista hankkeella oli ennalta luotu yrittäjälistaus. Päivitin taulukon ajankohtaiseksi ja kartoitin yritysten sen hetkistä toimintaa. Hallinnoin myös hankkeen puolesta visithäme.fi -sivuston hevoset osiota ja lisäsin hankealueen yrityksiä näkyville verkkoalustalle.

Ruskean hevosen pää.
Kuva: Jenni Lampinen

Varsinainen työnkuvani koostui tilaisuuksiin osallistumisesta, webinaareista, tapahtumaosallistumisista ja niiden käytännön toteutuksessa avustamisesta. Vastuullani olivat myös hankkeen eri mediakanavat. Lisäksi loin sisältöä hankkeeseen esimerkiksi videoiden muodossa. Samalla opin hevosalasta ja sen nykyisyydestä enemmän kuin koskaan ennen ja koen, että se on täysin hanketiimin ansiota. Tehtäväni sisälsivät paljon kirjoitusta, vastuuta ja kontaktointia alalle, jotka kaikki opettivat minulle merkittävästi hevosalasta. Samalla pääsin hyödyntämään aiempaa osaamistani ja oppimaan jatkuvasti uutta. Yrityskontaktointien kohdalla opin mm. kuinka monialainen hevoshäme onkaan. Listauksessa yrittäjiä oli yli 200, jokainen erilainen toisiinsa nähden.

Hevonen kävelee kohti kameraa lumisessa metsässä vetäen kärryjä perässään.
Kuva: Jenni Lampinen

Suoritin harjoittelua ehkä monen opiskelijan mielestä vaativaan aikaan, juuri koronapandemian jyllätessä. Toisaalta hevosalalle hetki oli merkityksellinen, kun liikunnan suosio kasvoi ja etenkin ulkoilu ja kotimaanmatkat olivat nousussa. Vaikean maailmantilanteen seurauksena harjoitteluni oli erittäin opettavainen. Asioita mietittiin uusista näkökulmista ja pyrittiin luomaan hevoshämeestä mielenkiintoinen kohde niin alalle kuin hevosista tietämättömillekin, etenkin matkailun näkökulmasta. Lopulta olen siis todella kiitollinen harjoittelujaksoni ajankohdasta. Ilman maailmantilanteen asettamia haasteita jakso olisi varmasti ollut monella tapaa erilainen. Kuitenkin koen, niin kuin aiemmin mainitsin, oppineeni alasta enemmän kuin koskaan ennen ja saaneeni runsaasti eri näkökulmia hevosalalle.

(Videon kuvaaja Jenni Lampinen)

Harjoittelujakson päätyttyä kyseinen Hevosmatkailu-hanke päättyi ja jatkoon syntyi Hevoshäme – kestävän hevosmatkailun maakunta -hanke, jossa olen myös päässyt olemaan mukana. Työni jatkuivat harjoittelujakson jälkeen samantien Forssan Seudun Hippoksen alaisuudessa, osana hankeporukkaa sekä tulevan kesän 2022 Kuninkuusravikonseptia. Voisi jopa sanoa, että osuin opintojeni aikana niin sanottuun kultasuoneen: osaksi mahtavaa hevosalan porukkaa, jossa työ ei edes tunnu työltä.

Kirjoittaja Jenni Lampinen

LinkedIn: www.linkedin.com/in/jenni-lampinen-3a61451a5

Leave A Reply