Oma opettajuuteni on monen pienen tekijän summa, ja ehkä jotakin vielä sen lisäksi. Siihen, että lopulta halusin opiskella opettajaksi, vaikuttivat ehkä ensimmäisinä omat opettajani jo peruskouluvuosista alkaen. Matkalla tuli vastaan tosi hienoja tyyppejä ja heidän vaikutuksensa kantoi vuositolkulla opintojen etenemisessä, kouluasteelta toiselle. En kylläkään tätä vaikutusta heti tajunnut mitenkään tietoisella tajunnan tasolla, mutta uskonpa, että näiden opettajien vaikutusta on, että opin viihtymään koulussa ja kokemaan opiskelun omakohtaisesti merkitykselliseksi puuhaksi.
Sekaan tähän vaikuttajien joukkoon on mahtunut luokanopettajat ala-asteella, yläasteen opo ja äidinkielenopettaja, lukion ruotsin ja matikan maikat, luovan kirjoittamisen mahtavat kynänohjaajat ja onpa sekaan mahtunut koulumaailman ulkopuolelta yksi huima ratsastuksenopettajakin. Ai niin, ja yksi hirmuisen hyvä pedagogiikan opettaja ammattiopinnoissa ja erinomainen suomen kielen opettaja yliopistossa.
Olen ollut onnekas saatuani opiskella kaikkien edellä mainittujen opettajien opastuksessa ja ohjauksessa. En pelkästään heidän substanssiosaamisensa takia, vaan myös jonkin sellaisen vaikutuksen, johon aukesi kokonaan uusi näkökulma aloittaessani opettajaopinnot Hämeen ammattikorkeakoulussa. Siellä meitä oli nelisenkymmentä opiskelijaa ja kaksi aika ovelaakin kettua johdattelemassa opintojamme suotuisaan suuntaan. Sanon ovelaa kettua siksi, että koen näiden ryhmämme vastuuopettajien opettaneen jotakin sellaista pinnanalaista opettajantyöstä, johon ehkä ei ole olemassa ihan suoraan sanoitettua siltaa tai oppikirjaa.
Jos olinkin saanut kokea koulu- ja opiskeluelämäni varrella opettajan työn onnistumista oppijan näkökulmasta, sain nyt nähdä, miten se opettajana tehdään. Olo oli yllättynyt ja vaikuttunut, ja tunnustan että en ollut odottanut kokevani ja näkeväni jotain näin ihmeellisen tärkeältä tuntuvaa.
Arvostan näitä kokemuksia hurjan paljon ja usein mietin, että ilman niitä ja koko ryhmäämme opettajan repussani olisi kovasti paljon vähemmän työkaluja ja työlle merkitystä antavia ajatusyhteyksiä. Tuntui myös, että Tomi ja Keijo ohjasivat ryhmäämme omalla esimerkillään sellaisiin kokemuksiin, joihin meidän tulevina opettajina olisi hyvä osata omia opiskelijoitamme lempeästi tuuppia. He eivät selittäneet kalvosulkeisin, että rakentakaa ryhmään luottamusta, rohkaiskaa positiivisia ryhmädynaamisia ilmiöitä, tukekaa erilaisten persoonien kasvua, ja pitäkää siinä sivussa hauskaa. Nämä mokomat näyttivät, miten se tehdään ja miltä vaikutukset opiskelijassa tuntuvat. Ja opettajassa. Iso kiitos Tomi, Keijo ja PM17!
Tea Kaila PM17
