JARMO JA REBEKKA, HAMKIN FINNAN LUOJAT

0
Jarmo ja Rebekka
Jarmo ja Rebekka

Syyslukukauden alussa HAMKin kirjastossa otettiin käyttöön uusi järjestelmä, HAMKin Finna. Käyttöönotto ja testaus oli reilun kahden vuoden projekti, sillä se jouduttiin tekemään muiden töiden ohella. HAMKin kirjastossa suurimman työn käyttöönotossa tekivät Rebekka Laaksonen ja Jarmo Loponen. Kyselin heiltä Finnan käyttöönotosta.

Miksi Finnaan siirryttiin?

Rebekka: Finna mahdollistaa HAMKin kirjaston painettujen ja e-aineistojen haun ns. samalta luukulta eli yhden käyttöliittymän kautta. Haluttiin myös modernimpi, googlemaisempi käyttöliittymä.

Jarmo: Aiemmat järjestelmät (Vanaicat ja Nelli) olivat teknisesti vanhentuneita ja asiakkaille vaikeakäyttöisiä; Finnassa onkin otettu huomioon erityisesti käyttäjän tarpeet ja käytön helppous. Finna on myös osa Kansallinen digitaalinen kirjasto hanketta, (KDK), joten olemme HAMKn osalta mukana arvokkaassa kansallisessa hankkeessa.

Mitä hyötyä Finnasta on?

Jarmo: Kaikki painetut ja elektroniset aineistomme löytyvät nyt yhdestä ja samasta paikasta. Eli aikaa ja vaivaa säästyy kun ei tarvitse opetella useamman täysin erilaisen käyttöliittymän käyttöä.

Rebekka: Finnassa on myös – ainakin omasta mielestäni – varsin asiakasystävälliset hakujen rajausmahdollisuudet sekä monia näppäriä lisätoimintoja, esim. suosikkilistat.

Millaista HAMKin Finnan rakentaminen on ollut?

Jarmo: Työ on ollut mielenkiintoista. Aiempiin järjestelmiin verrattuna myös kehittäminen on ollut antoisampaa. Finnan taustalla oleva ohjelmisto perustuu avoimen lähdekoodin ohjelmistoon, josta Suomessa on räätälöity sopiva kokonaisuus. Tätä kautta olemme saaneet mukaan omia ideoitamme ja kehitystoiveitamme.

Rebekka: Työ on ollut myös opettavaista. Pääosa kehitystyöstä tehdään kansallisessa Finna-toimistossa, jonka kanssa teemme yhteistyötä. Paikallisesti säädämme pienempiä asioita. Laurean ja LAMKin kirjastojen kanssa suunnittelimme myös yhteisen FUAS-Finnan rakentamista, mutta valitettavasti siitä ajatuksesta oli luovuttava e-aineistojen lisenssirajoitusten vuoksi.

Millaisia asioita olet oppinut Finnan käyttöönoton varrella?

Jarmo: Olen oppinut katsomaan asioita yhä enemmän asiakkaan kannalta. Samoin tässä testaillessa on huomannut, kuinka paljon meiltä aineistoa löytyykään. Sekä painettuna, että etenkin sähköisenä.

Rebekka: Asiakaspalaute ja käyttäjäkokemukset ovat kaikki kaikessa. Niitä olisi pitänyt saada paljon enemmän testiversio- ja beta-vaiheessa. Itse tulee sokeaksi monille käyttöliittymän kummallisuuksille kun niiden kanssa askartelee päivittäin.

Vaikka HAMKin Finna on nyt otettu tuotantokäyttöön, sen kehitystyö jatkuu edelleen. Jarmo ja Rebekka haluavatkin muistuttaa, että jos joku asia HAMKin Finnan käytössä askarruttaa tai harmittaa, kirjastoon kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä. Helpoiten yhteydenotto onnistuu Finnan Palaute-toiminnolla.

Päivi Hollanti, HAMK kirjasto- ja tietopalvelut

Comments are closed.