Evo esittäytyy Hamkin liikunta- ja kulttuuriapproilla

0

Torstaina 28.5.2022 vietettiin Hämeenlinnassa Hämeen ammattikorkeakoulun järjestämää liikunta- ja kulttuuriappro -tapahtumaa. Tapahtuma oli suunnattu Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijoille ja henkilökunnalle. Approjen yhteydessä toteutettiin Evon uusi aika -hankkeeseen liittyvä rasti, joka sijaitsi Linnanpuistossa, Hämeen linnan kupeessa. Rastia oli mukana toteuttamassa Hämeen ammattikorkeakoulun sairaanhoitajaopiskelijat osana projektiharjoitteluaan, yhteistyössä Evon uusi aika –hankkeen projektipäällikön Katja Ekqvistin kanssa. Rastin tarkoituksena oli tuoda näkyvyyttä Evon retkeilyalueelle (Evo, Hämeenlinna) ja samalla tarjota opiskelijoille aktiviteettia terveyden edistämisen näkökulmasta luonnon terveysvaikutuksiin ja retkeilyn ensiapuun liittyen.  

Liikunta- ja kulttuuriapprot alkoivat kello 12 ja paikalle saapui yhteensä 20 osallistujaa.  Appropäivän sää oli kylmä ja sateinen. Tämä varmasti teki osuutensa siihen, että osallistujamäärä itse tapahtumaan ja näin ollen myös hankkeen rastille jäi vähäiseksi. Pitkin päivää paikalle valui hiljattain muutamia muitakin opiskelijoita, jotka osallistuivat tapahtumaan. 

HAMK Liikunta- ja kulttuuriapprojen aloitus 28.4.2022 (Kuva: Emma Ahonen) 

tapahtumateltta

Evon uusi aika -tapahtuman rasti Linnanpuistossa ja tapahtuman järjestämiseen osallistuneet sairaanhoitajaopiskelijat (Kuva: Jenni Tarkkala) 

rastinpitäjät

 

Retkeilytunnelmaa Linnanpuistossa 

Rastipisteelle houkuteltiin approille osallistuneita opiskelijoita luomalla aitoa retkeilytunnelmaa teemaan sopivalla tavalla. Tapahtumaan osallistuneet opiskelijat pääsivät lämmittelemään taljoilla pehmustetuille puupenkeille ja nauttimaan retkieväistä. Tarjolla oli korvapuusteja ja mehua, sekä makeisia naposteltavaksi.  

Rastipisteen tarjoilut olivat mukana tuomassa retkeilyn tuntua tapahtumapaikalle (Kuva: Emma Ahonen) 

 

Retkeilykokemusten kartoitusta retkeilykohteiden, aktiviteettien ja terveysvaikutusten näkökulmasta 

Rastin vetonaulana toimi QR-koodilla varusteltu kysely, jonka avulla kartoitettiin ihmisten tietämystä Evon retkeilyalueesta, sekä muista Kanta-Hämeen luontokohteista. Kyselyllä selviteltiin myös ihmisten ajatuksia siitä, millaista luontoliikuntaa he harrastavat, sekä millaisia terveysvaikutuksia vastaajat kokevat luonnosta saaneensa.  Kyselyn avulla saatiin heräteltyä mielenkiintoisia keskusteluja vastanneiden kesken liittyen retkeilykohteisiin ja luonnosta koettuihin terveysvaikutuksiin. Terveysvaikutuksia oli avattuna myös posterin keinoin, jossa oli kuvattuna luonnon terveysvaikutukset ihmisen terveyden eri osa-alueisiin. Mikäli luonnon terveysvaikutukset kiinnostavat sinuakin, voi niihin tutustua esimerkiksi https://www.luontoon.fi/terveyttajahyvinvointialuonnosta -sivustolla.  

Kyselyyn oli helppo vastata QR-koodin avulla. (Kuva: Jenni Tarkkala) 

rastin qr koodi ja esitteitä

Posteri luonnon terveysvaikutuksista, joka oli tapahtumassa esillä. 

luonnon terveysvaikutukset posteri

 

Retkeilijän ensiapuun tutustumista case-tehtävien avulla 

Terveyden edistämisen näkökulmaa rastille tuotiin case-tehtävien avulla, jotka liittyivät yleisimpiin retkeilijän tapaturmiin, kuten palovammojen hoitoon, nyrjähdyksiin ja paleltumiselta suojautumiseen. Case-tehtävien tueksi laadittiin retkeilijän ensiapuohje, jonka avulla osallistujat pääsivät itse päättelemään, miten tilanteet voitaisiin ratkaista. Lisäksi rastilla oli esillä retkeilijän ensiapupakkaus, jossa oli tarvittavia välineitä konkreettiseen ensiavun harjoitteluun. Myös rastia pitäneet opiskelijat olivat valmiudessa auttamaan pulmatilanteissa. 

Mikäli tulevaisuuden suunnitelmissasi siintää reissu luontoon, kannattaa kurkata esimerkiksi SPR:n https://www.punainenristi.fi/ensiapu/ensiapuohjeet/   -sivuilta yleisimpien luonnossa sattuvien tapaturmien ensiapuohjeet. Myös https://www.luontoon.fi sivustolla on kattavasti tietoa retkeilykohteista ja turvallisen retken suunnittelusta. 

 

Retkeilijän ensiapuohjeet (Kuva: Emma Ahonen) 

ensiapuohjeet

Muutoksia säässä ja suunnitelmissa 

Opiskelijamäärän huvetessa, sekä sateisen ja tuulisen sään yltyessä aloimme aktivoimaan myös ohikulkijoita ja Linnanpuistossa vierailevia perheitä osallistumaan kyselyyn ja tutustumaan rastipisteeseemme. Tämän lisäksi mainostimme Evon uusi aika -rastia tapahtumapäivänä oman opiskelualamme Yammerissa. Liitimme Yammer-ilmoitukseen liitteeksi linkin kyselyyn, että sille saataisiin lisää näkyvyyttä ja vastaajia. Varsinaisten liikunta- ja kulttuuriapprojen mainonnasta ennen tapahtumaa vastasi tapahtuman järjestäjä, eli Hämeen ammattikorkeakoulu. 

Sään yltyessä iltapäivää kohden yhä tuulisemmaksi ja sateisemmaksi sekä tapahtuman osallistujamäärän ollessa vähäinen, jouduimme tekemään päätöksen rastin purkamisesta muutamaa tuntia suunniteltua aikaisemmin. Tästä huolimatta onnistuimme saamaan kyselyymme kaiken kaikkiaan hyvin vastauksia luotettavaa analyysia varten. Vastoinkäymisistä huolimatta Evon uusi aika –rasti oli siis onnistunut, sillä kyselyn vastaajamäärään liittyvät tavoitteet saavutettiin.  Kyselyyn saatiin yhteensä 70 vastausta. Aktiviteettia rastipisteellä jouduttiin päivän aikana hieman rajaamaan, mutta esimerkiksi rastia varten toteutettu ensiapuopas jäi Evon uusi aika -hankkeelle myöhempää käyttöä varten.  

Tästä linkistä pääsee kurkkaamaan kyselyn tuloksiin! 

 

Blogin kirjoittajat: Viivi Viitanen ja Vilma Lindfors  

(Projektissa mukana Viivin ja Vilman lisäksi Nea Ovaskainen, Nea Pyymäki, Nea Heinonen, Emma Ahonen sekä Essi Oksanen)  

 

Lähteet 

Luontoon.fi. (n.d.). Hyvinvointia luonnosta. Terveyttä ja hyvinvointia luonnosta. https://www.luontoon.fi/terveyttajahyvinvointialuonnosta 

Suomen Punainen Risti. (n.d.). Ensiapuohjeet. https://www.punainenristi.fi/ensiapu/ensiapuohjeet/ 

Leave A Reply