Oppimisen ja osaamisen arviointi

Tätä blogia edelsi mittava urakka, kun kuuntelin 30 verkko-opiskelijan laatimaa maksimissaan 15 minuutin mittaista äänitallennetta, jossa he pohtivat arviointia. Kaksi opiskelijaa oli käyttänyt vaihtoehtoista esittämistapaa, mutta se on minusta mahdollista, koska loppujen lopuksi sisältö (ja sen osoittama arviointiin liittyvä osaaminen) on tärkeintä. Oppimistehtävänä oli selvittää oman koulutusalan oppimisen ja osaamisen arvioinnin käytänteitä esimerkiksi haastattelemalla harjoitteluoppilaitoksen ohjaavaa opettajaa. Opiskelijoita pyydettiin tutustumaan myös opiskelijan arviointia käsittelevään teeman lähdemateriaaliin. Lisäksi tutustuin viiden opintopiirin laatimiin arviointia koskeviin käsiteanalyyseihin.

Opiskelijoiden ratkaisut ovat toki erilaisia johtuen esimerkiksi koulusalojen ja koulutusmuotojen eroista, mutta päälinjat olivat kuitenkin yleensä hyvin samanlaiset. Tästä syystä päädyin antamaan palautteen yhteisesti blogin muodossa. Tähän vaikutti osaltaan myös se, että ennen yllä mainittuihin tuotoksiin paneutumista olin lukenut lukuisia opetusharjoittelusuunnitelmia, joiden dead line ajoittui samoihin aikoihin. Havaintoni mukaan opiskelijat tuntevat arvioinnin lähtökohdat ja käytänteetkin erittäin tai ainakin suhteellisen hyvin, mutta aina se ei näy opetusharjoittelusuunnitelmissa. Siksi kannustaisinkin opettajaopiskelijoita pohtimaan arviointia samalla tavoin myös käytännön suunnittelutyötä tehdessään. Toki täytyy lisätä, että on myös opetusharjoittelusuunnitelmia, joissa pohdinta on jo nyt tehty laadukkaasti.

Opettajan työhön kuuluu vahva eettinen näkökulma. Ollaan tekemisissä opiskelijalle hyvin tärkeiden asioiden kanssa, joilla saattaa olla pitkälle kantavia vaikutuksia. Ei ole yhdentekevää, millaista palautetta opiskelija saa puhumattakaan siitä, millainen on hänen mahdollisesti todistukseen saamansa arvosana. Ja kokemuksesta tiedän myös, että useat ammatilliset opettajat ja opettajaopiskelijatkin kokevat arvioinnin yhtenä opettajan työn suurimmista haasteista. Arvioinnissa määritellään ja annetaan oppijan osaamiselle arvo. Ollaan siis tekemisissä hyvin tärkeän opettajan osaamisalueen kanssa.

Opetushallitus tekee eron oppimisen arvioinnin ja osaamisen arvioinnin välille. Oppimisen arvioinnilla tarkoitetaan vapaasti muotoiltuna oppijan oppimista tukevaa arviointia. Se on jatkuvaa, ohjaavaa, monipuolista ja kannustavaa. Muodoltaan tätä (lähinnä palautetta) voidaan antaa suullisesti, kirjallisesti, kasvokkain, etäyhteydellä, tässä ja nyt, viiveellä ja niin edelleen. Tärkeintä on, että oppija saa tietoa omasta oppimisestaan ja sen edistymisestä voidakseen reagoida ja tarvittaessa muuttaa oppimista koskevaa toimintaansa.

Osaamisen arvioinnin tehtävänä on etukäteen määritellyillä menetelmillä arvioida ja mitata oppijan osaaminen tietyllä hetkellä. Useimmiten osaamisen arvioinnin juridinen tehtävä on määritellä opiskelijalle arvosana, jonka asteikko vaihtelee koulutusmuodoittain. Arvosana viestii oppijan osaamisesta tietyllä hetkellä. Tärkeimmät kohderyhmät ovat oppijan itsensä lisäksi mahdolliset koulutuspaikat ja työnantajat, jotka puolestaan arvioivat arvosanojen merkitystä omien kriteeriensä pohjalta.

Arviointi ei ole ”arvosanojen hatusta vetämistä”, kuten joskus kuuluu väitettävän. Arvioinnin tulee perustua etukäteen mahdollisimman tarkasti määritellyille, osaamista kuvaaville arvioinnin kohteille ja kriteereille. Näiden tulee olla suorassa yhteydessä opetussuunnitelmassa, tutkinnon perusteissa tai vastaavissa asiakirjoissa määriteltyihin tavoitteisiin. Niiden puolestaan tulee perustua yleisiin tasovaatimuksiin, jotka määritellään tutkintojen kansallisessa viitekehyksessä (NQF) ja vastaavassa eurooppalaisessa viitekehyksessä (EQF). Kun opettaja tietää tarkasti, mitä osaamista tutkinnossa ja jollakin kurssilla, opintojaksolla tai vastaavalla tavoitellaan, on hän suhteellisen varmalla pohjalla muuta opetuksen suunnittelutyötä tehdessään.

Usein opettajalle on hyötyä myös tavoitteiden ja arviointikriteerien avaamisesta, eli tarkennetusta määrittelystä. Tavoitelauseet samoin kuin arviointikriteereitä kuvaavat lauseet syntyvät yleensä useiden ihmisten ja intressitahojen välisten neuvottelujen tuloksena. Näissä neuvotteluissa saattavat vaikuttaa paitsi erilaiset tavat ymmärtää käsitteitä, myös erilaiset tavoitteet ja intressit. Demokratiassakin vahvat saavat usein muita paremmin oman asiansa läpi. Siksi olisi aina paikallaan määritellä erikseen, mitä kukin sana, lause ja virke merkitsevät minulle ja nimenomaan tässä toteutuksessa.

Oppiminen on sekä yksilöllistä että yhteisöllistä. Voidaan väitellä siitä, kumpi on tärkeämpää, mutta se keskustelu jää väkisinkin samalle tasolle kuin keskustelu siitä, oliko ensin kana vai muna. Joka tapauksessa opintojen henkilökohtaistaminen ja/tai yksilöllistäminen on nykyisen ammatillisen opettajan perusosaamista. Oppijalla on oikeus tietyissä rajoissa määritellä oma oppimispolkunsa. Tämä vaikuttaa vahvasti myös arviointiin. Osaamisperusteisuuden perusprinsiippejä on, että osaaminen ratkaisee, ei sen hankkimistapa. Jo nyt, mutta jatkossa entistäkin tärkeämpää on tunnistaa oppijan osaaminen ja tukea sen jälkeen oppijaa saavuttamaan omat ja asiakirjoissa määritellyt osaamistavoitteet. Ja mikäli osaaminen jo vastaa tavoitetasoa, se pitää pystyä myös tunnustamaan. Osaamisen tunnistamisen perusvaihtoehdot ovat yhtäältä oppijan suorittamista opinnoista saadut todistukset ja niiden sisältökuvaukset sekä toisaalta osaamista kuvaavat näytöt. Erityisesti jälkimmäisten arviointiin on yritetty löytää uusia ja nykyaikaa vastaavia menetelmiä ja jossain määrin löydettykin. Tämä prosessi lienee kuitenkin vielä ainakin jossain määrin kesken.

Osaamisen arvoa määriteltäessä tarvitaan siis tietoa oppijan oppimisesta ja osaamisesta. Tämä tieto mahdollistaa arvioinnin pätevyyden ja luotettavuuden. Tietoa saadaan erilaisten menetelmien avulla. Siinä saattaa auttaa harjaantunut silmä. Erityisesti oppijan taitavuutta arvioitaessa kokenut ammattilainen näkee suorituksen hienoudet ja mahdolliset kehittämiskohteet. Hän osaa myös kuvata oppijalle kehittymisen edellytykset esimerkiksi verbaalisesti tai visuaalisesti. Oppijan saavuttamaan tiedon määrää voidaan arvioida esimerkiksi perinteisillä tenteillä. Suunnittelutaitoja voidaan arvioida oppijoiden laatimien suunnitelmien avulla. Tiedonhankintataitojaan oppijat voivat osoittaa esimerkiksi tutkielmien avulla. Oppija voi myös osoittaa osaamistaan monipuolisesti esimerkiksi portfolion avulla. Erityisesti oppijan oppimista voidaan tukea itsearvioinnin ja opiskelijakavereiden tekemän vertaisarvioinnin avulla. Joskus niitä hyödynnetään myös osaamisen arvioinnissa. Keskustelu oppijan kanssa oppimista ja osaamisesta on niin ikään hedelmällistä ja hyödyllistä. Tiedonhankintaan on siis tarjolla hyvin monenlaisia menetelmiä. Tärkeää olisi aina pohtia, saadaanko arviointimenetelmällä tietoa juuri siitä osaamisesta, josta tietoa halutaankin saada (validiteetti) ja kuinka pysyvää tieto on laadultaan (reliabiliteetti).

Tämän pitkähkön blogiartikkelin jälkeenkin jatkan mieluusti keskustelua aiheesta.