Ammatillisten opettajaopintojen opinnollistaminen OPEKE-pilotissa

0

OPEKE-hankkeen puitteissa ohjaan tänä lukuvuonna (2018-2019) ammatillisen opettajan tehtävissä toimivista henkilöistä muodostuvaa opiskelijayhteisöä. Opettajaopinnoissa heidän tavoitteensa ovat samat kuin muillakin Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) opettajaopiskelijoilla. Pilottiryhmä kuitenkin pyrkii tavoitteisiin suurelta osin opettajan työtä tekemällä. Tämä edellyttää työn tekemisen opinnollistamista.

Opinnollistaminen pohjautuu ajatukselle, että ihminen oppii sekä työtä tekemällä että toimimalla muutoin aktiivisesti omassa arjessaan. Aina tämä toiminta ei ole tavoitteellista eikä välttämättä perustu mihinkään näkyviin tai tunnistettavissa oleviin oppimisintentioihin. Tavoitteellisessa koulutuksessa voidaan kuitenkin asettaa osaamistavoitteita, joiden saavuttamista työtoiminta tukee. Oppiminen työssä voidaan kytkeä oppimisen tavoitteena olevan osaamisen tietoperustaan. (Kotila ym. 2016, 6)

HAMK ammatillisessa opettajankoulutuksessa, kuten toki muissakin koultuksissa, osaamistavoitteet saadaan opetussuunnitelmasta. Ne on ilmaistu ammatillisen opettajan osaamista kuvaavina väitelauseina moduuleittain, joita on viisi. Kukin moduuli muodostuu yksityiskohtaisempaa työelämäosaamista kuvaavista teemoista. Teemojen tavoiteasetantaa on tarkennettu arviointikriteereillä, jotka käytännössä konkretisoivat tavoitellun ja opettajaopiskelijoilta edellytettävän osaamisen. (HAMK 2018, 3-8)

Arviointi ja osaamisen tunnistaminen ovat olennainen osa opinnollistamista. Opettajaopiskelijan osaamista voidaan tunnistaa työtehtävien yhteydessä tai muulla tavoin. Kun opiskelija on saavuttanut tavoitellun osaamisen, se tunnustetaan käytännössä suoritusmerkinnällä. Sen lisäksi pitää tunnistaa opiskelijan puuttuvaa osaamista. Opinnollistamisessa puutuva osaaminen hankitaan ensisijaisesti työtehtäviä tekemällä, mutta tarvittaessa myös esimerkiksi hyväksi havaittuihin lähteisiin perehtymällä, oppimistehtäviä tekemällä ja omaa työtä kehittämällä. (Kotila ym. 2016, 7) Erityisesti viimemainittu mahdollistaa yhteisön merkityksen noston osaksi oppimista. Olisi tärkeää, että yksilön oppiminen hyödyttäisi samalla hänen työyhteisöään ja organisaatiotaan. Tämä myös todennäköisesti parantaisi työnantajan motiiveja laadukkaan oppimisympäristön ja muiden puitteiden tarjoamiselle. Samoin se todennäköisesti parantaisi tavoitteellisena oppijana tässä tarkasteltavan työntekijän omia suoritusmotiiveja.

OPEKE-pilotissa opiskelijat tekevät opettajan työtään normaalisti. Tavoitteellista oppimista siitä tulee sen myötä, että opettajaopiskelija kehittää työtään kiinnittämällä huomiota opetussuunnitelmamme mukaisiin tavoitteisiin ja arviointikriteereihin, tutustuu tarjolla olevaan lähdeaineistoon, pohtii käytänteitään, reflektoi toimintaansa ja tekee tarvittavia korjausliikkeitä. Työpaikalla toimiva kokenut kollega eli mentori ja HAMK ammatillisen opettajakorkeakoulun vastuuopettaja antavat palautetta ohjauskeskusteluissa, mentori myös arjen työtoiminnan yhteydessä.

Opinnollistamisessa myös arvioinnilla on keskeinen rooli. Opetussuunnitelman tavoitteet ja arviointikriteerit määrittelevät sen, mitä arvioidaan. Kaikkien osallisten (opettajaopiskelija, mentori ja vastuuopettaja) tulee sisäistää tavoitteet ja arviointikriteerit sekä saavuttaa keskustelemalla yhteisymmärrys siitä, mitä ne tarkoittavat opettajaopiskelijan työssä. Keskustelemalla ja opettajaopiskelijan toimintaa havainnoimalla he myös pyrkivät yhteisymmärrykseen siitä, miten opettajaopiskelija kehittää mahdollisesti puuttuvaa osaamistaan. Kun osaaminen on kriteerien mukaisella tasolla, se tunnustetaan.

 

Lähteet:

HAMK Hämeen ammattikorkeakoulu. Opinto-opas 2018-2019. Ammatillinen opettajankoulutus. Luettu 11.12.2018 https://www.hamk.fi/wp-content/uploads/2018/06/opet-opinto-opas-2018-2019.pdf

Kotila, H., Vanhanen-Nuutinen, L. Moisio, A., Pettersson, A. ja Aura, P. (toim.) 2016. Opi työssä – Uusia toimintamalleja opintojen aikaisen työn opinnollistamiseen. Haaga-Helian julkaisut 6/2016. Grano, Helsinki. Luettu 11.12.2018 http://www.amkverkkovirta.fi/sites/amkverkkovirta.fi/files/HH_OpiTyossa_verkko.pdf

Leave A Reply