”Tiedätkö miten Zimbabwen passia kutsutaan?” uusi tuttavani kysyi, kun yhdessä seikkailimme Hararen lentokentän läpi noutamaan myöhästyneitä matkatavaroitamme. Rouva aloitti keskustelun kysymällä, kuinka olin viihtynyt. Hän tuhahti voimallisesti, kun kerroin, että toistaiseksi matkani oli mennyt ihan hyvin, nyt kun matkalaukkukin parin päivän jännittävän odotuksen jälkeen oli tullut lentokentälle. Eläkeikäinen rouva toivoi, että minä todellakin viihtyisin, mutta samalla rouva avasi omia näkemyksiään. Hänelle Zimbabwe näyttäytyi kotimaana, jossa asiat eivät toimi ja josta hänelle ei ole poispääsyä. Minä taas olin Hararessa afrikkalaisten maatalousyliopistojen vuosittaisessa konferenssissa jakamassa HAMK Afrikka -hankkeiden kokemuksia.
”Tämä on maa, jossa kiirehditään odottamaan”. Hänellä oli kaksi yritystä, joista elannon saaminen oli vaikeaa. Osa lapsista oli naimisissa ulkomailla, ja hänellä ei ollut pääsyä tapaamaan heitä. ”Rahaa kerätään, jotta yläluokan taloihin asennetaan aurinkopaneelit. Pienellä joukolla rikkaita on varaa ostaa mitä vain.”
Matkalaukkua hakiessamme ajoimme lentokentälle pääkaupungin läpi. Totesin, että kovin vähän näkyy rakennustyömaita. Nyt tuhahti puolestaan Eric, taksikuski: ”Zimbabwessa ei ole 20 vuoteen tapahtunut mitään. Silloin valkoiset maanviljelijät ajettiin tiloiltaan. Tilat siirtyivät valikoidulle joukolle uusia omistajia”. Ericin äänessä oli ainakin väsymystä ja turhautumista, kun hän totesi: ”Voitko kuvitella, nyt me ostamme ruokaa Mosambikista ja Sambiasta. Ostamme samoilta maanviljelijöiltä, jotka karkotimme. He siirsivät omaisuutensa naapurimaihin. Uudet tilanpitäjät eivät osaa maanviljelystä.”
Zimbabwessa inflaatio on liki 300 prosenttia. Eric siunaili lentokentän parkkimaksua, joka oli noussut yli dollarin edellisestä viikosta. Supermarketeissa hinnat päivitetään (lue: nostetaan) viikoittain. Monella ei ole varaa ruokaan. Pääkaduilla juoksentelee lapsia kerjäämässä. ”Työttömyys on liki 90 prosenttia,” oli Ericin näkemys. ”Suurella joukolla katukaupustelijoista on tutkinto, mutta muuta työllistymistapaa ei ole kuin katukaupustelu, pakotettu yrittäjyys.” Kaistojen välillä tavaransa kantavilta miehiltä ja naisilta voi ostaa monenlaista ruokatarviketta ja kulutustavaroita.
Ericin vanhemmat olivat pystyneet maksamaan hänen koulutuksensa lukion loppuun. Journalistitutkintonsa hän oli itse rahoittanut tekemällä töitä. Nyt hän oli veljensä kanssa taksiyrittäjänä.
Minulta hän kysyi asunko kaukana Honka-nimisestä kaupungista. Taksikuskini seurasi aktiivisesti suomalaista jalkapalloliigaa, kuten myös monia muita eurooppalaisia jalkapalloliigoja. Hän oli erikoistunut urheilujournalismiin ja halusi pitää ammattitaitoaan yllä. Noloa, mutta minun piti googlata illalla, että Honka on espoolainen joukkue. Hänellä ei ollut yhtään kokemusta tutkintoaan vastaavasta työstä.
Konferenssissa puhutin minua oikeaan saliin saattelevaa sairaanhoitajaopiskelijaa. Hän maksoi noin 1 500 dollaria opetuksesta vuodessa ja oli valmistautunut siihen, että työpaikkaa on hyvin vaikea löytää. ”Pitää vaan löytää keinot selvitä,”, totesi nuori nainen.
Zimbabwe on 15 miljoonan asukkaan sisämaavaltio, jossa on valtavasti luonnonvaroja ja upea luonto. Victorian putoukset, jotka monet meistä sijoittavat Sambiaan, ovat nekin putoukset nähneiden mukaan vuolaammat ja näyttävämmät Zimbabwen puolella. Mahdollisuuksia Zimbabwessa pitäisi olla. Epävarmuus ja taloustilanne on johtanut siihen, että arvioiden mukaan noin kolmasosa, siis 4-7 miljoonaa, zimbabwelaista on ulkomailla diasporassa etsimässä toimeentuloa perheilleen. Yksin Etelä-Afrikassa heitä arvioidaan olevan liki miljoona.
Pitkäaikainen, nyt jo muutama vuosi sitten kuollut, presidentti Robert Mugabe on meille Afrikan huonon hallinnon ruumiillistuma. Mies, jonka nuoruuden teot ovat historiaa. Mies, joka takertui valtaan vuosikymmenniksi. Nykyinen, 80-vuotias presidentti on samasta puolueesta, hän toimi vuosikymmenet varapresidenttinä. Vaalit ovat edessä ensi vuonna. Kumpikaan tapaamistani, seniori-ikäinen valkoinen nainen ja musta nuori mies, ei odota muutosta, vaikka sitä kipeästi kaipaavatkin. Näimme taksimatkalla taivaalla myös helikopterin, jolla presidentti liikkuu. Vaalikampanja on vähitellen käynnistymässä. Tulos lienee ennalta selvä. Eric naurahtaa, että kaduilla presidentin valtakauden pituudeksi ennustetaan vielä noin kymmentä vuotta. Robert Mugabe kuoli 95-vuotiaana.
Zimbabwessa arvostetaan koulutusta. Perheet ja nuoret sijoittavat opiskeluun. Nyt koulutusta ohjaa 5.0 koulutuspolitiikka. Zimbabwen koulutusstrategian isä ja ideologi on presidentti, joka afrikkalaiseen tapaan on kaikkien valtion yliopistojen rehtori ja joka konferenssivieraille puhuessa kertoi koulutusreformistaan: ”Kuolleella hevosella ei voi ratsastaa. Koulutuksen tehtävä on johdattaa pois köyhyydestä, ei painaa kansaa köyhyyteen.” Hänen filosofinen lähtökohtansa on perinteisiin sitoutuneen koulutuksen tarjoaminen. Viesti on se, että omista kulttuurisista lähtökohdista ja perinteistä ammentaen on luotava itselle toimiva malli.
Lentokenttätuttavuudellani, valkoihoisella rouvalla, on vain Zimbabwen passi. Rouva kertoi vastauksen omaa kysymykseensä “kuinka Zimbabwen passia kutsutaan”: vihreä mamba. Tuo vihreä käärme on maailman myrkyllisimpiä käärmeitä. Sillä passilla ei ole helppo saada viisumia.
HAMK Afrikassa on mukana lukuisissa koulutuksen kehittämisen hankkeissa useissa Afrikan maissa. Ehkä Zimbabwenkin vuoro vielä tulee. Opittavaa meillä olisi ainakin siinä, kuinka elää tässä päivässä. Taloudellisesta ja poliittisesta epävarmuudesta huolimatta zimbabwelaiset jaksavat iloita siitä mitä heillä on tänään. ”Sellaisia me olemme”, naurahti nuori mies, joka auttoi matkalaukut hotellihuoneesta taksiin.
Kirjoittaja
Eija Laitinen, tutkijayliopettaja, HAMK Bio -tutkimusyksikön Afrikka-tiimin vetäjä
Hämeen ammattikorkeakoulun Afrikka-toimenpideohjelma toteuttaa EU:n Afrikka-strategiaa. Yksi toimenpideohjelman monista tavoitteista on kasvattaa kulttuurista osaamista ja lisätä toimintaympäristön ymmärrystä verkostoon kuuluvista maista.
