”Sinun pitää päästä lepäämään vähäksi aikaa”, sanoi taksikuskini, kun päätti kuitenkin ajaa Entebben lentokentältä Ugandan pääkaupungissa Kampalasta varattuun hotelliini moottoritietä pitkin. ”Se on sitten maailman kallein tie”, hän jatkoi. Väite oli kovin yllättävä, mutta sellaisia juttuja kyllä internetistä löytyi. Kiinalaisten rakentaman tielle löytyy tieto 2 miljoonan US dollarin kilometrihinnasta. Me pääsimme käyttämään tietä noin 1,5 euron hinnalla. Ajoimme sitä noin 30 kilometriä. Maksu on aina sama matkan pituudesta riippumatta.
Kilometrihinnasta voidaan keskustella, mutta varmaa on, että noin 50 kilometrin moottoritie on rahoitettu lainarahalla. Taksikuskin mukaan maksuun menee 30 vuotta. Nyt moottoritietä, maan ainoaa, jatketaan länteen, kohti Mbararaa ja Viktoria-järveä.
Maksu tienkäytöstä ei meille ehkä tunnu isolta, mutta maassa, jossa keskiansio on vain muutamia satasia kuussa, raha on suuri. Kuukausikortilla moottoritielle pääsee selvästi halvemmalla. Keskiluokkaiset työssäkäyvät kertovat hyväksyvänsä maksun. Aika on sekin rahaa, ja superruuhkaisessa Kampalassa ajaminen voi viedä aikaa loputtomasti.
Entebben ja Kampalan, meidän Vantaaseen ja Helsinkiin verrattavien, rinnakkaisten kaupunkien kadut ovat käsittämättömän siistejä. Tieviranomaisen toimesta katuja siivotaan säännöllisesti. Seuraavan aamuna minun matkani jatkui neljän aikaan aamuyöstä, ja siellähän ne siivouspartiot olivat varsiluudan kanssa katuja lakaisemassa.
Maaseudulle edetessä tien varsilta kylläkin taas löytyy erinäisiä määriä roskaa. Välillä näyttää siltä, että muovia on ihan kerroksissa tien varrella. Muovipussit eivät ole Ugandassa kiellettyjä kuten monissa naapurimaissa, esimerkiksi Keniassa ja Ruandassa, joka kielsi muovipussit ensimmäisenä maailmassa. Katselemme tienvarsia yhdessä kenialaisen hankekoordinaattorikollegani kanssa matkalla HAMKin koordinoiman hankkeen kokoukseen Pohjois-Ugandaan. Kysymykseen, minkälaisen sakon saa muovipusseista, hän vastaa, ettei ole rohjennut testata, maksu on niin iso. Muovikassit korvautuiva polypropeenista valmisteluilla maksullisilla kasseilla. Taksikuskini mielestä muovipussikieltoa ei saada Ugandaan, koska muovipussituotantoa on hallitusta lähellä olevilla tahoilla/toimijoilla, ja omaa oksaa ei sahata poikki.
Tiet ovat Ugandassa ainut tapa liikuttaa ihmisiä ja tavaroita. Brittiläiset valloittajat rakensivat rautatien, mutta rataverkosto romahti jo aikaa sitten. Keniassa rautieliikennettä on elvytetty ihan viime vuosina, Ugandassa asia on vasta suunnitteluasteella. Sambiassa kun taannoin ihmettelin, miksi pohjoisen kuparivyöhykkeelle ja sieltä pääkaupunkia Lusakaa kohti vaelsivat loputtomat kuorma-autojen jonot ja liikenne takkusi pahan kerran, taksikuski totesi, että rautatietä ei tule ainakaan silloisen presidentin aikana. Presidentillä oli kuulemma sen verran kuorma-autoja itsellään.
Syrjäisillä seuduilla teitä ei Ugandaa välttämättä ole tai strateginen silta puuttuu. Daily Monitor -päivälehti (3.2.2023) kertoo siltahankkeesta alueella, jossa uusi silta yhdistää isoja alueita. Tähän asti joen ylittäminen on estänyt alueiden välisen liikenteen. Silta muuttaa asioita koulutuksessa ja terveydenhuollossa. Maataloustuotteiden hintaan odotetaan sillan myötä isoa muutosta, tuotteet saadaan nyt markkinoille ajoissa ja vähemmällä vaivalla.
Sama lehti kertoo kuinka vuoristoisilla alueilla, joissa ei ole teitä, synnyttämään meneviä naisia kannetaan paareilla sairaalaan. Jos synnyttäjillä on varaa, voi sairaalan läheltä vuokrata huoneen viimeisiksi ajoiksi ennen synnytystä ja varmistella sairaalaan pääsyä. Tieverkkoa kyllä rakennetaan koko ajan. Kaupungeissa teitä päällystetään ja katuviemäreitä rakennetaan. Gulussa, työpajakaupungissamme, katuojia kaivettiin käsin, vettä ruiskutetaan päällystämättömille kaduille ja katujen päällystäminen etenee.
Raskas liikenne vaurioittaa tiet nopeasti. Kuormille lienee enimmäispainoja, mutta ei niitä taideta paljoakaan valvoa. Uusiin teihin ilmestyy nopeasti eri syvyisiä kuoppia ja lohkeamia, ja tien pinta painuu muhkuroille. Onkaloiden rinnalla on asutuksen kohdilla ajohidasteita, joiden malli on sellainen, että on pakko hidastaa ihan ryömintävauhtiin, jos matkan ei halua pysähtyvän auton rikkoutuessa. Ugandan pohjoisosiin vievällä pääteillä kovin kovaa keskivauhtia ei kannata odottaa.
Hitaan matkanteon toki sietää, turvallisuus on tärkeintä. Pelottavimpia ovatkin matkat, joissa joudutaan ajamaan jyrkkiä ylä- ja alamäkiä. Vanhat, liian täyteen lastatut rekat hädin tuskin liikkuvat, ja tien sivuilla on autoja, jotka eivät ole enää jaksaneet hiipiä eteenpäin. Konepelti on auki tai korjaajia on renkaiden kimpussa tai auton alla. Edellä ajavan jarrujen kuntoa aprikoi väistämättä, ja joskus on ihan pakko pyytää pitämään pitempää väliä edessä ajavaan. Tämä matka on tasaista alusta loppuun, joten tätä huolta ja vaaraa ei nyt ole.
Polkupyöriä teillä näkee ihan muutamia. Katujen kulmissa ja tienvarsilla on sitäkin enemmän nuoria miehiä hyvin kiillotettujen moottoripyörien kanssa odottamassa asiakkaita. Moottoripyörätaksien suosio on räjähtänyt niin kovin, että ugandalaiset nuoret pojat mieluummin lainaavat reilut 500 euroa kiinalaisen moottoripyörän hankkimiseksi ja aloittavat taksitoiminnan kuin menevät kouluun. Kaupungistumista tapahtuu myös maata myymällä ja sijoittamalla rahat moottoripyörään. Maaseudun asutuskeskuksissakin ihmisillä on sen verran rahaa, että pitempiä matkoja ei enää taiteta kävelemällä, vaan mieluummin maksetaan pieni summa moottoripyörätaksille. Kampalassa, pääkaupungissa, kerrotaan tapahtuvan noin 300 moottoripyöräonnettomuutta päivässä.
Aamun valjetessa kuuden maissa tiellä elämä vilkastuu. Kävellen matkaa taittavat matkaa ne, joilla ei ole muuta kyytiä: nuoret, pienet ja vielä pienemmät koululaiset. He kiiruhtavat koulupuvuissaan kouluihinsa varhain, tunnit alkavat aikaisin ja matkat voivat olla tosi pitkiä. Koululaisten päivä on pitkä, kotiin päin koululaiset kävelevät vasta pitkällä iltapäivän puolella. Viimeksi Lusakassa taksikuski pysähtyi iltapäivällä jokaisen tienylitystä kärsivällisesti odottavan koululaisen kohdalle; hän halusi ilahduttaa pieniä kulkijoita, joita kukaan ei yleensä kiireessään ehtinyt tai halunnut huomioida.
Kirjoittaja
Eija Laitinen, tutkijayliopettaja, HAMK Bio -tutkimusyksikön Afrikka-tiimin vetäjä
Hämeen ammattikorkeakoulun Afrikka-toimenpideohjelma toteuttaa EU:n Afrikka-strategiaa. Yksi toimenpideohjelman monista tavoitteista on kasvattaa kulttuurista osaamista ja lisätä toimintaympäristön ymmärrystä verkostoon kuuluvista maista.
