”Onko nyt niin, ettei sairaanhoitajaksi voi valmistua olematta somevaikuttaja?” Opiskelija esitti minulle kysymyksen, kun esittelin ryhmälle tehtävää, jossa opiskelijoiden pitää luoda päivitys ryhmänsä valitsemalle sosiaalisen median kanavalle. Perustelin tehtävää sairaanhoitajan osaamisvaatimuksilla, joista yksi osaamisalue on, että sairaanhoitaja osaa toimia sosiaalisessa mediassa ammatillisesti. Jäin kuitenkin miettimään opiskelijan kysymystä. Vaikka ammatilliset sosiaalisen median taidot, netiketti ja tietoturva ovatkin osaamisalueita nykypäivänä alalla kuin alalla, ihmisen aito, dialoginen kohtaaminen on edelleen keskiössä, kun puhutaan hyvistä vuorovaikutustaidoista. Asiakaslähtöisyys tarkoittaa kuuntelemisen taitoja, puheeksi ottamisen taitoja ja luottamusta herättävää vuorovaikutusta. Nämä ja monet muut vuorovaikutuksen osa-alueet on määritelty Sotetie-hankkeessa Yleissairaanhoitajan (180 op) osaamisvaatimuksissa ja sisällöissä.
Miksi siis opetan nimenomaan ammatillista somettamista?
Yksittäiselle opiskelijalle sosiaalisen median käyttö voi olla hyvinkin luontevaa ja hän voi käyttää esimerkiksi erilaisia viestisovelluksia omaan henkilökohtaiseen viestintäänsä. Toinen opiskelija saattaa kokea sometuksen ahdistavana varsinkin, jos somettaminen ei ole hänelle tuttua ajanvietettä. Some on kuitenkin tullut jäädäkseen; halusimme tai emme, some on osa työnhakua (esim. LinkedIn), organisaatioviestintää (HAMKissa esim. Sharepoint, Yammer, Teams) ja esimerkiksi Syöpäkeskuksen tarjoamat digitaaliset palvelut ovat jo osa potilaiden arkipäivää. Sosiaalisen median käytön vaikutus potilaisiin ja hoitosuhteeseen on merkittävä; Potilaan hoitopolulla sosiaalista mediaa käytetäänkin yhä enemmän osana potilaan voimaannuttamista esimerkiksi vertaistukikanavia hyödyntäen.
Samalla kun potilaat hyödyntävät somea esimerkiksi tiedon etsintään ja vertaistukea, somea käytetään myös ajattelemattomasti. Onnettomuuspaikalla kuvataan videoita omaan sosiaaliseen mediaan jaettavaksi, sairaalassa potilas saattaa kaivaa kännykän esiin, kun hoitaja yrittää tehdä työtään. Muita potilaita saatetaan kuvata ilman lupaa. Terveysalan ammattilaisen työnkuvan voi kuulua siis myös yhä enemmän netiketistä muistuttelua. Aikuinenkin ihminen voi olla ajattelematon somettaessaan ja joskus hoitotyössä ollaankin tilanteessa, missä hoitajan pitää suostutella potilasta lopettamaan videokuvaaminen. Jotta potilaat hyväksyvät netiketin ja sen, millainen somettaminen on sallittua, tulee sairaanhoitajan ymmärtää verkossa toimimista ja yksityisyyden suojaa. Eihän leikkaussalissakaan hoitaja kuvaa potilasta nukkumassa, miksi siis potilas voisi kuvata luvatta hoitajaa tekemässä työtään?
Ammatillinen somettaminen onkin taitolaji siinä missä verinäytteen ottaminen, talon rakentaminen tai koodaaminen. Taitoja voi onneksi harjoitella ja oppiminen tapahtuukin usein juuri epämukavuusalueella, eli silloin, kun tehdään jotakin itselle ennalta tuntematonta. Uudenlaisen kirjallisen viestinnän harjoittelu vie aikaa. Jos tyypillisesti yksityisenä ihmisenä someen voi kirjoittajaa puhekielistä, mielipiteisiin ja tunne-elämään perustuvaa pohdintaa, ammatillinen somettaminen vaatii asioiden tarkastelua argumentoiden ja hyvää yleiskieltä käyttäen. Viestinnän opettajana minulla onkin ketun häntä kainalossa: ohjaamalla opiskelijoita kirjoittamaan itselleen täysin uudenlaista tekstilajia, opiskelijalle mahdollistuu itsensä haastaminen, ammatillinen kasvu ja samalla kirjoittamistaitojen harjoittelu.
Opiskelijan kysymys on kuitenkin oikeutettu: onko kaikkien tarpeellista hallita kaikki taidot? Ammattikorkeakouluopetus tähtää siihen, että työelämän tarpeisiin valmistuu osaajia ja tarvittaviin taitoihin on hyvä saada harjoitusta opintojen aikana. Tavoitteena onkin tarjota mahdollisuuksia uuden oppimiseen. Jos ammatillinen somettaminen on itselle ennalta vierasta, tehtävään heittäytyminen tuottaa arvokasta osaamista, vaikkei kaikista sairaanhoitajista tulekaan synnytysosaston somesopuleita tai leikkaussalin linssiluteita.
Kirjoittaja: Sini Valkeapää, kielten ja viestinnän lehtori
