Paras maatalousneuvoja Sambiassa on luotettu tuttu

0

”Minä voin tänään olla nälkäinen, jos se auttaa siihen, että minulla ja lapsilla on muutaman vuoden päästä paremmin”, pohtii luotettu taksikuskini Gideon suhtautumistaan Sambian hallitukseen. Hän jatkaa, että useimmat ajattelevat vain tämän päivän ruokaa. ”Ei huomisen, ensi viikon tai ensi vuoden ruokaa.” Hallitukselta halutaan tekoja, jotka tuovat ratkaisuja tämän päivän ongelmiin. ”Nälkäisenä on vaikea miettiä sitä, mitä pitäisi pitkällä aikavälillä tehdä hyvinvoinnin edistämiseksi. 

Hallitukselta tulvii uusia aloitteita. Osalla halutaan luoda työtä ja toimeentuloa heti, osan toivotaan vaikuttavan pitemmän ajan kuluessa. Hallitus palkkaa tuhansia uusia opettajia koulutuksen parantamiseksi, rakentaa teitä ja lainoittaa pienyrityksiä.  Myös yliopisto-opiskelua halutaan tukea opintolainoilla. Viiden prosentin lainakorko Sambiassa on edullinen, ja valmistumisen jälkeen saa yhden lyhennysvapaan vuoden. Hallituksella on myös suunnitelma, joka erityisesti innostaa taksikuskiani. 

Gideon on nimittäin osa-aikainen maanviljelijä. Häntä kiehtoo hallituksen valmisteilla oleva esitys investointilainoista maatalousyrittäjille. ”Hallitus haluaa, että kaikki yrittäisivät jotain. Mutta maatalous ei ole suosittua. Minun ikäiseni haluavat valkokaulushommia toimistosta”, hän taustoittaa. Gideonilla on kohtuullinen pala maata ei kovinkaan kaukana Lusakan keskustasta. Hän viljelee maissia, se sujuu oikein hyvin ja täydentää mukavasti taksipalveluista saatuja tuloja. Viime vuonna hän yritti kasvattaa papuja, joiden hinta on ollut korkealla, mutta sato epäonnistui. Gideon ymmärtää rajoitteensa maanviljelijänä. ”Minä olen oppinut maanviljelystä isoäidiltäni.” 

Mies pohtii hakevansa ensi vuonna maatalouskouluun lyhytkurssille. Suunniteltu koulu (Cooperative College) on Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) yhteistyöverkosta. HAMKin porukan Sambian-matkan tarkoitus on kouluttaa tuon nimenomaisen, muutaman muun maatalouskoulun sekä julkisten maatalousyliopistojen opettajia ilmastoviisaassa maataloudessa. 

Jos parlamentti hyväksyy maatalouden lainaohjelman, Gideon hakee lainaa porakaivon tekemiseen. Peltojen keskellä on kosteikko, mutta hän haluaa pitää sen sellaisena. Hän kaivaa ainoastaan muutamia ojia saadakseen vettä laajemmalle alueelle. Gideon pohtii, että jos hän käyttää liikaa kosteikon vettä, kosteikko kuivuu ja peltojen viljely vaikeutuu. Hän on istuttanut pelloilleen paikallista, nopeasti kasvavaa puuta, jota hän kutsuu sateenvarjopuuksi. Tämä kaikki kertoo siitä, että miehellä on hallussa tärkeimmät kestävän peltometsätalouden perusteet. 

Porakaivoa hän tarvitsee siihen, että aikoo aloittaa kalankasvatuksen. Hänen sedällään on tuottoisa kalanviljelys, joka on laajentunut nopeasti. Tilapia-kaloille on hyvät markkinat Lusakassa. 

Kysyn, kuinka hän oppii kalanviljelyn. Vastaus on, että maa- ja kalatalousministeriö tarjoaa ilmaista neuvontaa. Pitää mennä vain rekisteröitymään ministeriöön. 

Epäilen, että lainasta tulee niin suosittu, ettei sitä riitä kaikille. Gideon ei usko tähän. Ensinnäkään maanviljelys ei ole suosittua, ja toiseksi kovin monet eivät tiedä lainamahdollisuudesta, saati usko siihen. ”Useimmat eivät seuraa uutisia. Tai oikeastaan tietoa pidetään luotettavampana, jos sen kuulee luotetulta ihmiseltä.” 

Vastaus on avain siihen, miten maatalousneuvontaa tulee järjestää. Kaikki viljelijät eivät osaa lukea, tai lukevat heikosti. Perinteinen tapa saada tietoa vaikuttaa siihen, mitä tietoa pidetään luotettavana. Tällaiset pienet tiedon murut auttavat meitä omassa työssämme. HAMK on partnerina CIFOR/ICRAFin koordinoimassa isossa, Sambian EU-delegaation rahoittamassa Z4ABC (Zambia for Agrofestry, Biodiversity and Climate Change) hankkeessa, jossa meidän vastuullamme on juuri hankkeen tuottaman tiedon siirto tiedon käyttäjille, eli maanviljelijöille. 

Gideonin tulevaisuuden suunnitelma on vaihtaa kahden elinkeinonsa paikkoja. Hän haluaa siirtyä maanviljelijäksi, jolla on sivutoiminen taksiyritys. Maataloudessa voittojen mahdollisuudet näyttävät suuremmilta. Taksia hän voi ajaa sitten luotetulle asiakaskunnalleen, jonka on kerännyt vuosien saatossa. 

Sambiassa maanviljelijät ovat köyhempiä kuin kaupunkiväestö. Yli puolet sambialaisista on riippuvaisia maataloudesta. Maatalouden tuottavuus on heikko. Maatalouden osuus kansantaloudesta on alle viidennes. Keskeinen osa maatalouden heikkoa tuottavuutta on se, että viljelijöillä ei ole vara investoida maatalouteen. Tuotantopanokset ovat kalliita ja viljelijäväestö huonosti koulutettua. Maaperä on kuitenkin hedelmällistä ja maassa on runsaat vesivarat. Mahdollisuuksia maataloudessa siis on, sekä Gideonille että muille yritteliäille.

 


Kirjoittaja

Eija Laitinen, tutkijayliopettaja, HAMK Bio -tutkimusyksikön Afrikka-tiimin vetäjä

Hämeen ammattikorkeakoulun Afrikka-toimenpideohjelma toteuttaa EU:n Afrikka-strategiaa. Yksi toimenpideohjelman monista tavoitteista on kasvattaa kulttuurista osaamista ja lisätä toimintaympäristön ymmärrystä verkostoon kuuluvista maista.

Leave A Reply