Keitä me olemme?

0

RUN-EU-korkeakouluyhteistyöhön liittyvä Short Advanced Programme ”Mapping the Identity of the RUN-EUer: Who are we?” järjestettiin marraskuussa 2022 Portugalissa.

RUN-EU on seitsemän eurooppalaisen korkeakoulun yhteenliittymä. RUN-EU-toimintaa on ollut vuodesta 2020 alkaen, ja Hämeen ammattikorkeakoulu on ollut mukana sen toiminnassa ensimmäisestä vuodesta lähtien. Euroopan unioni ja RUN-EU pyrkivät edistämään jäsentensä välistä yhteisymmärrystä, kehitystä ja luottamusta. Yksi RUN-EU:n tavoitteista on luoda liittoumaan kuuluvien korkeakoulujen välisiä yhteisiä opintokokonaisuuksia. SAPit – lyhenne sanasta Short Advanced Programme – ovat mikrotutkintoja tai lyhyitä ja avoimesti arvioituja kursseja, joita järjestetään RUN-EU-oppilaitosten yhteistyönä.

Idea monikulttuurisuuskoulutuksesta sai alkunsa Hämeenlinnassa harmaana lokakuisena päivänä noin vuosi sitten, kun kieltenopettajia viidestä eri RUN-EU-korkeakoulusta ympäri Eurooppaa yhytettiin yhteen lounaan merkeissä. Keskustelussa nostettiin esiin yhteiset kiinnostuksen kohteet sekä mahdollisuudet yhteistyöhön eri oppilaitosten välillä. Kaikki RUN-EU-korkeakoulut sijaitsevat Euroopassa, mutta jo Euroopan sisällä tavat toimia eroavat paljon. Monikulttuurisuusosaaminen mahdollistaa kulttuurien väliset kohtaamiset ja ymmärryksen monikulttuurisuuden hyödyistä. Suunnitelma monikulttuurisuus-SAPista oli syntynyt!

Kurssia edelsi vuoden kestänyt suunnittelu- ja hakuprosessi. Olin kuullut Suomi-kollegoiden arvioita ennakkovaiheen työläydestä, mutta tämän SAPin suunnitteluprosessissa oli onneksemme mukana kokenut digiopettaja Itävallasta, joka hoiti kaiken tarvittavat paperityöt puolestamme. Kannattaa siis rohkeasti pyytää apuja!

Monikulttuurisuuden juhlaviikko Portugalissa

Tasan vuoden jälkeen ensitapaamisesta kokoonnuimme Portugalin Penicheen Atlantin rannikolle jylhiin kalliomaisemiin viettämään yhteistä monikulttuurisuusaiheista viikkoa. Opettajia ja opiskelijoita oli kaikista RUN-EU-maista: Hollannista, Irlannista, Itävallasta, Portugalista, Unkarista ja Suomesta. Kurssin ”Mapping the Identity of the RUN-EUer: Who are we?” tavoitteena oli kasvattaa opiskelijoiden monikulttuurisuustaitoja ja lisätä heidän ymmärrystään omasta kulttuuri-identiteetistään. Intensiiviviikkoa pohjustivat viiden viikon verkko-opinnot, joissa tutustuttiin monikulttuurisuuteen ja monikulttuuriseen viestintään sekä saatiin maistiaiset kunkin osallistujamaan kieliopista.

Monikulttuurisuuskoulutuksemme huipentui yhteiseen lähiopetusjaksoon. Intensiiviviikkoomme mahtui monenlaista kulttuuri- ja perinnetietoutta käytännöllisten leikkien, pelien ja harjoitusten kautta, osallistujamaille tyypillisten taitojen (laulu, tanssi, korttipeli, kalligrafia jne.) opettelua, eri maiden herkkujen maistelua sekä mielenkiintoisia vierailukohteita lähiseuduille.

Viikon intensiivikurssi oli huikea kokemus!  Escola Superior de Turismo e Tecnologia do Mar – Politécnico de Leiria emännöi tapahtumaamme tarjoten hulppeat puitteet, tervetuloseremoniat fado-laulantoineen ja maukkaat lähituotetut portugalilaiset pikkupurtavat koko viikon ajan. Portugalilaisten vieraanvaraisuus ja ystävällisyys tulivat meille hyvin tutuiksi.

Monikulttuurisuustaitoja roolileikkien ja pelien avulla

Monikulttuurisuuskoulutuksen opetukseen ja fasilitointiin osallistuminen tulkittiin Erasmus-opettajavaihdoksi. Pidin koulutuksen tiimoilta Suomi-aiheisen tietoiskun ja intensiiviviikon aikana olin mukana fasilitoimassa kahtena koulutuspäivänä, kun tutustuimme omaan kulttuuri-identiteettiimme Eurobarometrin tuloksiin peilaten ja mietimme vahvuuksiamme RUN-EU-yhteisön edustajina.

Tuoreena opettajana nautin erityisesti oppiessani uutta seuratessani kansainvälisten opettajakollegoitteni opetusta sekä opiskelijoiden innosta heittäytyä uusiin haasteisiin kyselemättä. Parhaat opit taisikin tällä kertaa saada opettaja itse!

Koko viikon aikana ei pidetty yhtään luentoa, vaan opiskelijat olivat koko ajan itse keskiössä tekemässä ja kokemassa asioita. Uskon, että se oli yksi avaintekijä viikon onnistumiselle. Roolileikit ja harjoitukset toivat konkretiaa eri kulttuurien välisiin kohtaamisiin ja keskustelut eurooppalaisten opiskelijakollegoiden kanssa avarsivat opiskelijoiden omaa käsitystä monikulttuurisuudesta.

Opiskelijat painiskelivat monikulttuurisuushaasteiden parissa.
Opiskelijat painiskelivat monikulttuurisuushaasteiden parissa.

 

Kurssin lopputuotoksina opiskelijat esittelivät oman näkemyksensä siitä, keitä me RUN-EU-ihmiset olemme. Tässä yhden tiimin näkemys asiasta.
Kurssin lopputuotoksina opiskelijat esittelivät oman näkemyksensä siitä, keitä me RUN-EU-ihmiset olemme. Tässä yhden tiimin näkemys asiasta.

Huikea menestystarina! – jatkoa luvassa

Intensiiviviikon päätteeksi kysyimme opiskelijoilta palautetta. Tiesimme kurssimme sujuneen hyvin, mutta ilo oli suuri, kun paljastui, että opiskelijoista 100 % suosittelisi koulutustamme eteenpäin. Yksi opiskelijan kommentti kuului vapaamuotoisesti käännettynä seuraavasti: ”En koskaan uskonut, että minulla voisi olla näin hauskaa opiskellessa!”

SAP Mapping the Identity of the RUN-EUer: Who are we? oli ensimmäinen laatuaan, mutta uusi toteutus on jo suunnitelmissa keväälle 2023.  Tapaammekohuhtikuussa Unkarissa?

Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan RUN-EU-toimintaan, tutustu RUN-EU:n verkkosivuihin. Lisätietoja saat myös HAMKin RUN-EU-projektipäälliköltä, Toni Leanderilta!


Kirjoittaja

Lotta Hirvonen, viestinnän opettaja biotalousyksiköstä

Leave A Reply