Työskentelen ammatillisena opettajana ja opinto-ohjaajana tavallisessa ammatillisessa oppilaitoksessa, hyvin moninaisen opiskelijajoukon keskellä. Työni on rikasta, mielenkiintoista ja haastavaa. Osalla opiskelijoista, joita opetan ja ohjaan, on taustalla valmiiksi hyvä koulutus, kehittyneet akateemiset taidot sekä sisäinen motivaatio ja halu oppia. Tällaisten opiskelijoiden kanssa oma työni on pääasiassa motivoivien henkilökohtaisten polkujen etsimistä, sparrausta ja monille heistä uuden alan eetokseen johdattelemista. Näillä opiskelijoilla on siis jo paljon osaamista, taitoja ja sellainen elämäntilanne, että opinnot yleensä sujuvat ja toimivat hyvällä tavalla kokonaisvaltaisina alaan ja ammattitaitoon liittyvien ajatusprosessien herättäjinä. Yleisellä tasolla voidaan sanoa, että ammatillisessa koulutuksessa keskiössä ei ole testintuottamisen taito, vaan ammattitaidon ja osaamisen hankkiminen kullekin yksilölle sopivin keinoin. Näiden itsenäisten ja osaavien opiskelijoiden kanssa yritän rakentaa sellaisen polun, jossa he saavat osaamisen hankkimisen lisäksi haastaa itsensä myös tekstintuottamisen saralla, samalla, kun he kartuttavat ammatin vaatimaa osaamista ja taitoa. Kuluvan lukuvuoden olen saanut opiskella täällä HAMK:ssa ammatilliseksi erityisopettajaksi ja ajatukseni ovatkin tästä syytä kohdentuneet viime aikoina erityisesti niihin opiskelijoihin, joilla ei ole korkeaa motivaatiota, aiempaa osaamista tai vahvaa itsetuntoa mukanaan.
Ammatillisen koulutuksen opiskelijoissa on ollut viime vuosina havaittavissa yhä enemmän eri ääripäiden kohtaamisia. Toisena ääripäänä ovat juuri nämä edellisessä kappaleessa esiin nostamani, motivoituneet, tiedonhaluiset, ammatinvaihtajat, jotka todella haluavat kaiken osaamisen ja taidon, jonka voivat koulusta saada. Ja toisena ääripoolina ovat ne opiskelijat, joilla on suuria haasteita oman motivaation, elämänhallinnan, oppimisen tai psykofyysisen terveytensä kanssa. Tämä opiskelijoiden ääripäiden vaihtelu lisääntyi ammatillisessa koulutuksessa selvästi vuonna 2013 lanseeratun nuorisotakuun myötä. Nuorisotakuuseen liittyvä koulutustakuu, joka turvaa kaikille peruskoulunsa päättäneille opiskelupaikan lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, oppisopimuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muun tavoin, lisäsi entisestään ammatillisen koulutuksen ääripäiden vaihtelua. Suuri ammatillisen koulutuksen reformi vain vahvisti tätä eri ääripäitten määrää ammatillisessa koulutuksessa. (Finlex 531/2017, Laki ammatillisesta koulutuksesta) Tällä hetkellä merkittävällä osalla ammatilliseen koulutukseen valituista on suuri tuen tarve monien eri elämänalueiden saralla. Meistä opettajista tuntuu siltä, että se joukko, jolla tätä tarvetta on kasvaa vuosi vuodelta. Suuressa mittakaavassa näen tämän ammatillisen koulutuksen opiskelijamateriaalin jakautuneisuuden selkeänä jatkumona yhteiskunnallisen kehityksen kanssa.
Yhteiskunnassa tapahtuva polarisaatio heijastuu kaikkialle, mutta erityisen selkeästi se on nähtävissä ammatillisessa koulutuksessa. Itse olen välillä kutsunutkin ammatillista koulusta polarisaatiolaboratorioksi. Pitkään ammatillista opetusta eteläisessä Suomessa tehneenä näen omassa työssäni, arjen keskellä ne haasteet, joita niin sosiaalinen kuin taloudellinen eriarvoisuus tuottaa. Polarisaatiota vahvistaa sellainen identiteettipuhe, joka jakaa ihmisiä tiettyihin lokeroihin. Ammatillisessa koulutuksessa näitä lokeroita ovat esimerkiksi etninen tausta, vanhempien koulutushistoria, vanhempien tulotaso tai opiskelijan aiempi koulussa pärjääminen. Moni ammatilliseen koulutukseen tulija on jo itseymmärrykseltään tällaisen polarisoivan ajattelun läpivalaisema. Hollantilainen filosofi ja toimittaja Bart Brandsma on kirjoittanut polarisaatiosta ja niistä tavoista, joilla sitä voitaisiin hillitä. Brandsman mukaan lähtökohta polarisaation vähentämiseen yhteiskunnassa on dialogin lisääminen. (Brandsman 2017) Brandsman mukaan dialogin periaatteista voidaan nostaa neljä keskeistä kohtaa.
- Dialogissa tulee olla mukana ne, joita ei yleensä kuulla. Tässä ammatillisen koulutuksen polarisaatio kontekstissa tämä tarkoittaa esimerkiksi maahanmuuttajia, mielenterveyskuntoutujia tai vaikkapa köyhiä.
- Keskustelun aiheeksi tulee valita dilemma, joka koskee näitä ryhmiä itsessään. Keskustelun fokuksen ei tule kuitenkaan olla identiteettipuhe, vaan lojaalisuuspuhe, joka haastaa keskustelijat pohtimaan mitä minä voin tehdä asioille.
- Polarisaatiota purkava keskustelu tulee käydä puolueettomalla maaperällä ja yhdenvertaisuutta kunnioittavien keskustelunkäynnistäjien johdolla.
- Keskustelun tulee olla aidosti arvostavaa ja erilaista ihmisyyttä kunnioittavaa.
Näitä Brandsmanin teesejä lukiessa huomaa helposti siirtävänsä ajatukset monikulttuuriseen dialogiin. Uskon, että hollantilaisena hän on varmasti paljon joutunut juuri näitä kysymyksiä miettimään. Samaa olemme saaneet miettiä viime aikoina eduskuntavaalien tulosten selvittyä. Millaista dialogia Suomi haluaa tulevina aikoina käydä maahanmuuttokeskusteluun ja erilaisuuteen liittyen? Itse näen nämä Brandmanin teesit paljon merkittävimpinä ja laajempina mahdollisuuksina polarisaation vähentämiseksi. Niiden takana on ajatus sellaisesta todellisesta kohtaamisesta ja toiseuden ymmärtämisestä, joka voi murtaa eriarvoisuuden rakenteita ja avata väylät laveammalle yhdenvertaisuudelle ja tasa-arvoisemmalle yhteiskunnalle. Helsingin Sanomat järjesti taannoin, Suomi puhuu – tapahtuman, jossa oli nimenomaan tarkoitus keskustella erilaisia arvoja ja asenteita edustavan kumppanin kanssa arvostaen. Tämän keskustelun ideana oli oppia ymmärtämään toiseutta ja löytää sellainen lojaalisuuden kudos dialogin kautta, joka yhdistää, eikä erota. Nämä keskustelut olivat laajasti uutisoituja mediassa ja niihin osallistui yli 2000 eri tavoin ajattelevaa suomalaista. Keskusteluihin osallistuneet olivat pääosin erittäin tyytyväisiä ja kertoivat löytäneensä uusia näkökulmia ajatteluunsa. (https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006053625.html)
Kohtaan päivittäin omassa työssäni opiskelijoita, jotka heijastavat yhteiskunnassamme olevaa polarisaatiota. Monella tukea tarvitsevalla opiskelijalla on huono itsetunto ja negatiivinen minä kuva. Oma perhe, kasvattajat, koulu, eivät ole siis onnistuneet tukemaan pystyvyyden tunteen vahvistamisessa toivotulla tavalla. Tällaisen opiskelijan itseymmärrys on jo lähtökohdiltaan miinuksella. Opettajan, ohjaajan ja erkkaopen tärkein tehtävä tällaisen opiskelijan kohtaamisessa on siis tietenkin itsetunnon tukeminen, pystyvyyden tunteen kasvattaminen ja positiivinen ihmislähtöinen ohjaus, joka antaa onnistumisen kokemuksia. Tällainen ohjaus vaatii aikaa ja voimavaroja, välillä tuntuukin, että meillä ammatillisessa koulutuksessa ei ole sitä riittävästi. Uskon ja luotan silti siihen, että jokainen hyvä kohtaaminen ja pienikin tuki voi jättää sellaisen positiivisen jäljen, joka johtaa opiskelijaa eteenpäin hyvällä tavalla.
Oman kehittämishankkeeni taustalla on ajatus siitä, että jokaisen tulee tuntea itsensä tervetulleeksi ja hyväksytyksi. Ne tukipalvelut, joita kampukseltamme löytyvät, tulee olla helposti tavoitettavia ja sellaisia, että jokainen uskaltaa niitä tarvittaessa käyttää. Kehittämishankkeenani tein kaksi erilaista ohjausvideota oman oppilaitoksemme verkko-oppimisympäristöön. Toinen videoista kutsuu opiskelijoita opintoklubille, jossa voi tuettuna tehdä haasteelliseksi kokemiaan koulutehtäviä, näyttöpapereita tai tenttejä. Toisessa videossa esittelen erityisen tuen palveluita, lukitestausta ja kerron millaista tukea oppilaitoksessamme on tarjolla.
Lähtökohtana oli, että videot ovat hyväntuulisia, selkeitä, mutta samalla informatiivisia. Pyrin siihen, että videot ovat vahvasti multimodaalisia, joissa liike, kuva, teksti ja ääni yhdistyvät. Videossa käytetyt moodit linkittyvät ja luovat merkityksen. Olen yhdistänyt kuvaan ja ääneen myös iskusanoja, jotta opiskelijoiden olisi helpompi seurata niitä. Yritän käyttää sopivasti tautologiaa, jotta keskeinen sanoma jäisi mieleen. Videoita suunnitellessani olen pyrkinyt siihen, että myös sellaiset opiskelijat, joilla on haasteita hahmottamisen, tarkkaavaisuuden, keskittymisen tai kielellisten vaikeuksien kanssa pystyisivät omaksumaan videoiden keskeiset sisällöt. Tärkeää on myös tekninen toteutus ja se, että videot ovat helposti katsottavissa uudestaan, jos joku asia menee seuraajalta ohitse.
Kirjoittaja: Pekka Uronen, ammatillinen erityisopettajaopiskelija HAMK
Kirjallisuus:
Brandsman Bart, 2017. Polarisation. Netherland: Uitgegeven dood BB in Media.
Finlex 531/2017, Laki ammatillisesta koulutuksesta. Saatavilla: