Ammatilliseen opetukseen liittyvä kehittämistyömme lähti käyntiin eri tahojen kanssa käymistämme keskusteluista ammatillisen koulutuksen tilasta, tarpeista ja haasteista. Meitä yhdistikin kova tahto kehittää ammatilliseen opetukseen mallia, jolla oppimisen yhteydessä pystyttäisiin myös ehkäisemään niin koulukeskeytyksiä kuin laajemmalti yhteiskunnasta syrjäytymistä. Opetusharjoittelussa ryhdyimme toimeen kehittämään Stadin ammattiopistoon työkalua keskiössä nuorten yhteis- ja ryhmätoiminnan sekä itsetunnon kehittäminen dialogisessa viitekehyksessä. Tätä opintokokonaisuutta päätettiin tarjota Stadin ammattiopiston Bryggan nuorten Valma-ryhmien opiskelijoille.
Käynnistäminen
Opintokokonaisuus päätettiin tuoda nuorten Valma-opiskelijoiden opintojen rinnalle. Ryhmän määräksi arvioitiin noin 12 opiskelijaa ja, että ryhmä kokoontuisi kerran viikossa kymmenen viikon ajan. Opintokokonaisuudessa lähdimme rakentamaan toimintaa niin, että jokaisen opiskelupäivän runko muistutti toisiaan. Ensin lämmiteltiin virittäytymisharjoituksilla tai ongelmanratkaisutehtävillä ja käytiin päivän tunnetiloja läpi erilaisten harjoitusten muodossa. Päivän teemaa lähestyttiin harjoitusten muodossa, joissa pyrittiin tuomaan mukaan aina nuorten omaa kokemusmaailmaa. Lounaan jälkeen tehtävä purettiin vuorovaikutus harjoitteiden avulla, jonka jälkeen asiaa syvennettiin tuomalla mukaan teoriaa ja käymällä sitä yhdessä läpi sekä peilaamalla aiemmin keskusteltuun ja koettuun. Päivän päätteeksi pidettiin reflektio- tai rauhoittumisharjoitus ja kerättiin vielä palaute päivästä.
Ryhmän käynnistyessä haasteita tuotti sitoutuminen opiskeluun. Opetuksemme oli prosessinomaista ja toiminnan taso tuli koko ajan haastavammaksi. Ryhmään oli vaikea tulla takaisin, jos läsnäolossa oli jäänyt viikko väliin. Ryhmän jäädessä pieneksi oli vuorovaikutuskeskeinen prosessinomainen pedagogiikka myös vaativaa, niin meille opettajille kuin opiskelijoille sen vaatiessa jatkuvaa läsnäoloa. Onnistuimme kuitenkin pitämään energiat hyvinä ja luomaan oppimiselle tilan, jossa mielestämme toteutuivat ryhmän kehittymiselle ja oppimisen mahdollistamiselle tärkeät elementit kuten turvallisuus ja luottamus.
Kehittämistyömme perusta oli rakennettu omien kokemusten ja arvomaailman lähtökohtien lisäksi Valma-nuorten sekä oppilaitoksen kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta. Tässä oli kuitenkin vasta lähtökuopat työhön, sillä keräsimme palautetta koko opintokokonaisuuden ajan suoraan nuorilta ja kehitimme opintoja jatkuvasti opiskelijalähtöisesti saadun palautteen perusteella. Mitä nuoret sitten itse nostivat esiin? Meidän pohtimien teemojen lisäksi nuorilta nousi erityisesti esiin tarve asettaa rajoja ulkopuolelta tuleviin vaatimuksiin ja häirintään sekä sosiaalisesta mediasta puhumiselle. Nämä teemat me toimmekin suoraan opetussisältöihin. Myös oman tulevaisuuden pohtiminen ja tulevaisuuspolkujen rakentaminen paisui alkuperäistä suunnitelmaa suuremmaksi.
Yhteisön ja yhteisöllisen työkalun rakentamista
Kehittämistyön teoreettinen perusta oli dialogisuudessa. Käytännön opetustyössä tämä näkyi pyrkimyksenä saada nuoret toimimaan tutkivana yhteisönä. Ryhmätehtävissä ja erilaisissa ongelmanratkaisutehtävissä keskiössä ennen itse tuotosta oli se, millaiseksi tehtäväksi itse opiskelijoiden toimintaprosessi tehtävässä muodostui: Millaisia rooleja kukin otti? Mitä tehtävän aikana tapahtui? Miksi opiskelijat ajattelivat, että niin tapahtui? Näissä tilanteissa opiskelijoita kannustettiin itse kyselemään ja tunnistamaan mahdollisia ongelmia sekä myös luomaan uusia ratkaisuja.
Oppimisen ja sitoutumisen kannalta tärkeää oli, että nuoret saivat itse arvioida etenemistään sekä jakaa kokemuksiaan, käsityksiään ja tietoja toisilleen. Kaavan toistuessa samanlaisena jokaisena opintopäivänä, olikin ilo huomata miten opiskelijoiden kyvyt ja osaaminen karttui niin ryhmätyötaidoissa kuin omien roolien sekä pinttyneiden käsitysten tunnistamisessa omasta osaamisestaan. Jokaisella nuorella on hurja määrä potentiaalia ja oli hienoa päästä näkemään sitä iloa, kun opiskelija sen itse oivalsi.
Opintokokonaisuudessamme nuoret osallistuivat tehtäviin ja opiskeluun, jossa vuorovaikutus oli sekä metodi, että koko ajan keskiössä kehitettävä taito. Tämä onnistui paremmin, kuin uskalsimme odottaa. Uskomme, että tämä johtui pitkälti siitä, että kaikki opiskelu pyrittiin sitomaan nuorten omiin kokemusmaailmoihin, heidän käsityksiinsä ja kokemuksiinsa. Näemmekin, että saimme toteutumaan hyvin dialogisuuden perustan, jossa oppiminen on yhteiseen oppimiseen ja toimintaan pyrkivien ihmisten kohtaamista. Tämä tärkeä periaate ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys, vaan teimme paljon töitä sen eteen, että saimme luotua puitteet aidolle vuorovaikutukselle.
Mitä luodut puitteet sitten olivat? Jotta dialogisuus on mahdollista saavuttaa, niin opettajalla täytyy olla rohkeutta kohdata, kuunnella ja arvostaa toista. Usein opetuksessa kuitenkin toteutuu juuri dialogisuuden vastakohta eli monologisuus. Se on sanelevaa ja siihen liittyy vahvaa oikeassa olemista sekä vallankäyttöä. Dialogisuudessa on kyse vuorovaikutussuhteen rakentamisesta yhteistoiminnallisellla tasolla, jolloin myös opettajan on osattava ja uskallettava heittäytyä. Myös meidän opettajina täytyi laittaa itsemme likoon ja luovuttava oikeassa olemisesta. Näin vuorovaikutukseen tuodaan mukaan omia ajatuksia ja kokemuksia eli kerrotaan asioita itsestä.
Ensimmäisen kohtaamisemme koko ryhmän kanssa aloitimmekin meidän opettajien esittelyllä, jossa kerroimme, että miten me olemme päätyneet tähän. Esittelymme oli narratiivinen ja reflektiivinen kertomus itsestämme. Uskomme, että tällä aloituksella oli suuri merkitys siinä, että saimme luotua ryhmään kaikille luottamuksellisen ja turvallisen “fiiliksen” olla oma itsensä. Nämä teemat nousivatkin palautteesta vahvasti esiin nuorilta. ”Täällä oli turvallista olla oma itsensä” olikin mieleen jäänyt palaute, jota koko ryhmä viimeisessä yhteisessä reflektiossa tuki.
Palaute
Opiskelijoiltamme keräämä palaute oli kehnoimmillaankin kouluarvosanoilla mitattaessa kahdeksikon tasoa. Erityistä kiitosta saivat päivät, jolloin harjoitukset ja tehtävät olivat hyvin konkreettisia tai toiminnallisia. Eniten vaikeuksia oli opiskelijoilla keskittyä teoriasisältöön, jos se esitettiin tykillä seinälle. Hyvin nopeasti vaihdoimme teoriaopetusta osallistavammaksi keskustelusta lähteväksi toiminnaksi. Tällöin luurangon teorialle antoivat itse opiskelijat ja lihakset sen ympärille me rakensimme yhteistyössä oppijoiden kanssa. Tämä oli huomattavasti mielekkäämpi tapa rakentaa opiskelijoiden teorian osaamista. Se antoi enemmän aikaa reagoida uuteen tietoon ja kyseenalaistaa ja pohtia sitä itsenäisesti.
Mitä seuraavaksi?
Alustavasti olemme suunnitelleet yhteistoiminta- ja dialogityökalun edelleen kehittämistä siten, että se voitaisiin ottaa käyttöön laaajalti ammatillisissa opinnoissa. Parityönä työskenteleminen asettaa omat haasteensa työnantajan taholta, mutta positiiviset kokemukset niin opiskelijoiden, kuin myös meidän opettajaohjaajien taholta puhuvat puolestaan. Opetusta on vaikea kehittää ilman vertaistukea ja avointa tiimiä, jossa tavoitteet ovat yhteiset.
Kirjallisuutta
Brenifier, Oscar 2009. Keskusteleva opetus. Tampere: Niin & näin kustannus.
Buber, Martin 1999. Minä ja Sinä, suom. Pietilä, Jukka. Helsinki: WSOY
Cantell, Hannele 2010. Ratkaiseva vuorovaikutus. Jyväskylä: PS-kustannus.
Kataja, Jukka, Jaakkola, Timo & Liukkonen, Jarmo 2014. Ryhmä liikkeelle! Jyväskylä: PS-kustannus.
Kupiainen Reijo ja Suoranta Juhani 2005. artikkeli teoksesta Kenen kasvatus?: Kaikki mikä kimaltaa… Medialukutaito brändihoukutuksen vastavoimana. Tampere: Vastapaino.
Mönkkönen, Kaarina 2007. Vuorovaikutus. Dialoginen asiakastyö. Helsinki: Edita.
Pekkari, Mervi 2009. Tavoitteellinen ohjauskeskustelu. Helsinki: Tammi.
Uusikylä, Kari 2007. Hyvä paha opettaja. Jyväskylä: Minerva Kustannus Oy.
Kirjoittajat:
Aydin Saiyar on ammatillinen opettaja, valtiotieteen maisteri ja kokki.
Aydin on työskennellyt invalidisäätiöllä ammatillisen opettajansijaisena ja ohjaajana, Vesalan peruskoulussa laaja-alaisena erityisopettajana sekä Stadin ammattiopistossa Valma-koulutuksen opettajana.
”Kasvatus on mun intohimo ja mä haluun viedä sen uudelle vuosituhannelle ilman kepulikonsteja ja konsultaatio huuhaata. Ytimessä on oltava aitous, rehellisyys, aika ja kova duuni.”
Sami Seppilä on yhteisöpedagogi (YAMK) ja erityisopettaja.
Samilla on vuosien kokemus haastavissa elämäntilanteissa olevien lasten, nuorten ja perheiden kohtaamisesta ja heidän kanssaan työskentelystä, sosiaalisesta vahvistamisesta ja syrjäytymisen ehkäisemisestä. Tällä hetkellä Sami on töissä Helsingin Diakonissalaitoksella Vamos-nuorten palveluissa.
”Meissä ihmisissä on kaikki ainekset minkä tahansa ongelman poistoon. Pedagogin tehtävä onkin auttaa nuorta löytämään itsestään sitä, mitä hän ei vielä tiedä eikä tunnista. On oltava uskoa ihmiseen ja tämän kykyyn kasvaa, kehittyä ja edistää omaa muutostaan.”