Ammatillisen koulutuksen reformi käynnistettiin vuonna 2015. Reformi oli yksi silloisen hallituksen kärkihankkeista. Uudistuksen lähtökohtana oli erilaisten opiskelijoiden yksilöllisiin osaamistarpeisiin vastaamisen mahdollistaminen. Yksilöllisten opintopolkujen rakentamisella tavoiteltiin työelämän ja yksilön tarpeiden yhteensovittamista myös erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden osaamis- ja tukitarpeet huomioiden. (OKM 2015).
Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti alkuvuodesta 2018 (OKM/5/040/2018) työryhmän selvittämään vaativaa erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden koulutuspolkujen eheyttä ja koulutusmahdollisuuksia. Työryhmän toimeksiantona oli valmistella ehdotuksia vaativan erityisen tuen opiskelun kehittämiseksi, vahvistaa opiskelijoiden kanssa toimivien tahojen välistä yhteistyötä ja vuorovaikutusta sekä edistää ammatillisen koulutuksen uuden lainsäädännön mukaisen vaativan erityisen tuen toteuttamista.
Kehittämisryhmän tapaamisissa käsiteltiin moninäkökulmaisesti niitä ammatillisen koulutuspolun kulmapisteitä, joiden hyvä toimivuus mahdollistaa tukea tarvitsevan opiskelijan onnistuneen ammatillisen kasvun ja tukee työllistymistavoitetta kun taas kulmapisteiden huono toimivuus toimii ammatillisen kehittymisen ja työllistymisen esteenä. Keskustelun keskiöön nousseista aihepiireistä laadittiin kehittämisehdotukset, joita kirjattiin lopulta kahdeksan.
Ammatillisen erityisopettajakoulutuksen kehittämishankkeeni koostui tähän OKM:n kehittämisryhmätyöskentelyyn osallistumisesta sekä koulutusmateriaalin valmistamisesta adhd-oireisen opiskelijan uraohjauksen tueksi. Erityistehtävänäni tässä kehittämisryhmässä oli tuoda esiin yhdessä varajäsenenäni toimineen Petja Laitisen (AmO) kanssa adhd-oireisen opiskelijan tuen tarvetta sekä saattaa näkyväksi niitä pulmakohtia, jotka erityistä tukea tarvitseva opiskelija kohtaa ammatillisen koulutuksen kentällä. Näitä haastavien sekä onnistuneiden tilanteiden kuvauksia varten konsultoimme ADHD-liiton edunvalvontatyöryhmää. Edunvalvontatyöryhmän esitysten sekä omien ja Petja Laitisen kokemusten pohjalta laadimme ADHD-liiton esityksen kehittämistarpeista työryhmään kuultavaksi. ADHD-liiton kokemusosaajat ovat tuoneet omissa kokemustarinoissaan esille konkreettisia havaintoja, niin haastavia tilanteita kuin onnistuneita kohtaamisia koulu- ja opintopolkujensa varrelta, joita olemme hyödyntäneet myös työryhmän keskusteluissa esimerkkeinä sekä alla olevissa poiminnoissa.
Erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden opintopolulla varsin merkityksellisiä vaiheita ovat nivelvaiheet ja niissä onnistuneen tiedonsiirron myötä toteutuva polutus. Ammatillinen tulevaisuus tulisi rakentaa nuoren toimintakyvyn vahvuuksien, ei heikkouksien varaan (Jägerroos, 2018, 203). Yhteistyö kodin ja koulun välillä on erityisen tärkeää pohdittaessa peruskoulun jälkeisen opiskelupaikan hakua. Olennaista on löytää ammattiala, johon nuori löytää motivaatiosuhteen ja joka terveydellisten seikkojen valossa näyttäytyy realistiselta opintojen etenemisen näkökulmasta. Ammattialan lisäksi on tärkeää selvittää, missä alaa voi opiskella ja millaisia tukitoimia ko. oppilaitos voi järjestää. Usein toiselle asteelle siirtyminen tarkoittaa myös muuttoa pois kotoa, sillä monessa Suomen kolkassa välimatkat kodin ja oppilaitoksen välillä eivät mahdollista päivittäistä kulkemista. Tällöin on pohdittava myös asumis- ja vapaa-ajan ohjauksen järjestelyitä suhteessa nuoren tuen tarpeeseen. Tiedon siirtyminen kodin ja koulun välillä sekä oppilaitoksesta toiseen näyttäytyy usein pullonkaulana – tieto ei kulje ja puutteellisesta tiedosta johtuen opiskelijan polku ei etene toivotulla tavalla. Opettajan työtä tukee tieto siitä, miten nuori toimii ja mikä tukee hänen oppimistaan, millaisia keinoja aiemmissa vaiheissa on hyväksi havaittu.
Reformin myötä yksilöllisten koulutuspolkujen rakentaminen tarkoittaa HOKSsiin merkittyjen tiedonhankkimistapojen ja tukitoimien ohella myös läpi opintojen toteutettavaa urasuunnittelua. Urasuunnitelmien laadinnassa ammatillisella opettajalla ja erityisopettajalla on keskeinen rooli ammatillisen kasvun tukijana. Opiskelijan kiinnittäminen opintoihin ja ammattialaan, sitouttaminen ja työpaikalla tapahtuvan oppimisen ohjaaminen korostuvat, kun perinteisestä luokka- ja ryhmäopetuksesta siirrytään yhä enemmän yksilöllisesti etenevään työpaikalla tapahtuvaan kouluttautumiseen. Moni erityistä tukea tarvitseva hyötyy aikuisen tiiviistä tuesta ja ohjauksesta, erityisesti kun pulmaa on terveydentilan rajoitteen myötä erityisesti oman toiminnan ohjauksessa. Opiskelija saattaa näyttäytyä arjessa ikätasoaan lapsellisempana, jolloin omatoimisuuden ja itsenäisen työskentelyn odotuksista seuraa epäonnistumista ja turhautumista kaikille osapuolille.
Monella nuorella ei vielä ole ehtinyt kertyä työ- tai opintohistoriaa, jonka kautta osaamista voitaisiin tunnistaa ja tunnustaa opiskelujen alkuvaiheessa. Tärkeää sitouttamisen ja motivaation ylläpitämisen kannalta olisi kuitenkin nostaa näkyväksi sellaisia taitoja ja osaamista tai nuoren ominaisuuksia, jotka tukevat työelämässä selviytymistä. Vahvuuksia esiin nostamalla ja kannustamalla luodaan hyväntahtoinen ilmapiiri, mikä tukee oppimista. Opiskelijalla voi olla esimerkiksi sellaisia vahvuuksia, jotka eivät löydy tutkinnonperusteiden ammattitaitovaatimuksista, mutta jotka edistävät merkittävästi esimerkiksi työllistymismahdollisuuksia, kuten vaikkapa ”rohkeus kontaktoida vieraita ihmisiä”.
Osaamisen hankkimisen vaiheessa opinnoissa pysymistä ja motivaation säilymistä tukee sen konkretisoiminen, mitä opiskelun avulla voi saavuttaa. Erityisen tärkeää on luoda uskoa siihen, että opiskelija selviytyy opinnoista, edistymistä ja oppimista tapahtuu ja se on havaittavissa. Monella erityisen tuen piirissä olevalla nuorella on heikko itsetunto ja käsitys itsestä oppijana ei välttämättä ole saanut myönteistä kaikua ympäristön suunnasta. Opettajan sanoittaessa näitä pieniäkin kehitysaskeleita vahvistuu myös opiskelijan usko omaan ammatilliseen kehittymiseensä. Yhteiset keskustelut opettajan, työpaikkaohjaajan ja opiskelijan välillä tukevat oppimista. Opiskelijalle on tärkeää havaita, että hänen läsnäolostaan ja suorituksistaan ollaan kiinnostuneita niin oppilaitoksen kuin työpaikankin taholta.
Osaamisen osoittaminen vaatii usein suurta ponnistelua henkisellä tasolla. Vaikka nuori hallitsisi asian, voi aiemmat epäonnistumiset ja pettymykset nousta esteeksi osallistua näyttötilanteeseen. Viime hetken sairastuminen voi viestiä myös siitä, että jännitys nousee kestämättömäksi. Nuori hyötyy kannustamisesta ja rohkaisusta, myönteisestä palautteesta ja siitä, että hänen edistymistään on seurattu riittävästi ennen näyttöä.
Viime kädessä toimivan vuorovaikutussuhteen kehittyminen ohjaajan ja opiskelijan välillä nousee kaikkein merkityksellisemmäksi tekijäksi monen opinnoissaan edenneen nuoren kohdalla, kun jälkikäteen pohditaan onnistumiseen vaikuttaneita tekijöitä. Se, miten tulkitsemme näkyvän käyttäytymisen, vaikuttaa siihen, miten asiaan suhteudumme ja millaista ohjausta annamme (Greene 2009, 21-23.). Vahvuuksien esiin nostaminen ja sanoittaminen, nuoressa olevien positiivisten piirteiden näkeminen ja hyväksyvä ilmapiiri rohkaisee nuorta nousemaan omille siivilleen. Ammatillisten opettajien, erityisopettajien ja muiden oppilaitoksessa työskentelevien erityispedagogista osaamista tulee lisätä ja ylläpitää jatkuvan kouluttamisen turvin. Suuri osa erityistä tukea tarvitsevista opiskelee yleisoppilaitoksissa, jossa resurssit ovat erityisoppilaitoksia niukemmat. AMEO -verkosto ja ammatilliset opettajakorkeakoulut ottanevat koppia täydennyskoulutusten toteuttamisesta. Toivon, että tässä tärkeässä tehtävässä hyödynnetään kokemusosaajien tarinoita – kokemustiedon kautta meillä on mahdollisuus oivaltaa ja nähdä juuri sen näkyvän käyttäytymisen taakse. Annetaan kukin osaltamme nuorille mahdollisuus elää täyttä elämää!
Lopullinen raportti työryhmän ehdotuksista ammatillisen koulutuksen vaativan erityisen tuen kehittämiseksi valmistuu kuluvan kevään aikana. Työryhmän sihteerinä on toiminut Kaisa Räty (OPH) ja varapuheenjohtajana Anne Mårtenssonin (OKM), puheenjohtajana Mika Tammilehto (OKM.) https://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/tyoryhma-selvittamaan-vaativaa-erityista-tukea-ammatillisessa-koulutuksessa
Kirjoittaja: Tuuli-Maria Lehtinen, AmO, OPO, ammatillinen erityisopettajaopiskelija. Kirjoittaja on työskennellyt 12 vuotta erityistä tukea tarvitsevien parissa ja toimii tällä hetkellä suunnittelijana ADHD-liitossa.
Lähteet:
Greene, R. 2008. Koulun hukkaamat lapset. Opas käytösongelmaisten lasten auttamiseksi. Suomentaja Muurinen, M. Alkuperäinen kustantaja Lontoo: Scribner, Imprint of Simon and Schuster, by arrangement Karlshamn: Sane Töregard Agency AB.
Jägerroos, T. 2018. ADHD -oireisen nuoren opintojen tukeminen peruskoulun jälkeen. Teoksessa K. Berggren & J. Hämäläinen (toim.) ADHD- käsikirja. Jyväskylä: PS-Kustannus, 203.
OKM. 2015. Ammatillisen koulutuksen reformi. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Haettu 15.3.2019 osoitteesta https://minedu.fi/amisreformi