Kotimaisen täydennysvalkuaisen tarjonta on niukkaa, eikä kotieläintuotantomme ole läheskään omavarainen täydennysvalkuaisen suhteen. Suomeen tuodaan kasviperäisissä tuotteissa yli 100 miljoonaa kiloa enemmän raakaproteiinia kuin sitä viedään. Pääosa valkuaisen tuonnista on rypsin ja rapsin (45 %) sekä soijan (31 %) eri muotojen tuontia. Viime vuosina soijan tuonti on kuitenkin vähentynyt ja rypsin ja rapsin yhteenlaskettu viljelyala sekä muiden valkuaispitoisten kasvien viljely kotimaassa lisääntynyt, tosin hyvin maltillisesti. Tulevaisuudessa on erityisen tärkeää vahvistaa kotimaisen kasvivalkuaisen tarjontaa, mutta se ei tapahdu itsestään vaan vaatii sekä taloudellisten kannustimien että eläinten ravitsemuksen reunaehtojen täyttymistä.
Mitä rehukäytöltä vaaditaan?
Rehukäytössä valkuaisraaka-aineen hinnan merkitys korostuu, sillä rehu on kotieläintuotannossa suuri kustannuserä. Esimerkiksi lihasikojen kasvatuksessa valkuaisrehun osuus rehukustannuksista on noin kolmannes. Kotimaisen kasvivalkuaisen tulisi olla edullista ja aminohappokoostumukseltaan sopivaa. Soija sisältää runsaasti valkuaista ja sen aminohappokoostumus on varsinkin sikojen ja siipikarjan tarpeisiin nähden suotuisa. Aminohappokoostumuksensa vuoksi soija onkin haastavaa korvata kotimaisilla rehuaineilla etenkin siipikarjan ruokinnassa. Esimerkiksi härkäpapu sisältää 75 % ja herne 70 % vähemmän metioniinia kuin soijarouhe. Lisäksi soijaa on ainakin geenimuunneltuna saatavilla tasaisesti maailmanmarkkinoilta.
Varteenotettavimpia valkuaiskasveja ovat palkoviljat (herne, härkäpapu, lupiini), rypsi ja rapsi sekä märehtijöiden rehuksi sopivat kasvit, kuten apilat. Härkäpavussa on noin 30 % valkuaista, herneessä ja rypsissä noin 23 % ja ohrassa 11–14 %, joten ohrasta on saatava härkäpapuun verrattuna 2–3 –kertainen sato saman valkuaismäärän tuottamiseksi. Vilja on sioilla ja siipikarjalla kuitenkin tärkeä valkuaisen lähde, koska sen osuus niiden rehussa on suuri.
Märehtijöillä keskeisin valkuaislähde on hyvälaatuinen nurmisäilörehu, jonka sulavaan valkuaispitoisuuteen vaikuttavat paitsi lajikevalinnat, myös korjuun ajoitus. Nurmisäilörehussa valkuaista on yleensä 12–23 %. Märehtijöiden lisävalkuaisen lähteenä käytetään soijan sijaan pääasiassa rypsiä ja rapsia, mutta kotimaisen tarjonnan heikkouden vuoksi merkittävä osa siitä tuodaan maahan rapsirouheena.
Sioilla on mahdollista korvata soija mm. herne-härkäpapu-rypsi-seoksella, mikäli rehuseos suunnitellaan eläimen vaatimusten mukaisesti. Esimerkiksi viime vuonna ”Käytännönläheinen tutkimus sikatilalla” -hankkeessa tehdyn kokeen tuotantotulokset osoittivat, että härkäpavulla voidaan korvata soijarouhe, kun niillä täydennetään ohraa ja ohravalkuaisrehua sisältävää ruokintaa. Lisäksi härkäpapua saaneen koeryhmän katetuotto lihasikaa kohti oli pari euroa suurempi kuin soijaa saaneen kontrolliryhmän. Siipikarjalla soijan korvaaminen kokonaan kotimaisella kasvivalkuaisella on haastavaa, mutta ainakin osittain se on mahdollista.
Kilpailukyky ratkaisee viljelyssä
Valkuaiskasvin tulisi olla kilpailukykyinen vaihtoehto peltoviljelyssä, jotta sen tuotanto lisääntyisi. Kotimaisen valkuaisen tarjontaa vahvistaa, jos sitä pystytään tuottamaan, tuet huomioon ottaen, vähintään yhtä kannattavasti kuin vaihtoehtoisia kasveja. Herne, härkäpapu ja rypsi voivat antaa rehuohraa suuremman katetuoton kasvintuotannossa, mikäli niiden sato ja hinta ovat riittävän korkeita.
Valkuaiskasvien viljelyn taloudellinen mielekkyys riippuu yksikkötuotantokustannuksista, sadon hinnasta ja viljelyn riskeistä, mutta myös maataloustukien suuruudesta. Lyhyellä aikavälillä kasvin tuottama katetuotto on viljeltävän kasvin keskeinen valintaperuste. Kullakin kasvilla saavutetulla panos-tuotossuhteella, esimerkiksi tiettyyn tuotostasoon tarvittavalla lannoituksella, ja vallitsevilla hinnoilla on suuri merkitys. Öljy- ja valkuaiskasvien hehtaarisato on ollut viljoja alempi, mutta niiden hinnat tonnia kohti ovat olleet noin kaksinkertaiset viljaan verrattuna. Eri kasvien hintasuhteet ovat kuitenkin vaihdelleet melko paljokin ja tulevat vaihtelemaan myös tulevaisuudessa.
Palkokasvien kompastuskiviä ovat viljoja heikompi viljelyvarmuus ja korkea siemenkustannus, joka voi olla yli 70 % muuttuvista kustannuksista. Etenkin herneen ja härkäpavun viljelyä rasittaa korkea siemenkustannus. Typpilannoituskustannus näillä on kuitenkin viljoja alempi ja lisäksi ne ovat hyviä kasveja viljelykierrossa, mikä puolestaan parantaa niiden viljelyn edellytyksiä. Siemenkustannuksen ero viljoihin kapenee, jos myös näiden viljelykasvien siemenestä osa on itse tuotettua, kuten yleensä viljoja viljeltäessä.
Kasvukauden pituus rajoittaa härkäpavun viljelyä maan pohjoisosissa ja rypsinviljelyä rasittaa korkea lannoituskustannus. Herneen viljelyvarmuus on kuitenkin parantunut, kun kasvinjalostuksen keinoin on pyritty lisäämään maan märkyyden sietoa, kuivuuden kestoa ja valkuaispitoisuutta sekä laskemaan tanniinipitoisuutta.
Sadon laatu on tärkeä kaikkien kasvien osalta ja kiinteät kustannukset vaikuttavat myös osaltaan viljelyn kustannustasoon. Palkokasvit ovat kuitenkin hyviä esikasveja, sillä ne vähentävät typpilannoituksen tarvetta seuraavan kasvin osalta. Osaltaan valkuaistuotantoa rajoittaa se, että valkuaiskasveja suositellaan viljeltäväksi samalla lohkolla vain kerran 3-5 vuodessa.
Viljelijät karttavat riskejä
Tilalla on kannustin alkaa tuottaa kasviperäistä valkuaista, jos sen tuottajahinta on riittävän korkealla. Tästä huolimatta yksikkökustannusten alentaminen on avaintekijä valkuaisomavaraisuuden lisäämiseksi, sillä edullinen valkuainen on kotieläintuottajalle ja elintarviketeollisuudelle tärkeää ja se parantaa suomalaisen tuotannon kilpailukykyä tuontivalkuaiseen verrattuna. Tuottovaihtelun vähentäminen on toinen avaintekijä valkuaisomavaraisuuden parantamiseksi. Viljelijät ovat riskinkarttajia, joten valkuaiskasvien sato- ja laatu-, tuottovaihteluita aiheuttavat riskit tulee voida hallita riittävän hyvin. Merkittävimpiä riskejä aiheuttavat sään ja hintojen vaihtelun sekä kasvitaudit ja -tuhoojat.
Kotieläintiloilla ruokinnassa onnistuminen tai epäonnistuminen vaikuttaa suoraan tilan kannattavuuteen. Kotimaisten valkuaiskasvien hinnan pitääkin olla kotieläintiloille kilpailukykyinen soijan hintaan nähden ja samalla kotimaista laadukasta kasvivalkuaista on oltava tarjolla riittävästi ja jatkuvasti. Lisäksi kotimaisen kasvivalkuaisen on sovelluttava hyvin kotieläinten ruokintaa.
Valkuaisomavaraisuuden lisääminen edellyttää kokonaisvaltaisia ratkaisuja tiloilla ja tuotantoketjussa. Viljelykierto ja rehut on suunniteltava uudestaan kotimaisen valkuaistuotannon pohjalta. Varmistamalla palkoviljojen markkinoiden toimivuus ja lisäämällä kasvinviljely- ja kotieläintilojen välistä yhteistyötä voitaisiin hyödyntää nykyistä paremmin erikoistumis- ja mittakaavaetuja. Tilasekoituksen yleistyminen voisi osaltaan parantaa valkuaisomavaraisuutta. Markkinoilla tulisi olla saatavissa toisiaan täydentäviä rehukomponentteja, jotta rehu olisi edullista ja koostumukseltaan eläimelle sopivaa.
EU:n yhteisen maatalouspolitiikan linjaukset vaikuttavat valkuaiskasvien viljelyn edellytyksiin Suomessa. Kansallisesti ja EU:n tasolla voidaan ohjata pellon käyttöä mm. kohdentamalla tuotekehitystä ja etenkin peltotukia valkuaiskasveille. Kasvinjalostuksessa voidaan kehittää satoisia kasveja ja lajikkeita sekä viljoilla, rypsillä että palkoviljoilla.
Tutkimusten mukaan Suomen kyky tuottaa valkuaiskasveja paranee, kunhan sopeudumme ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin. Pitkän päivän vuoksi valkuaistuotantomme perustunee jatkossakin rypsiin, rapsiin, herneeseen, härkäpapuun ja nurmirehuihin, joten näiden viljelyn lisääminen kohentaa valkuaisomavaraisuutta, jos niiden tuottajahinnat ovat vain riittävän korkeita. Suomi ei voi olla täysin valkuaisomavarainen, mutta toivottavasti kasvivalkuaisen tuotantoa voidaan merkittävästi tehostaa tulevaisuudessa.
Kirjoittajina ja asiantuntijoina toimivat tutkimusprofessori Jarkko Niemi sekä tutkijat Olli Niskanen ja Timo Karhula Luonnonvarakeskuksesta.
Voit jättää tähän kysymyksiä ja kommentteja keskustelun avaamiseksi. Asiantuntijat vastaavat kysymyksiin ja osallistuvat keskusteluihin tällä blogi-palstalla viikkojen 10 ja 11 ajan. Asiantuntijatreffien päätyttyä tehdään alustuskirjoituksesta ja käydyistä keskusteluista yhteenveto, joka julkaistaan Valkuaisfoorumin nettisivuilla kohdassa Asiantuntijatreffit.
Kysymyksesi/kommenttisi ei tule heti näkyviin, vaan vasta sen jälkeen kun se on ylläpitäjän toimesta hyväksytty.
Nämä Asiantuntijatreffit ovat päättyneet! Kiitos kaikille keskusteluihin osallistuneille!
Lisää Valkuaisfoorumista: http://www.hamk.fi/valkuaisfoorumi
Discussion14 kommenttia
Hei,
Alustuksessa viittasitte Käytännönläheinen tutkimus sikatilalla” -hankkeeseen ja siinä tehtyyn kokeeseen, jossa härkäpapu-ryhmän katetuotto lihasikaa kohti oli parempi verrattuna soijaa saaneeseen kontrolliryhmään. Perustuiko parantunut kate rehukustannuksen pienenemiseen, parantuneisiin kasvu- ja teurastuloksiin vai johonkin muuhun?
t. Katariina
Ero katetuotossa tuli siitä, että rehukustannus oli hieman pienempi ja ruhon arvo hieman suurempi härkäpapu-ryhmässä kuin soijaa saaneella ryhmällä
Hei,
Minkälaisia taloudellisia kannustimia pitäisi/voisi olla, jotka kannustaisivat nykyistä suurempaan valkuaiskasvien viljelyyn?
t. Eero
Paras taloudellinen kannustin olisi tietysti viljoja parempi katetuotto. Tukipolitiikan keinoin on vaikeaa –ainakaan nopeasti- saada lisää kannustimia valkuaiskasvien viljelylle. Toisaalta tukipolitiikalla voidaan myös jonkin verran ohjata tuotantoa. Esimerkiksi peltokasvipalkkiota on maksettu valkuaiskasveille; 70 e/ha on ollut lisäkannustin valkuaiskasviviljelyyn ja sitä onkin maksettu 92 200 hehtaarille vuonna 2016. Viherryttämiseen liittyvä useamman viljelykasvin vaatimus voi osaltaan myös lisätä mielenkiintoa valkuaiskasvien viljelyyn.
Taloudellisista kannustimista tehokkain olisi korkeampi tuottajahinta, jonka nostamiseen tarvittaisiin koko ketjun yhteistyötä. Lisäarvoa kotimaisen valkuaisen käytöstä pitäisi löytyä markkinoilta, ja lisäarvon pitäisi vielä päätyä tuottajahintaan asti. Ns. alituotantokasvina lisäarvoa pitäisi löytyä helposti, mutta näin ei ole kuitenkaan tapahtunut.
Terve,
Kirjoituksessanne on todettu, että ”herne, härkäpapu ja rypsi voivat antaa rehuohraa suuremman katetuoton kasvintuotannossa, mikäli niiden sato ja hinta ovat riittävän korkeita”. Mikä mielestänne on riittävän korkea sato ja/tai hinta, jotta viljelystä tulee taloudellisesti kannattavaa?
t. Heikki
Viljelystä tulee taloudellisesti kannattavaa, kun tuotot (hinta+tuet) kattavat tuotantokustannukset. Tällainen tilanne on kuitenkin Suomen olosuhteissa hyvin harvinaista. Voisi ajatella, että tilakohtaiseen viljelykiertoon on taloudellisesti järkevää valita yksi parhaan katetuoton odotusarvon muodostava valkuaiskasvi. Tällöin katetuoton odotusarvo = satotason todennäköisyys * sadon yksikköhinta + tuet – tuotantokustannukset. Jos satotaso on kovin riskialtis, on hinnan tai tukien oltava luonnollisesti korkeammat tai viljelyn tuotantokustannusten matalammat. Viljelyvarmuuden parantaminen on yksi tärkeä kehityskohde valkuaiskasvien viljelyssä, sillä viljelijät ovat tunnetusti riskinkarttajia.
Hyvä valkuaiskasvin sato antaa parhaan katetuoton, mutta sen saavuttaminen ei ole helppoa. Pari vuotta vanha, muutaman eri valkuaiskasvin taloudellinen vertailu suhteessa ohraan löytyy alla olevasta linkistä (Kuva 1.). Kuvio on edelleen pätevä selventämään valkuaiskasvien kilpailukykyä suhteessa rehuohraan, vaikka hintasuhteet ovatkin viime aikoina hieman muuttuneet. http://www.siipi.net/images/stories/siipikarja_lehdet_pdf/kotimaisia_valk_kasveja13.pdf.
Hei,
Hakuoppaassa 2016 on Peltokasvipalkkion ehdoissa sanottu seuraava:”Valkuaiskasvien seokset viljojen kanssa eivät ole tukikelpoisia. Voit kuitenkin käyttää peltoherneellä pienen määrän viljaa tukikasvina.” Lähde: http://maaseutuvirasto.mobiezine.fi/zine/192/article-3666
– Osaatteko sanoa, miten tulkitaan ”pieni määrä” ja mistä se lasketaan?
– Tämä tukiehtojen kohta tulee vastaan erityisesti silloin, jos halutaan viljellä palkoviljan ja viljan seosta. Tästä näkökulmasta katsottuna, onko tämä tukiehto tällaisenaan mielestänne valkuaiskasvien viljelyä kannustavaa vai mahdollisetsi jopa rajoittavaa?
– Jos tukiin pitäisi tehdä muutoksia, onko teillä näkemystä, mitä muutoksia tarvittaisiin, jotta ne kannustaisivat nykyistä enemmän valkuaiskasvien viljelyyn?
t. Katariina
Peltoherneelle sallitaan tosiaan pieni määrä tukikasvia. Pieni määrä tulkitaan mielestäni 10 prosentiksi siemenseoksessa. Tarkempia tietoja tästä saa Maaseutuvirastosta tai ELY-keskuksista.
Mielestäni tällä tukiehdolla ei ole suurempaa merkitystä valkuaiskasvien viljelyn kiinnostavuuteen ja laajuuteen Suomessa. On kuitenkin huomattava, että tukikasvillinen hernepinta-ala EI kelpaa ekologisen alan vaatimuksen täyttämiseen Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja Ahvenanmaan maankuntien alueella.
Peltokasvipalkkio on Euroopan unionin suora, tuotantoon sidottu tuki. Palkkiota maksetaan koko maassa mm. valkuaiskasveille. Tällä hetkellä hehtaarikohtainen tukitaso on 70 euroa hehtaarilta. Tietenkin korkeampi tukitaso lisäisi myös kiinnostusta valkuaiskasvien viljelyyn, mutta toisaalta on muistettava, että esimerkiksi peltokasvipalkkiota voidaan maksaa vuosittain enintään 6,3 miljoonaa euroa valkuaiskasveille. Jos hyväksyttävien hakemusten perusteella laskettava palkkion määrä ylittää tai alittaa määritellyn enimmäismäärän, palkkion määrää muutetaan suhteessa ylittymiseen tai alittumiseen.
Timo Karhula, Luke
Hei!
Mitkä ovat keskeisimpiä tekijöitä, jotka vaikuttavat valkuaiskasvien viljelyn yksikkökustannukseen ja miten niitä voisi alentaa?
Herneen ja härkäpavun viljelyä rasittaa korkea siemenkustannus. Oman siemenen käytöllä, jos se on mahdollista, voidaan vaikuttaa siemenkustannukseen. Rypsinviljelyä rasittaa taas suhteellisen korkea lannoituskustannus ja joinakin vuosina kasvinsuojelukustannukset ja siihen liittyvä työmäärä voivat myös nousta.
On muistettava, että muuttuvien kustannusten lisäksi tuotantokustannuksiin vaikuttavat oleellisesti myös kiinteät kustannukset; pahimmillaan ne ovat täysimääräiset vaikka satoa ei saataisi laisinkaan. Nämä ns. nollasatovuodet ovat mahdollisia valkuaiskasveilla.
Mutta jotain hyvääkin, sillä valkuaiskasvit ovat hyviä esikasveja viljelykierrossa. Yleisesti tunnetaan, että herne ja härkäpapu vähentävät typpilannoituksen tarvetta ja rypsillä esikasvivaikutus näkyy vähentyneenä muokkaus- ja kasvinsuojelutarpeena seuraavana vuonna. On myös muistettava, että viljelykierrossa viljoista voidaan saada suurempia satoja valkuaiskasvien jälkeen. Toisaalta valkuaiskasvien viljelyä rajoittaa se, että niitä suositellaan viljeltäväksi samalla lohkolla vain kerran 3-5 vuodessa.
Mitä ilmastonmutoksesta johtuvia haasteita nähdään merkittävimpinä valkuaiskasvien viljelyssä? Entä miten niitä voitaisiin ennakoida? Tärkeimmät huomioon otettavat ominaisuudet tulevaisuuden lajikevalinnoissa?
T. Susanna, Ira ja Liisa
Ilmastonmuutoksen on arvioitu muun muassa lisäävän sateita ja sään ääri-ilmiöitä, nostavan keskilämpötilaa ja pidentävän kasvukautta. Kasvukauden pidentyminen mahdollistaa pidemmän kasvukauden kasvien ja lajikkeiden viljelyn, mutta päivän pituutta se ei muuta. Edelleen tarvitaan kasveja, jotka ovat sopeutuneet pitkään päivään. Jos pitkien kuivuusjaksojen ja rankkasateiden todennäköisyys kasvaa, on kiinnitettävä enemmän huomiota kuivuuden ja kosteuden sietoon ja viljelylohkojen vesitalouden hallintaan. Jos sateet voimistuvat syksyllä, voivat ne aiheuttaa lakoontumista, vaikeuttaa sadonkorjuuta ja heikentää sadon laatua. Nämä voivat aiheuttaa haasteita valkuaiskasvien viljelyssäkin. Myös kasvitautien ja kasvintuhoojien riski kasvanee ja uusia lajeja voi levitä Suomeen, joten niiden torjuntaan on kiinnitettävä huomiota.
Kaiken kaikkiaan ilmastonmuutos lisää peltoalaa, jolla valkuaiskasveja on mahdollista viljellä Suomessa. Viljelyalan laajentuessa keskisato voi toisaalta myös laskea.
Talouden näkökulmasta ilmastonmuutos lisännee valkuaiskasvien viljelyn riskejä. Niihin voidaan varautua yhtäältä valitsemalla sopivia viljelymenetelmiä ja kasveja, ja toisaalta varautumalla esimerkiksi satovahinkovakuutuksin ja tuotantoa hajauttamalla.
Lisätietoa maataloudesta ja ilmastonmuutoksesta on Luonnonvarakeskuksen internet-sivuilla:
https://www.luke.fi/tietoa-luonnonvaroista/maatalous-ja-maaseutu/maatalous-ja-ilmastonmuutos/
Miten suuri vaikutus maataloustuilla on rypsin/rypsirouheen, palkoviljojen ym. valkuaisrehujen hintaan? Mikä mahtaisi olla näiden tavanomaisten valkuaisrehujen hinta ilman maataloustukia? Tämä olisi tosi mielenkiintoista tietää, sillä uudet, innovatiiviset valkuaisrehuvaihtoehdot, kuten hyönteiset ja levä eivät saa maataloustukia ollenkaan, ja niitä pidetään kalliina vaihtoehtoina tavanomaisiin valkuaisrehuihin verrattuna, joiden alhaista hintaa kuitenkin ylläpidetään maataloustuilla.
Viljelijätuet on nykyisin irrotettu tuotannosta, joten niitä ei voi lukea yksittäisen viljelykasvin tuotoksi. Myöskään valkuaiskasvien sadolle ei makseta hintatukea. Keskeiset rypsin puristuksesta saatavat tuotteet ovat öljy ja valkuaispitoinen rypsirouhe, joten vaikka tuki olisikin kohdistettu rypsille, pitäisi erotella öljyyn ja rouheeseen kohdistuva osuus. Rypsin tuotantokustannukset laskemalla voidaan tehdä jonkin verran tarkastelua, mutta silloinkin kustannukset on jaettava rypsiöljyyn ja -rouheeseen kohdistuviksi.
Yksiselitteisintä olisi verrata kysymyksessä mainitun levän tuotantokustannuksia rypsi- tai soijarouheen maailmanmarkkinahintaan. Jos levästä saadaan tietty määrä valkuaista edullisemmin kuin maailmanmarkkinoiden rypsi- tai soijarouheesta, voidaan sen todeta olevan kilpailukykyinen rouheeseen verrattuna.