Värit lumella ja jääsohjossa

0

                       

Opiskelemme ensimmäistä vuotta sosionomiksi ja suoritamme varhaiskasvatuksen opintoja. Opettelemme ohjaustilanteita varhaiskasvatusympäristössä ja olimme siksi ohjaamassa toimintaa Nipsulassa.

Lunta tupaan

Tutkimme tiede- tiistaina eri värejä ja lumen käyttäytymistä sisätiloissa. Tehtiin lasten kanssa hurjia maalauksia lumeen. Halusimme tarjota lapsille erilaisia kokemuksia taiteen parissa samalla opettaen väreistä ja niiden yhdistelmistä. Lapset pääsivät tässä ohjauksessa toteuttamaan itseään ja käyttämään luovuuttaan. Tekeminen oli lapsille selkeästi mieleistä, viihtyivät taiteilemassa hyvän tovin. Ohjauksen jälkeen pääsimme leikkimään vielä erilaisia leikkejä lasten kanssa. Lumen maalaamisen jälkeen lapsien luovuus jatkui vielä paperille piirtämisen merkeissä, joten lapsien luovuuden herättäminen onnistui oikein mallikkaasti.

Lattia on laavaa

Pidimme touhu- torstaina lapsille temppuradan toisessa tilassa ja toisessa oli rauhallisempaa puuhaa, kuten värittämistä ja muita leikkejä. Jaoimme ryhmän iän mukaan. Ensin temppuradalla leikkivät nuorimmat lapset, jotka innostuivat erityisesti liukumäestä. Vanhempien lasten vuorolla keskiössä oli enemmän vauhdikkaammat suoritustyylit. Temppuradan tarkoituksena oli kehittää monipuolisesti lasten fyysismotorisia taitoja. Temppurata sisälsi esimerkiksi tasapainottelua eri muodoissa, kiipeämistä ja liukumäen laskua sekä tarkkuutta heittoradalla. Toteutimme temppuradan, koska se on tunnetusti lasten lempparijuttu ja sen avulla taidot kehittyy monipuolisesti. Temppuradan jälkeen pysähdyimme lasten kanssa rentoutusharjoitukseen, jonka jälkeen jatkettiin taas yhteisiä leikkejä.

Ohjaustuokiot antoivat arvokasta ryhmänohjaus taitoa ja kokemusta lasten kanssa työskentelystä, päivät jättivät hyvän mielen lasten kanssa toimimisesta. Pääsimme myös käyttämään omaa luovuuttamme ja oppimaan uusia menetelmiä.

Keväisin terveisin ja kiittäen: Aurinkoinen Anna, Jumppaava Jenna, Pomppiva Peetu ja Rymyävä RIina

 

Leave A Reply