Olemme ensimmäisen vuoden varhaiskasvatuksen sosionomiopiskelijoita. Pääsimme kevään viimeisinä opiskelijoina pitämään ohjelmaa Nipsulan asiakkaille. Saimme vapaat kädet ja aiheenamme oli musiikki sekä satumetsä.
Monipuolinen musiikkituokio
Ensin pidimme musiikkiaiheisen tuokion. Tutustuttiin yhdessä soittimiin lasten ja vanhempien kanssa sekä laulettiin ja soitettiin yhdessä. Seuraavaksi laitettiin musiikkia soimaan ja sai halutessaan tanssia leikkimisen ohella. Lopuksi keräännyimme vielä yhteen ja lauloimme muutaman laulun.
Satumetsän lumoissa
Torstaina pidimme satumetsä -teemaisen toimintaradan. Lapset tutustuivat oravaan ja siiliin, jotka johdattivat heidät satumetsään. Perheet pääsivät tutkimaan satumetsää, jossa he tapasivat lisää eläimiä ja toteuttivat niihin liittyviä tehtäviä.
Kiitos, että pääsimme toteuttamaan ideoitamme ja toteuttamaan ohjelmaa! Oli ihanaa huomata, kuinka lapset olivat innoissaan aktiviteeteistä.
Emma, Heta, Ella ja Hanne