Taidetta luonnonmateriaaleista

0

Tällä kerralla Nipsulassa jatkettiin viime kerralla aloitettua teemaa luonnosta ja luonnonmateriaaleista – edellisellä kerralla oltiin luontoretkellä ja kerättiin luonnonmateriaalia mukaan ja nyt olisi tarkoitus hyödyntää niitä askartelussa ja maalauksessa.

Toiminta aloitettiin tuttuun tapaan aamupiirillä, jonka viimeisenä lauloimme edelliseltä kerralta tuttu Lehdet lentää –laulu. Käytimme tälläkin kertaa kuvakortteja laulun laulamisen tukena. Tämän jälkeen kerroimme tulevan toiminnan ideaa.

Aamupiirin ja lyhyen ohjeistuksen jälkeen vajaa puolet ryhmän lapsista siirtyi äitiensä kanssa viereiseen tilaan askartelemaan. Näytimme heille alkuun ideoita tekemistämme malliesimerkeistä, maalien käytöstä, vahaliitujen käytöstä, sekä erilaisten materiaalien liimaamisesta. Lapset ryhtyivät innokkaina tekemään luonnonmateriaaleista taidetta!

Sitä mukaa kun taideteokset olivat valmiita, lapset siirtyivät leikkimään Nipsulan puolelle ja seuraavia tuli askartelemaan. Vaihtoja tehtiin hieman porrastetusti. Näin teimme niin kauan, kunnes kaikki halukkaat olivat päässeet askartelemaan.

Vanhemmat antoivat palautetta, että oli kiva päästä askartelemaan ja käyttämään huolettomasti maaleja. Yksi lapsi, joka ei ole aiemmin kotonakaan suostunut maalaamaan, maalasi juuri ensimmäistä kertaa toimintamme aikana, ja tykkäsi siitä!

Aiheen yhteneväisyys edellisen kerran ohjaukseen oli onnistunut valinta. Yhteistyö toteutui hyvin vahvasti vanhempien ja lasten välillä, myös me saimme hyvin kontaktia vanhempiin kertoessa ohjeita, lapsiin olemalla tekemisessä mukana. Sanoitimme tekemistä, sekä kerroimme värien nimiä. Lauloimme, näytimme kuvakorteilla laulun säkeistöjen kuvat, sekä näytimme käsiliikkeet laulua laulaessa.

     

Lehdet lentää, lehdet lentää – nyt syksy jo on! Lehdet lentää, lehdet lentää – nyt syksy jo on!
Sataa vettä, sataa vettä – nyt syksy jo on! Sataa vettä, sataa vettä – nyt syksy jo on!
Sienet kasvaa, sienet kasvaa, nyt syksy jo on!Sienet kasvaa, sienet kasvaa, nyt syksy jo on!

Leave A Reply