Opintojen monissa eri vaiheissa on puhuttu LinkedInin tärkeydestä nykypäivän työmarkkinoilla. Profiilin luominen palveluun kuului erääseen kurssiin ja oman julkaisun tekeminen samoin. Kiinnostuin palvelusta oitis – profiilin päivittäminen olikin itselleni mieluisaa tekemistä, ja etusivun selailusta alkoi muodostua arkipäiväinen tapa. Aloin rohkeasti verkostoitua oman unelma-alani ammattilaisten ja muiden ihmisten kanssa, sekä lukea vastaantulevia alan uutisia. Hioin oman profiilini myyvään kuntoon ja tein selväksi, että haen harjoittelupaikkaa.
Tähtäimessäni oli HR-ala, josta olin LinkedInin perusteella saanut hyvin vahvasti käsityksen, että tie alalle pyrkivälle ei ole välttämättä kovinkaan helppo. Ala oli kuitenkin siintänyt tähtäimessäni pidempään, useamman vuoden jo ennen opiskelujenkin aloittamista. Opiskelemaankin lähdin siksi, että kasvattaisin mahdollisuuksiani päästä kyseiselle alalle. Yhtenä päivänä sain viestin LinkedInissa. Luin viestin monta kertaa. Päästin ehkä parit riemun kiljahdukset. Luin uudestaan. Eräs HRD-asiantuntija oli lähestynyt minua ja kyseli, olenko kiinnostunut tulemaan heille suorittamaan harjoitteluni. Vaikka tiesin, että LinkedIn voi olla väylä löytää harjoittelu- tai työpaikka, en voinut uskoa moista kohtaloa itselleni. Viestissä kerrottiin, mitä kaikkea harjoittelu pitäisi sisällään enkä voinut uskoa sitä todeksi. Se oli oikeastaan kaikkea sitä, mistä olin osannut haaveilla ja jopa hieman enemmän. Jännitti. Tehtävä kuulosti vastuulliselta, vaikka harjoittelijan pestistä kyse olikin.
Viestissä ei vielä suoraan harjoittelupaikkaa minulle tarjottu, vaan alkoi uuttera hakemuksen työstäminen. CV:kin piti päivittää. Päätin tehdä asioita hieman normaalista poiketen ja laittaa luovuuteni likoon – olinhan hakemassa tehtävään, jossa hakemusten ja ansioluetteloiden käsittely oli arkipäivää. Erilaisuuteni toimi. 15 minuutin kuluessa hakemukseni lähettämisestä, sain puhelun ja samalta istumalta sovittiin haastattelu. Sain ilokseni kuulla kehuja työhakemuksestani, joka oli kuulemma ”pirteä tuulahdus”. Haastattelun jälkeen sain paikan.
Näin viiden kuukauden harjoittelun jälkeen voin ylpeänä sanoa, että koen aidosti olevani oikealla alalla. Tuntui käsittämättömän helpottavalta, että kaiken haaveilun jälkeen ala todella tuntui oikealta ja juuri siltä, mitä olin kuvittelutkin. Pääsin työskentelemään isoon, menestyneeseen konserniin rekrytoinnin ja työnantajamielikuvan pariin. Harjoittelun aikana hienointa oli se, että minulle annettiin vastuuta ja minuun luotettiin. Sain omia projekteja ja vastuualueita. Omalle työpöydälleni vakiintuivat mm. työpaikkailmoitusten laatiminen ja julkaiseminen eri kanavissa, rekrytointijärjestelmämme pyöritys sekä viestintä rekrytoivien tahojen kanssa. Nämä olivat kuitenkin vain murto-osa tehtävistä, joita työpäiväni saattoivat sisältää. Pääsin hyödyntämään omaa luovaa puoltani ja visioitani arvostettiin. Kehitysideani otettiin tosissaan ja vietiin eteenpäin. Minua kohdeltiin työntekijänä, ei ”pelkkänä” harjoittelijana.
Harjoittelun kohokohta olivat ehdottomasti ensimmäiset itsenäisesti hoidetut työhaastattelut. Kyllä jännitti, mutta itse tilanteessa jännitys helpotti ja keskustelu haastateltavien kanssa sujui luontevasti ja vuorovaikutteisesti. Eli mielestäni juuri niin kuin työhaastattelun pitääkin.
Erityisen kiitollinen olen siitä, kuinka hienossa tiimissä olen päässyt työskentelemään. Esihenkilöni katsoi etenkin harjoitteluni alkuajoista monia työtehtäviä sellaisesta näkökulmasta, mikä voisi olla minulle mieluisaa ja kiinnostavaa oppia. Muu HR-tiimi on ollut apuna ja tukena milloin missäkin. Minut otettiin porukkaan todella hyvin ja vietämme nykyään myös vapaa-aikaa yhdessä. En voisi olla onnellisempi, että minulle tarjottiin jatkoa HR-assistenttina. Yksi unelmistani on toteutunut. Työskentelen rekrytoinnin parissa ja rakennan tulevaisuuden työelämää.
Kirjoittaja: Nea Lehtonen
