Liiketalouden harjoittelijan tehtävä on mielenkiintoinen ja vaihteleva

0

Olen aikaisemmalta koulutukseltani rakennusmaalari ja sisustaja, mutta työkokemus kaupassa sai minut opiskelemaan lisää kaupallista alaa. Opiskelenkin tällä hetkellä Hämeen ammattikorkeakoulussa liiketaloutta. Opiskeluni tapahtuu monimuotona, mikä tarkoittaa, että suoritan opintoni etänä. Vaikka asun samalla paikkakunnalla kuin HAMK, on monimuotona opiskelu osoittautunut erinomaiseksi ratkaisuksi elämäntilanteeseeni. Tämän opiskelumuodon ansiosta pystyn aikatauluttamaan opiskeluni työni ja perheeni mukaan.

Toisen opintovuoteni aikana aloin etsimään itselleni työharjoittelupaikkaa, jossa saisin lisää oppeja tulevaan ammattiini. Etsiessäni työharjoittelu paikkaa, näin HAMKin sisäisessä viestintäkanavassa, että he hakevat liiketalouden puolelle työharjoittelijoita. Innostuin tästä, hain harjoitteluun ja pääsin sinne.

Työtehtäväni harjoittelijana

Työtehtäväni harjoittelun aikana olivat monipuolisia. Pääsin tekemään paljon erilaisia tehtäviä, kuten koulutus-, markkinointi- ja viestintämateriaalien tuottamista ja visualisointia. Lisäksi osallistuin HAMKDiili-työpajoihin, joissa ohjasin toisen asteen opiskelijoita tutustumaan korkeakoulun opiskelumenetelmiin.

Pääasiallinen tehtäväni oli kuitenkin suunnitella HAMKille uusi palvelu, jonka tarkoituksena on parantaa HAMKin ja Kanta-Hämeen yritysten välistä yhteistyötä. Tämä tehtävä antoi minulle mahdollisuuden oppia suunnittelemaan jotain täysin uutta ja käyttämään liiketoiminnan työkaluja käytännössä. Palvelun suunnittelun aikana pääsin tutustumaan Hämeenlinnan yritysten tukipalveluiden tarjoajiin. Palvelun suunnittelun ja pilotoinnin myötä pääsin myös tekemään tehtäviä asiakastoimeksiantojen parissa.

Anna ottaa ryhmäselfien yhdessä Sari Hankan, Sanna Kuisman, Eveliina Toivosen ja Minna Tarkkalan kanssa.
Keräsimme liiketoimintahaasteita Growth LOOP -tapahtumassa.

Oppimani asiat harjoittelussa

Työharjoitteluni HAMKissa opetti minulle paljon uusia asioita, jotka tukivat ammatillista kehittymistäni. Harjoittelun aikana sain kokea onnistumisia sekä uusia näkökulmia liiketoiminnasta ja sen muotoilusta. Tärkeimpänä oppina koin käyttämäni liiketoiminnan työkalujen hyödyntämisen suunnittelussa ja kehittämisessä. Lisäksi työharjoittelu opetti minulle oman työni ajanhallintaa.

Työtehtävät HAMKissa olivat minusta mielenkiintoisia ja vaihtelevia. Sain käyttää tehtävissä omaa luovuuttani ja kehittää itseäni. Tunsin, että mielipiteitäni arvostettiin ja sain tuoda omat ideani esiin. Koko työharjoittelun ajan tunsin kuuluvani työyhteisöön ja minulle tarjottiin uusia mielenkiintoisia työtehtäviä.

Harjoitteluni aikana sain rohkeutta ja itsevarmuutta tarttua uusiin sekä erilaisiin haasteisiin. Tästä voin kiittää erityisesti HAMKin työntekijöitä, jotka kannustivat ja ohjasivat minua koko harjoitteluni ajan. Heidän tuellaan sain mahdollisuuden laajentaa osaamistani ja kehittymistäni.

Lopuksi

Kaiken kaikkiaan työharjoitteluni HAMKissa oli antoisa ja merkityksellinen kokemus. Se vahvisti kiinnostustani liiketaloutta kohtaan ja antoi minulle käytännön kokemusta, jota voin hyödyntää tulevaisuudessa. Saamani rohkeus ja itsevarmuus antavat minulle innostusta lähteä kokeilemaan uusia asioita. Seuraavaksi työelämässä suuntaan kohti uusia uria, jotka toivottavasti tuovat tullessaan mahdollisuuden kehittyä uusissa tehtävissä. Odotankin innolla, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

 

– Anna Brusila

Leave A Reply