Lukuvinkkejä ilmastonmuutoksesta

0

Hämeenlinnan Ilmaston viikon  kunniaksi maaliskuun viiden valikoima keskittyy ilmastonmuutokseen. Ilmastonmuutos on yksi suurimmista maailmanlaajuisista ongelmista, jonka vaikutukset heijastuvat luontoon ja kaikille ihmiselämän osa-alueille. Seuraavassa kirjaston poiminnat uusimmasta aihetta käsittelevästä kirjallisuudesta.

Andri Snær Magnason & Koivukari, T. (2020). Ajasta ja vedestä. Aula & Co.

Ajasta ja vedestä poikkeaa muista ilmastonmuutoksesta kertovista kirjoista lähestymällä asiaa sukuhistorian kautta. Tarinallinen ratkaisu onnistuu siinä, missä suuri osa asiantuntijoiden viisaista puheenvuoroista epäonnistuu: se saa lukijan ymmärtämään, että pelätty tulevaisuus on oikeasti lähellä. Andri ei kuitenkaan saarnaa maailmanloppua, vaan antaa esimerkkien kautta optimistisen kuvan tulevsta: yksi ihminen voi vaikuttaa ympäristöönsä positiivisesti.

Isomäki, R. (2021). Ruoka, ilmasto ja terveys. Into.

Mikään kestävään kehitykseen liittyvä suosituslista ei ole täydellinen ilman Risto Isomäkeä. Hänen uusin kirjansa lihansyönnin vaikutuksista perustuu jälleen kerran erittäin kattavaan tutkimustietoon, ja on jo pelkästään sen takia suositeltavaa lukemista. Isomäki myös ymmärtää, että saarnaamalla yhtä totuutta ei viestiä saa perille. Sen sijaan hän kertoo faktoja, osoittaa yhteyksiä, tarkastelee asioita kriittisesti mutta kiihkotta. Mitä tiedolla teemme, se on jokaisen oma valinta.

Gates, B. & Avelin, J. (2021). Kuinka välttää ilmastokatastrofi: Nykyiset ratkaisut ja läpimurrot joita vielä tarvitsemme. Werner Söderström osakeyhtiö.

Bill Gatesin uusi kirja keskittyy teknologiaan ja siihen, miten hiilineutraali yhteiskunta voidaan saavuttaa mahdollisimman nopeasti. Ihailtava tavoite, erityisesti koska hän on itse valmis käyttämään rahaa sen edistämiseen. Gates tuntuu kuitenkin olevan sitä mieltä, ettei ihmisen tarvitse merkittävästi muuttaa kulutus- ja elintapojaan, kunhan kehitämme tekniikkaa joka ratkaisee kaikki ongelmat.

Koskinen, J.P. (2021). Hiilijalanjäljillä: Kaikki mitä olet aina halunnut tietää ilmastonmuutoksesta mutta et ole kehdannut kysyä. Like Kustannus.

J. P. Koskinen tunnetaan paremmin kaunokirjallisista teoksistaan, mutta hänen pieni tietokirjansa on tervetullut puheenvuoro ilmastokeskusteluun. Hän perustaa teesinsä sääpäiväkirjoihin, joita on pitänyt 1990-luvulta asti. Niistä johdetuilla tilastoilla Koskinen osoittaa, että hiilidioksidipäästöt lämmittävät ilmastoa 35 vuoden viiveellä. Tämä ns. viiveskenaario tarkoittaa, että ihmisen mahdollisuus korjata tilanne alkaa olla mennyttä. Mutta ei hätää: on olemassa elämänmuotoja, jotka selviävät elinolosuhteiden muutoksesta.

Taalas, P. (2021). Ilmastonmuutos ilmatieteilijän silmin. Tammi.

Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteerinä Taalas on saanut kokea ilmastonmuutoskeskustelun pahimmat puolet: harhaluulot, faktojen vääristelyn ja suoranaiset valheet. Omassa kirjassaan hän pysyy tutkijan roolissa ja kertoo kiihkotta, mitä tiede ilmastonmuutoksesta sanoo. Hän ei syyllistä meitä kuluttamisesta tai metsien hakkuusta, ei vaadi kaikkien siirtymistä vegaaniseen ruokavalioon. Sen sijaan Taalas keskittyy perustelemaan, miksi fossiilista energianlähteistä luopuminen on ensiarvoisen tärkeää. Suomessa ainut realistinen tapa toteuttaa tämä on ydinvoima.

Lisää lukuvinkkejä on koottu HAMKin omaan suosikklistaan. Katso myös Helmet-kirjastojen kokoama lista ilmastonmuutokseen liittyvästä tieto- ja kaunokirjallisuudesta.

 Artikkelikuvasta kiitos xresch @ Pixabay

Comments are closed.