Okko, Jussi ja Herra X: Päivä 3, päivä 4 ja päivä 5

0

Kolmas päivä oli robotiikkaan keskittyvistä päivistä haasteellisin. Saimme nimittäin käyttöömme kiinalaisvalmisteisen Dobot-robotin, joka sisälsi monia erilaisia ominaisuuksia. Ensimmäiseksi kokeilimme robotin perusliikeratoja manuaalisella ohjaimella, joka muistutti vahvasti DualShockia. Saatuamme jonkinnäköisen käsityksen robotin toiminnasta aloimme testaamaan sen piirtotyökalua, jota ohjattiin tietokoneelta esimerkiksi kirjoittamalla tekstiä. Myöhemmin yritimme myös käyttää robotin 3D-tulostusta, mutta tukimateriaalin puutteen/ huonon asettelun vuoksi emme saaneet aikaan esimerkiksi sotilasta tai Yhdysvaltoja.

Neljäntenä päivänä siirryimme ohutlevykeskukseen Hämeenlinnan kampukselle. Saimme tehtäväksi rakentaa puusta pienen sillan, jonka lujuus ja kestävyys testattaisiin myöhemmin. Rakentaminen sujui hyvin, mutta mittaukset jäivät hivenen epätarkoiksi. Myös liiman käytössä oli pieniä ongelmia, mutta niistä selvittiin.

Viidentenä päivänä viimeistelimme sillan. Odotuksia vastaan viimeinenkin päivä tarjosi paljon työtä ja haasteita, sillä jouduimme esimerkiksi sahaamaan useita eri lovia ja liimaamaan hankalia liitoskohtia kiinni toisiinsa. Lopulta silta kuitenkin tuli valmiiksi, ja lopputulos oli varsin hyvä. En itse ehtinyt näkemään sillan lujuutta, mutta varmaksi voin sanoa vain sen, että sekin romahti jossakin vaiheessa.

Lopuksi vielä kiitän HAMK:ia ko. kurssin järjestämisestä ja ystävällisestä opetuksesta

-Okko

Leave A Reply