Tässä alkusyksystä intouduin kirjoittamaan verkkoryhmälleni palautetta asian esittämisestä. Palautteenannon innoittajana oli verkkoistunto, jossa opiskelijat esittelivät valmistelemiaan tuotoksia. Ryhmän koosta ja ajan niukkuudesta johtuen henkilökohtaisen tai edes opintopiirikohtaisen palautteen antaminen oli käytännössä mahdotonta, joten annoin palautteen seuraavana päivänä yleisellä tasolla. Muokkaan palautetekstistäni blogikirjoituksen, joka voi toimia jatkossa niin itseäni kuin opiskelijoitani varten laadittuna kriteeristönä. Koska kirjoitus pohjautuu palautteenantoa edeltäneeseen lyhyehköön pohdintaan, en väitä, että tässä olisi tarjolla kattava kriteeristö. Ehkä suuntaa antava kuitenkin.
Esitysten sisällöt vastasivat oppimistehtävän kuvausta suhteellisen hyvin enkä niihin haluakaan tässä puuttua sen tarkemmin. Esittämisessä ja sen tavoissa havaitsin eroja jonkin verran enemmän. Verkko tuo tietenkin oman elementtinsä esittämiseen, mutta on paljon asioita, jotka toteutuvat niin verkossa kuin fyysisessä kohtaamisessa. Kannustan tämän palautteen kautta kaikkia itsearviointiin ja mahdollisesti myös vertaisarviointikeskusteluihin opintopiireissä.
Esittämisessä voidaan tarkastella esimerkiksi:
- äänenkäyttöä, fyysisessä kohtaamisessa myös niin sanottua non-verbaalista viestintää. Genetiikka on antanut meille kaikille persoonallisen äänen, jota on toki mahdollista harjoittaa. Samoin on mahdollista tehdä tyylilajivalintoja esimerkiksi sen suhteen, pyrkiikö neutraaliin yleiskieleen, vai antaako murteen tulla esille. Erityisesti verkossa tapahtuvassa opetuksessa on tärkeää kiinnittää huomiota artikulaatioon. Sanat kannattaa ääntää selkeästi ja loppuun saakka. Meillä monella on taipumusta ”nielaista” sanojen loppuja. Yleensä ne ovat hyvin arvattavissa ja kuultavissakin. Puheen olisi hyvä olla luontevaa. Kuulija aistii melko helposti sen, jos puhuja puhuu ”paperista” joko konkreettisesti tai sitten ulkoa opetellusti. Se taas yleensä vie pohjaa pois uskottavuudelta, koska opettajan pitäisi olla substanssinsa asiantuntija. Pitää toki myöntää, että harjoitustehtävissä joudutte välillä ”esittämään” asiantuntijaa asioissa, joissa ette ehkä vielä ole saavuttaneet ”oikean” asiantuntijan tasoa. Mutta tässäkin on kyse taidosta, johon on mahdollista harjaantua. Ammatillinen opettaja joutuu silloin tällöin opettamaan myös sellaisia asioita, jotka ovat hänen ydinosaamisensa ulkopuolella.
- esitysaineistoa, jonka on hyvä toimia varsinaisen esityksen tukena jo saavutettavuudenkin takia. Eri oppijoilla aistikanavien merkitys painottuu eri tavoin. Verkossa tärkeimmät aistit ovat näkö ja kuulo, koska fyysinen kokeminen ja kokeileminen on korkeintaan välillistä. Yhdelle opintopiirille pitää antaa pisteet havainnollisen videon tekemisen lisäksi sen tekstittämisestä.
- mahdollista työnjakoa. Kun esittäjiä on kerralla enemmän kuin yksi, keskustelevuus on ihan hyvä ratkaisu. Työnjaosta on hyvä sopia etukäteen.
- tukimateriaalia. Puhe ei saisi olla ruudulla näkyvän tekstin lukemista ääneen. Tukimateriaalin tulisi nimensä mukaisesti tukea puhuttua asiaa. Materiaalissa voi olla tukisanoja, kuvia, taulukoita tai muuta vastaavaa.
- kuulijoiden aktivointia. Kikkailuun ei ole hyvä sortua, mutta kuulijoiden aktivointi on usein paikallaan. Opettajan käytössä on monia hyviä työkaluja, kuten Menti, Padlet, Flinga, Microsoft Officen jaetut asiakirjat ja niin edellen. Niiden käyttö on ihan suotavaa silloin, kun se pedagogisesti tukee oppimisen tavoitteita. Myös oppimisen pelillistäminen (esim. Kahoot!) tarjoaa mahdollisuuksia erityisesti verkossa tapahtuvalle opetukselle. On kuitenkin hyvä linkittää pelienkin hyödyntäminen osaksi kokonaisuutta. Yleisten kysymyksien avulla kuulijoiden osallistaminen on haastavaa. Nyt kokeiltiin sen tukena esimerkiksi tarinan hyödyntämistä henkilö- ja organisaatiohistorian kuvauksen avulla. Näin sisältöön on mahdollista lisätä elävyyttä.
- tekniikan toimivuutta. Aina voi tulla yllätyksiä, mutta testauksia ja varmistuksia kannattaa aina tehdä etukäteen.
- ajankäyttöä. Opettaja toimii yleensä työnantajien antamien resurssien puitteissa. Niistä yksi on lähiopetukseen käytettävissä oleva aika. Julkisuudessa on ollut paljon puhetta koulutukseen suunnatuista leikkauksista, mikä yleisellä tasolla sanottuna on esimerkiksi ammatillisessa koulutuksessa tarkoittanut lähiopetukseen käytettävissä olevan ajan vähenemistä. Toisaalta on haluttu painottaa opiskelijoiden itseohjautuvuustaitoja ja annettu etätehtäviä ja muita itsenäistä ja pienryhmässä työskentelyä edellyttäviä tehtäviä. Opettajan on tärkeää osata suunnitella ajankäyttö tarjolla olevissa puitteissa. Muita resursseja ovat esimerkiksi fyysiset tilat, tietotyökalut (laitteet ja ohjelmat), muut työvälineet, täydennyskoulutus ja niin edelleen.
Toivon, että tämä hajanaiseen ajatteluun, mutta vuosien kokemukseen pohjautuva lista herättäisi ajatuksia siitä, miten opettajan hommaa voisi hoitaa vieläkin paremmin.