Olen kertonut teille lusakalaisesta taksikuskista, Gideonista. Hän on se mies, joka haluaisi päätoimiseksi maanviljelijäksi. Viimeksi tavatessamme Gideon odotti innostuneena parlamentin päätöstä maatalouden investointilainasta. Nyt mies on minua vastassa lentokentällä, mutta tällä kertaa sydän on täynnä murheita. Olen Sambiassa Z4ABC-hankkeen tiimoilta. Tämän hankkeen tavoitteena on kehittää ilmastoystävällisiä tuotantomenetelmiä luonnonsuojelualueiden suojavyöhykkeille. Hämeen ammattikorkeakoulun rooli on välittää tietoa maatalousoppilaitoksille ja yliopistoille.
Gideon tuskin malttaa heittää laukut peräkonttiin, kun hän aloittaa tilanteen purkamisen. Tähän asti hän on kannattanut hallitusta. Yrittäjyyden edistäminen, koulutuksen panostaminen ja hänelle tuo odotus maatalouslainasta on ollut tärkeää. Gideon halusi hakea noin 700 euron lainaa, jotta saisi tontilleen porakaivon. Tontilla olevan kosteikon käyttäminen kasteluun kuivattaisi helposti vähät vesivarat, ja sen takia hän haluaisin kaivon kastelua varten. Parlamentti todella hyväksyi lainan, mutta taksikuskini ei lainaa edes uskaltanut lainaa edes hakea.
Järkyttyneenä hän kertoo, että lainan hakemista varten olisi pitänyt täyttää 26 lomaketta! Hän ihmetteli mihin kaikkia tarvitaan, ja eikö hänen perustietonsa olisi jo valtion rekisterissä. Homma alkoi epäilyttää, ja hän hylkäsi ajatuksen porakaivosta. Viisaasti tehty, koska varsin pian alkoi kuulua tarinoita niistä, jotka olivat lainaa hakeneet: lainaa ei evätty, mutta sen takaisinmaksuperintä oli kyllä jo aloitettu.
Kun lainaa ei edes hakenut, säästyi tuolta uuvuttavalta todistamiselta, että lainaa ei myönnetty, saati nostettu. ”Ihmeellistä”, sanoo hän ja nauraa hersyvästi.
Samaan aikaa maissin hinta on moninkertaistunut. Maissi on hänenkin päätuotteensa. Valtio on kuulemma myynyt varastoistaan ruokapulasta kärsiviin naapurimaihin maissia. Välittäjät ostavat sitä tiloilta eteenpäin myytäväksi 4–5 tavallista korkeammalla hinnalla. Valtion ostajien hinta on selvästi alhaisempi, eli varastot eivät täyty. Hallitus kyllä varoittelee viljelijöitä, että edes puolet sadosta kannattaisi jättää omaan käyttöön, sillä ostaminen tulee niin kalliiksi, jos omaa satoa ei kotikulutukseen ole. Taksikuski pudistelee päätään. Hinta on nyt niin korkea, että kaikki myydään.
Maissijauho on sambialaisille peruselintarvike. Sen hinta on kohonnut kaupoissa niin korkeaksi, että pienituloiset perheet keräävät rahansa yhteen ja ostavat yhden pussin. Seuraavan päivänä on sama murhe edessä: mistä saisi tarpeeksi rahaa, että saisi jonotettua ja ostettua päivän jauhoannoksen. Maissista keitetään puuroa, joka vastaa aterialla meikäläisten perunaa.
Lusakalaisia koetellaan myös terveysrintamalla. Sadekausi oli niin rankka, että kaupungissa puhkesi koleraepidemia. Lusaka on rakennettu kalkkikivelle, eikä vesi pääse painumaan maahan. Parikymmentä kilometriä keskustasta on lähiö, jossa asuu valtava määrä ihmisiä, mutta viemäröintiä ei ole. Likainen vesi ja ihmisjätökset jäävät pyörimään katuojiin ja kaduille. Muovijäte tukkii vähäiset viemärit. Lähiötä on yritetty uudistaa ja viemäreitä rakentaa, mutta tämä hallitus jostain syystä pysäytti projektin. Muutaman vuoden kolera pysyi poissa, mutta nyt on liikkeellä epidemia, joka on pakottanut sulkemaan koulut viikoiksi.
Verkko-opetusta on tarjolla, jos vanhemmilla on rahaa hankkia laitteet. Projekti, joka tarjosi vähävaraisille lapsille etäopiskelulaitteita, on lakkautettu. Gideon yrittää opettaa pieniä lapsiaan kotona, vanhanaikaisesti kirjoista.
Kolera on vaatinut 400 kuolonuhria ja 10 000 on saanut tartunnan.
Murheet eivät lopu tähän. Matkan ajalle sattui myös kuun vaihde. Jostain syystä hallitus laskee polttoainevarannot huoltoasemilla kerran kuukaudessa. Tammikuun lopussa huoltoasemat menivät kiinni, ja kun ne saatiin avattua, bensan hinta nousi yli viidenneksellä. Hinta on nyt vähän yli euron litralta, meikäläisittäin edullista, mutta paikallisille järkyttävän kallista. Utelen, mitä tapahtuu seuraavassa kuun vaihteessa. ”Arvaatko? Pumput suljetaan ja avataan sitten korotetuilla hinnoilla.” Paikallisten elämä on siis kurjistunut kovasti muutamassa kuukaudessa. Talous on monilla todella kireällä. Kyytien hintoja taksikuski ei ollut viimekertaisesta nostanut. Itse asiassa matkat olivat halventuneet, koska paikallinen raha viime kausien aikana menettänyt edelleen reilusti arvoaan suhteessa euroon.
”Eikö olekin ihmeellistä,” hän toistaa. Ajamme pimeää katua pitkin lentokentälle. Katua pitäisi valaista aurinkoenergialla toimivat katulamput. Tuolla katuosuudella lamppujen patterit on asennettu alas lamppupylvään varteen. Melkein kaikki patteri on varastettu. ”Ei kannata valittaa politiikoille, sanovat vaan kuinka paljon pattereiden korvaaminen maksaisi.” Nyt Gideon yrittää tehdä kauppaa autoilla. Pieni sininen auto oli vaihtunut pieneen punaiseen autoon, ja sen takaikkunaa koristi iso kyltti: Myytävänä. Tässä kaupungissa ja maassa on pakko vaihtaa suunnitelmia, olla joustava ja innovatiivinen. Parin kuukauden päästä seuraavalla matkalla minulle selviää, onko pieni punainen auto myyty tai jäikö siitä ehkä yhtään voittoa. Lapset toivottavasti ovat siihen mennessä päässeet takaisin kouluun.
Tässä maassa tarvitaan huumoria arjesta selviämiseen.
Kirjoittaja
Eija Laitinen, tutkijayliopettaja, HAMK Bio -tutkimusyksikön Afrikka-tiimin vetäjä
Hämeen ammattikorkeakoulun Afrikka-toimenpideohjelma toteuttaa EU:n Afrikka-strategiaa. Yksi toimenpideohjelman monista tavoitteista on kasvattaa kulttuurista osaamista ja lisätä toimintaympäristön ymmärrystä verkostoon kuuluvista maista.
