Opintojen jälkeen voi verkostoitua ja toimia alumnina

0

Alumnit ovat korkeakoulusta valmistuneita entisiä opiskelijoita tai henkilökuntaa. Parhaimmillaan alumnit muodostavat verkoston, josta hyötyvät niin työnantajat kuin korkeakoulukin. Verkostossa henkilöt voivat kasvattaa omaa osaamistaan, mutta ne kaipaavat kuitenkin aktiivisia henkilöitä toimiakseen.

Aktiivisesta alumnitoiminnasta hyötyy opiskelijat, yritykset ja korkeakoulu

Alumnitoiminta koetaan entistä tärkeämmäksi, koska alumnien menestyminen työelämässä tuo myös korkeakoululle näkyvyyttä. He voivat toimia työelämän muutoksen välittäjinä käymällä luennoimassa uusille opiskelijoille oman alan muutoksista. Mentoritoiminta tarjoaisi yrityksille rekrytointikanavia ja HAMKin opiskelijoille opiskeluaikana harjoittelu-, projekti- ja opinnäytetyöpaikkoja. Myös esihenkilöinä alumnit voivat mielellään valita tutusta koulutuksesta harjoittelijoita tai projektityön tekijöitä sekä valita myös uusia työntekijöitä. Näin tapahtuessa alumnitoiminnan hyötyjinä olisivat niin yritykset kuin opiskelijat sekä korkeakoulu.

Alumnitoiminta HAMKissa

HAMKin alumnitoiminta on uudelleen organisoitumisvaiheessa. Koulutukset ovat hoitaneet alumnitoimintaa opiskelijoilleen omien suunnitelmien mukaisesti ja sen lisäksi alumneille on lähetetty korkeakoulun yhteinen uutiskirje. Kuitenkin alumnitoimintaa halutaan kehittää monipuolisemmaksi ja kokonaisvaltaisempaan verkostoitumiseen tähtääväksi. Tämä vaatii myös korkeakoulun sisäisen toiminnan kehittämistä yhteiseen suuntaan.

Opiskelijat alumnitoimintaa edistämässä

HAMK Sisu -projektin Alumni Activation -opiskelijat Tommi Hintsanen, Jonne Keränen, Roosa Linsamo ja Brielle Miaguine Wakouva sekä projektin johtaja Teemu Tuiskula tekivät projektityönä evaluoinnin HAMKille mahdollisesti sopivasta Alumni App –yhteydenpitokanavasta. He myös hyödynsivät samassa projektissa työskennelleen, toisen ryhmän kahdelle eri kohderyhmälle tekemää kyselytutkimusta ja siitä saatuja vastauksia. Kohderyhminä olivat nykyiset opiskelijat ja alumnit. Kyselyssä kartoitettiin opiskelijoiden ja alumnien toivomuksia alumnitoimintaan. Tuloksia haluttiin käyttää alumnitoiminnan kehittämisen yhtenä näkökulmana. Tärkeimpinä asioina nousi esiin, että sovelluksen pitäisi tarjota ajankohtaisia uutisia, ilmoittaa tapahtumista, alennuksista ja tarjota tietoa jatko-opiskelumahdollisuuksista. Oleellisena pidettiin myös mahdollisuutta yhteydenpitoon muiden kanssa sekä sovelluksen käyttäjäystävällisyyttä.

Alumnitoiminta yhteisöllisyyden toteuttajana

Projektiryhmä selvitti muiden korkeakoulujen alumnitoimintaa, ja kävi ilmi, että useimmilla korkeakouluilla oli jokin alumnisovellus käytössään. HAMK puolestaan hyödynsi alumnitoiminnassaan koulutuskohtaisten uutiskirjeiden ohella kaikille suunnattua uutiskirjettä. HAMKilla ei vielä ole yhteistä sovellusta käytössä, joten projektiryhmä mietti omaa sovellusta vaihtoehdoksi. Näkökulmaksi he ottivat alumnitoimintaan sitouttamisen jo opintojen aikana. Opiskelijat käyttävät Tuudo-appia opintojen aikana, ja tämä nousi vaihtoehdoksi myös alumnisovellukseksi. Projektiryhmä sai Tuudon toimittajan innostumaan ajatuksesta luoda alumnisovellus yhdeksi osaksi Tuudo-appia. Sovelluksen tilaamiseen pitäisi kuitenkin muutaman korkeakoulun sitoutua. Alumnisovelluksen yhdeksi ydin ajatukseksi nousi yhteydenpito HAMKin opiskelijoiden ja alumnien välillä, mikä auttaisi heitä myös verkostoitumaan keskenään. Verkostoitumisen toteutuminen olisi tärkeää yhteisöllisyyden luomiseksi. Osaltaan se vaatii niin opiskelijoilta kuin alumneilta aktiivista toimintaa verkostossa. Itsensä näkyväksi tekeminen verkostoissa vaatii omien vahvuuksien tunnistamista ja keskustelua verkostossa toimivien kanssa heitä hyödyntävistä asioista. Verkostoissa luodaan luottamusta ihmisiin ja sitä kautta saadaan merkityksellisiä suhteita oman alan osaajiin sekä vieraisiin toimialoihin.


Kirjoittajat

Leenakaija Lehto ja Jonne Keränen

Linkit

Amraoui, A., Trang, D., Laurila, J., Savolainen, J., Tuiskula, T. (2022) Alumni Survey – report:  https://blog.hamk.fi/hamk-beat/wp-content/uploads/sites/102/2022/05/Alumni-Survey-Report.pdf

Raportti: Possibilities of implementing an App Report.pdf

Leave A Reply