Opettajuus on muuttunut paljon sinä aikana, kun itse olen toiminut opettajana. Se alkoi elokuussa 1989 ja jatkunee vielä 4–7 vuotta, jos terveyttä riittää. Opettajankouluttajana se on myös työni substanssi. Se työelämäosaaminen, johon omia opiskelijoitani valmistan.
Olen tänä lukuvuonna käynyt varjostamassa opettajia ja keskustelemassa heidän kanssaan ammatillisessa koulutuksessa, ammattikorkeakoulussa, perusopetuksessa, lukiossa ja työväenopistossa, eli niin sanotussa vapaassa sivistystyössä. Mahdollisuus näihin tarjoutui erityisesti Opettajien ammattijärjestössä luomieni suhteiden kautta. Osittain tietysti myös opettajankouluttajan työni kautta. Olen tutustunut opettajiin ja heidän työhönsä koulutuksen eri asteilla. Halusin nimenomaan vahvistaa ymmärrystäni opettajuudesta. Nostan seuraavassa esille joitakin keskeisiä havaintoja.
Yleinen käsitys on, että opettajat ottivat suuren digiloikan vuonna 2020, kun maailmanlaajuinen pandemia pakotti meidät siihen. Etätyövälineet ovat tulleet kaikille tutuiksi. Samoin monet tiedon varastoinnin muodot. Kehittymisen varaa meillä kuitenkin on dialogisen vuorovaikutuksen hyödyntämisessä. Opettajan työ on mitä suurimmassa määrin vuorovaikutusta. Päätehtävämme on tukea oppijan oppimista inhimillisen dialogin avulla. Digityökalut auttavat meitä varastoimaan ja siirtämään tietoa, ne antavat meille mahdollisuuden havainnollistaa oppimateriaaleja värein, kuvin, myös liikkuvan kuvan, äänen ja erilaisten tallenteiden avulla, kunhan otamme huomioon tietosuojan ja tekijänoikeudet.
Oman opettajuuteni aikana toiminnan kehittäminen on muuttunut huomattavasti ja se organisoidaan projekteiksi ja hankkeiksi niin kansainvälisellä kuin kansallisella, alueellisella ja paikallisellakin tasolla. Tätä myös opettajat toteuttavat osallistumalla monenlaisiin projekteihin. Osa kokonaan niihin keskittyen, osa oman opetustyönsä ohella. Yhtäältä se tarjoaa opettajille vaihtelua ja osallistumisen mahdollisuuksia. Parhaimmillaan se tuo opettajan työhön lisää osallisuuden tunteita. Toisaalta se myös hajottaa opettajan työtä, mikä voidaan kokea raskaana. Pahimmillaan projekti- ja hanketyö halutaan kirota alimpaan manalaan.
Myös muu hallinnollinen työ on lisääntynyt. Viestintätyökalujen kehittyminen on parantanut tiedon kulun mahdollisuuksia alaikäisten opiskelijoiden huoltajien kanssa. Vanhempien opiskelijoiden kohdalla erilaisten tietojen kirjaaminen järjestelmiin on lisännyt myös mahdollisuuksia parantaa yhteistyötä erilaisten viranomaisten ja moniammatillisten toimijoiden kanssa. Opiskelijoille tämä on tuonut parempia mahdollisuuksia saada hyvinkin henkilökohtaista palvelua. Opettajille tämä on kuitenkin tuonut runsaasti erilaisia uusia työtehtäviä.
Opettaja on kasvatus- ja opetustyön ammattilainen. Hänen pitää osata suunnitella ja toteuttaa opetusta sekä arvioida opiskelijoiden osaamista ja sen kehittymistä. Hänen tulee osata asettaa oppimiselle ja osaamiselle tavoitteita erilaisten reunaehtojen vallitessa. Näitä asettavat esimerkiksi opetussuunnitelmat ja tutkinnon perusteet, joissa tahtotila on ilmaistu usein varsin tiiviisti. Opettajan pitääkin osata tulkita näitä tekstejä ja viedä ne käytäntöön.
Tavoitteissa ilmaistuun tahtotilaan pääsemiseksi ja haluttujen tulosten saavuttamiseksi opettaja tekee erilaisia pedagogisia ratkaisuja, joiden ammattilaisena häntä hyvällä syyllä pidetään. Oppimisympäristöt ovat laajentuneet minun opettajuuteni aikana huomattavasti. Oppiminen on tullut ulos luokkahuoneesta. Sen nähdään tapahtuvat paitsi autenttisissa tilanteissa, kuten työelämässä, myös virtuaalimaailmassa ja itse asiassa kaikkialla. Perusopetuksen puolella puhutaankin osuvasti oppimisen kaikkiallisuudesta.
Kaikilla koulutuksen asteilla ehkä kaikkein haastavimmaksi osaksi opettajan työssä koetaan arviointi. Puhtaasti teknisesti, sen ei pitäisi sitä olla, koska lähes aina opettajat saavat hyödyntää valmiiksi mietittyjä arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Mutta kun osaaminen on harvoin pelkästään yksiselitteistä suorittamista. Se on ihmisen toimintaa ajassa ja paikassa. Siinä ollaan tekemisissä toiselle ihmiselle tai toisille ihmisille todella tärkeiden asioiden kanssa. Mukaan astuu etiikka. Kysymys siitä, mikä on oikein ja oikeudenmukaista.
Opettaja on myös yhteiskunnallinen toimija. Hän toteuttaa yhteiskunnan uusintamistehtävää edistämällä oppilaidensa ja opiskelijoidensa sosiaalistumista. Yksilön näkökulmasta hän auttaa heitä liittymään yhteiskuntaan sivistyneinä ja aktiivisina kansalaisina. Työ- ja elinkeinoelämä odottaa heiltä myös ja eritoten osaamista. Koko yhteiskunta elää kuitenkin ajassa ja sen vaateet muuttuvat. Opettaja kohtaa työssään myös yhteiskunnan lieveilmiöitä, joista kaikkia ei voida pitää toivottuina. Esimerkiksi kiusaaminen eri muodoissaan, vihapuhe, ruudun tuijottaminen, keskittymisongelmat ja auktoriteettien kunnioittamisen hälventyminen ovat muuttaneet opettajan työtä perustavan laatuisesti.
Edellä olen kuvannut havaintojani opettajuudesta ja pohtinut niitä 35-vuotisen oman opettajuuteni perspektiivissä. Paljon on muuttunut niistä ajoista, kun 45 minuuttia kestäneiden oppituntien väliin jääneen välitunnin saattoi käyttää sanomalehden lukemiseen. Työpaikalle sai tulla pääsääntöisesti tulla bussilla, jolla juuri ja juuri ehätti luokkahuoneeseen ajoissa. Kotiin saattoi lähteä päivän viimeisen oppitunnin jälkeen. Oppitunnit suunniteltiin ”hyppytunneilla” ja pari kertaa vuodessa pidettiin opettajien kokous, joka sekin aloitettiin puolilta päivin ja opiskelijat päästettiin kotiin. Kaipaanko sitä? Ehkä. Ehkä en.
Kirjoittaja
Heikki Hannula, lehtori, HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu
