Opettajankoulutuksen TKI-opintojakson vaikuttavuus koulutuksen järjestäjän ja opettajaopiskelijan osaamisen kehittämiseen

0

OKKA

Ammatillisen opettajan työ on muutoksessa, mikä vaatii opettajan työn ja osaamisen kehittämistä. Kehittävää otetta painotetaan myös vuonna 2022 Opetus- ja kulttuuriministeriön opettajankoulutuksen kehittämisohjelmassa. Ammatillisen koulutuksen tutkimustoiminnan tavoitteena on lisätä opettajien ymmärrystä alan kehittämishaasteista. Opettajankoulutuksessa pyritään yhdistämään opettajan ammatillinen substanssiosaaminen pedagogiseen osaamiseen ja saada yhdistelmästä toimiva kokonaisuus, jota voidaan hyödyntää käytännössä.  

HAMKin ammatillisiin opettajaopinnot sisältävät Tutkimus- kehitys- ja innovaatio (TKI)-osaamisen opintojakson. Opettajaopiskelija lähtee pedagogisen kehittämisen lähtökohdista edistämään oppilaitoksen toimintaa ja omaa työtään, pedagogiikkaa. TKI-työn avulla pyritään hakemaan vaikuttavuutta ja muutosta olemassa olevaan toimintaan. Kolhon lv 21-22 aikana ohjaamat TKI-työt ovat sisältäneet mm. opetuksen sisällön, menetelmien ja toteutuksen kehittämistä, oppijoiden oppimistyylien selvittämistä, osaamisen varmistamista ja arvioinnin kehittämistä.  

Media-alan opetuksen kehittämistä Tredussa 

Tampereen seudun ammattiopisto Tredussa media-alan julkaisutuotannon osaamisalan opettaja Jerkko Valta teki TKI-työnsä verkko-oppimisympäristöjen tehtävänantojen kehittämiseksi. Hän nosti työssään esille niitä ongelmakohtia, joita oli havainnut hiljattain käyttöönotetun, alakohtaisen verkko-oppimisympäristön harjoitusten tehtävänantojen sanoituksessa ja muodoissa. Kehittämisen tavoitteena oli keskittää verkko-oppimisympäristön harjoitustehtävien tarjoamat haasteet opetettavaan aiheeseen eli substanssiosaamiseen. Kehitettävän kurssin alkuperäisissä tehtävissä oli opiskelijoille niin kielellisiä, teknisiä kuin käytännöllisiä haasteita, jotka siirsivät opiskelun ja ohjauksen huomiota pois opiskeltavista aiheista. 

”TKI-työn kautta käsittelin monia tärkeitä aiheita ja luin aiheista tietoa myös eri lähteistä. Minulle on kertynyt tietoa noista aiheista, ja sen olen huomannut vasta nyt katsoessani taaksepäin. TKI-työn muodossa tekemäni kehitystyö vastasi osaltaan luontevasti myös kasvavaan tarpeeseen huomioida erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa.” 

Vallan mukaan TKI-työ on muuttanut verkko-oppimisympäristöjen parissa työskentelyä entistä suunnitelmallisemmaksi ja pedagogisesti ammattimaisemmaksi. Hyvä verkko-oppimisympäristö helpottaa opettajan ohjaustyötä ja TKI-työn tekeminen oli tässä suurena apuna. Mikäli työtä ei olisi tehty, olisi se näkynyt negatiivisesti suoraan opiskelun etenemisessä sekä ohjauksen ja tuen tarpeen määrässä. 

“Lähtötilanne oli se, että muun muassa S2-opiskelijat tai lukivaikeuksista kärsivät eivät suoriutuneet tietyistä lauseiden täydennystehtävistä ilman opettajan väliintuloa. Ratkaisu oli muuttaa tehtävien muotoa, jolloin aiheen osaaminen oli suuremmassa roolissa. TKI-työn yhteydessä oli aikaa pysähtyä ja tehdä näitä huomioita opetusprosessin kehittämiseksi. Olennaista oli myös verkko-oppimisympäristön käytöstä eli käytännön testaamisesta kerätty tieto.” 

Useammat opettajaopiskelijat mainitsivat TKI-opintojakson palautteessa, että työ auttoi ymmärtämään, miten pedagogiikka kytketään oman substanssialan kehittämiseen.  

”Työ pakotti sitomaan pedagogiikan oman alan tutkimukseen ja siten laajensi ajattelua…” (v8)  

”TKI-työ antoi kriittistä teoreettista ja pedagogista pohjaa oppilaitoksen opetuksen kehittämiseen. …TKI-työn kautta syntyi oivallus ammatillisen opettajan tämänhetkisestä työnkuvasta erityisesti koulutuksen kehittämisen osalta. ” (v6) 

”TKI-työn tuotoksena tuli oikea työkalu opetuksen kehittämistä varten ja kyseinen palautelomake on saanut jo nyt hyvää palautetta toimialalla.” (v3) 

Opiskelijoiden mukaan TKI-työn tekeminen on ollut haastavaa, mutta pääsääntöisesti hyödyllistä, omaa osaamista ja organisaatiota kehittävää. Suurimmaksi haasteeksi koettiin aiheen valinnan vaikeus, oman tutkimusosaamisen heikkous ja relevantin tiedon hakemisen haasteet. Työssä on mahdollista myös ”epäonnistua” eli opiskelijalla saattaa olla jokin kehitysidea opetusmenetelmien tai oppimistehtävien suhteen, joka osoittautuukin toimimattomaksi. Epäonnistuminenkin tuo uutta tietoa eikä vie TKI-työltä arvoa. Kehittämiseen vaaditaan tutkimusta ja sen tekemiseen tarvitaan taitoa, mielenkiintoa ja työyhteisön tukea. Opintojakson kehittämisen kohteena opettajankoulutuksessa onkin opiskelijoille sopivien aihealueiden esiin tuominen, opiskelijan tutkimuksellisten taitojen tukeminen ja TKI-työn selkeämpi sitominen opettajaopintojen koko ajanjaksolle. Tämä selvitys TKI-työn vaikuttavuudesta ja opintojakson merkityksestä on antanut viitteitä siitä, että opintojakso on tarpeellinen osa opettajan osaamista. Mitä paremmin opintojakso saadaan sidottua oppilaitoksen kehittämiseen, sen parempia tuloksia saadaan sekä oppijan osaamisen kehittämisessä että vaikuttavuutta oppilaitoksen toimintaan. 

Kirjoittajat 

Piia Kolho, koulutuspäällikkö, HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Jerkko Valta, tuntiopettaja, Tampereen seudun ammattiopisto Tredu 

Blogikirjoitusta ovat tukeneet Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ja OKKA-säätiö. 

OAJ OKKA AOKK

Leave A Reply