Kun puhutaan korkeakoulututkinnon antamasta osaamisesta, omaan alaan liittyvä asiantuntijuus ja tietotaito tulee monella varmasti ensimmäiseksi mieleen. Korkeakouluopinnoissa kertyvä oman alan teoreettinen ja käytännönläheisempi tieto on myös tulevaisuuden työtehtävissä pärjäämisen kannalta keskeistä. Tähän verrattuna korkeakouluopintojen aikana hiljalleen ja usein formaalin opetuksen sivutuotteena kertyvät pehmeät taidot jäävät usein vähemmälle huomiolle, kun valmistuva korkeakouluopiskelija pohtii omaa osaamistaan.
Pehmeät taidot ja niiden kehittyminen korkeakouluopinnoissa
Pehmeillä taidoilla viitataan erilaisiin työelämätaitoihin, jotka nähdään yleishyödyllisinä ja jokaiseen työpaikkaan siirrettävänä kokonaisuutena riippumatta siitä, millaisia työtehtäviä opiskelijalla valmistuttuaan on tai mihin ammattiin hän päätyy. Tällaisia taitoja ovat muun muassa ongelmanratkaisu-, päätöksenteko-, suunnittelu- ja organisointitaidot sekä kyky tehdä yhteistyötä ja toimia erilaisten ihmisten kanssa. Korkea-asteen opinnoissa pehmeitä taitoja ei välttämättä kuitenkaan kovin usein tai näkyvästi nosteta opetuksen keskiöön ajallisten resurssien ja opetussuunnitelmien asettamien velvoitteiden vuoksi.
Myös korkeakouluopintojen suorittaminen itsessään tarjoaa mahdollisuuksia lukuisten pehmeiden taitojen kehittämiseen. Korkeakouluopinnot pohjautuvat usein esimerkiksi yhteistyölle, joka ilmenee ryhmäkeskusteluina, projektitöinä, ryhmätentteinä ja vaikkapa opinnäytetyön tekemisenä parityönä. Etenkin yliopistossa opinnot eivät useinkaan perustu lukujärjestystyyppiseen etenemiseen, vaan on opiskelijan itsensä vastuulla organisoida opintonsa ja päättää, milloin suorittaa mitäkin kursseja. Niin kutsutuilla generalistialoilla, jotka tarjoavat yleisiä asiantuntijavalmiuksia tiettyyn ammattinimikkeeseen valmistamisen sijaan, vapaavalintaisten opintojen osuus tutkinnosta on usein huomattavan suuri. Etenkin generalistialoilla opintojen menestyksekäs suorittaminen vaatii opiskelijalta jo itsessään riittäviä organisointi- ja suunnittelutaitoja taitoja sekä ajankäytönhallintaa ja kykyä tehdä tutkintonsa sisältöön liittyviä päätöksiä.
Pehmeiden taitojen ongelmia
Korkeakouluopiskelijoiden pehmeissä taidoissa piilee kuitenkin pari keskeistä ongelmaa. Korkeakouluopiskelijat kokevat haastavammaksi tunnistaa ja sanallistaa pehmeisiin taitoihin liittyvää osaamistaan oman alan asiatuntijatietoon verrattuna. On oletettavasti haastavaa sanallistaa omaa osaamistaan asiasta, joka on kehittynyt korkeakoulututkinnon suorittamisen sivutuotteena ja joka ei ole esimerkiksi todennettavissa kurssisuorituksina. Valmistuvan korkeakouluopiskelijan on helpompi kertoa lukeneensa terveystieteitä vapaavalintaisena aineenaan, valmistuneensa tietystä tutkinnosta tai saaneensa ulkomailla toteutetusta työharjoittelustaan uusia työkaluja monikulttuuriseen viestintään.
Toinen keskeinen ongelma on yritysten ja organisaatioiden tekemä havainto siitä, että tuoreesti valmistuneilla korkeakouluopiskelijoilla ei ole riittävästi pehmeitä taitoja vaativissa asiantuntijatyössä menestyäkseen. Tutkimusten mukaan korkeakouluopinnoissa “kovat taidot”, kuten omaan alaan liittyvä asiantuntijaosaaminen, ovat huomattavasti merkittävämmässä roolissa, eikä pehmeisiin taitoihin ja työelämätaitoihin liittyvää osaamista ole saatu korkeakouluopinnoista riittävästi. Organisaatioiden mukaan tilanne on huolestuttava, sillä työelämässä ratkaistavat ongelmat ovat monimutkaistuneet entisestään, ja niiden ratkaiseminen vaatii entistäkin laaja-alaisempaa osaamista.
Mitä siis ratkaisuksi?
Pehmeisiin taitojen kehittymiseen liittyvään ongelmaan on ehdotettu joitakin ratkaisuja. Oman osaamisen ja pehmeiden taitojen sanoittamista voidaan pyrkiä esimerkiksi kehittämään opintojen aikaisilla ”työelämäkursseilla”, joissa työskentely tapahtuu pienryhmissä keskustellen ja reflektoiden. Tämänkaltaisissa ratkaisuissa pehmeät taidot eli erinäiset työelämätaidot nostettaisiin näkyvämmin osaksi formaalia opetusta sen sijaan, että niiden oletettaisiin kehittyvän korkeakoulussa opiskelemisen sivutuotteena.
Toinen lupaava ratkaisu löytyy yrityssektorin ja korkeakoulujen tiiviimmästä yhteistyöstä esimerkiksi työelämälähtöistä projektityötä painottavien kurssien muodossa. Tällöin korkeakouluopiskelijat pääsevät luomaan ratkaisuja yritysten aitoihin ongelmiin autenttisissa työskentelyolosuhteissa. Tämänkaltaiset ratkaisut tuovat myös käytännön lähemmäksi teoriaa ja kaventavat niiden välistä kuilua, jota erityisesti yliopisto-opinnoissa usein kritisoidaan. Yrityssektorien ongelmien ratkominen autenttisessa työskentely-ympäristössä on hyvin pitkälti Design-Based Education -konseptin ytimessä, joka on puhututtanut myös Hämeen ammattikorkeakoulussa viime aikoina. Lähitulevaisuus siis näyttää, millaisia harppauksia myös omassa korkeakoulussamme otetaan asian tiimoilta.
Kirjoittaja
Taina Civil, tutkija, HAMK Edu
