Elän kielikuplassa. Olen kasvanut kirjojen keskellä ja päässyt jo lapsena iloitsemaan värikkäästä kielenkäytöstä. Olen opiskellut korkeakoulussa monikielistä viestintää ja käännöstiedettä ja työskennellyt erilaisissa kieliin liittyvien tehtävien parissa. On siis selvää, että verkostoni koostuu lähinnä kääntäjistä, tulkeista, viestijöistä, kieliasiantuntijoista, editoijista, kielten opettajista. Jopa aviomieheni olen saanut käännytettyä haalimaan yliopisto-opintoihinsa kasapäin vieraita kieliä ja kääntämistä. Kun kuulen jonkun perehtyneen kielitieteeseen tai innostuneen fonetiikasta eli äänneopista, hypin riemusta. ”Hyvä, että sinäkin olet kieli-ihminen!”
Kielikuplassa elo on ihanaa. Keskustelut kielipolitiikasta hivelevät sisintäni, ja erilaisissa kieliryhmissä jaetut meemikuvat jaksavat naurattaa päivästä toiseen. Mutta kielikuplassa on myös kääntöpuolensa. Kielen uudistumiseen ja vapaamuotoiseen käyttöön suhtaudutaan nihkeästi, vaikka jos kieli ei muutu, se on kuollut kieli (Ojutkangas ym., 2014). Melko usein olen myös törmännyt siihen ajattelutapaan, kuplani ulkopuolellakin, että ne, jotka eivät osaa käyttää kieltä kympin arvoisesti, ovat kansalaisina alempiarvoisia.
Kielellä saa kyllä paljon aikaan
Kielen avulla voimme jakaa tietoa, kertoa tarinoita ja ilmaista tunteitamme. Lapsilla puheen ja kielen kehittyminen on keskeinen osa hyvinvoinnin ja toimintakyvyn seurantaa. Kielen avulla voimme oppia ja vuorovaikuttaa – se on välttämätön väline jokapäiväisessä elämässämme. Vihkikaava noudattaa tiettyjä sanamuotoja, ja avioliittoon astutaan, kun molemmat osapuolet vastaavat vihkijälle ”tahdon”. Tarvitsemme kieltä työssämme, sillä saavutuksista, tutkimustuloksista ja innovaatioista on pystyttävä viestimään selkeästi, ymmärrettävästi ja kiinnostavasti.
Kielikuvat synnyttävät voimakkaita tuntemuksia ja luovat kuvaa muista ihmisistä. Kun presidentti Sauli Niinistö lausui jo legendaksi nousseet sanat Ukrainan sodasta (”Nyt naamiot on riisuttu, vain sodan kylmät kasvot näkyvät”), kansalaisille piirtyi hyvin voimakas kuva Venäjän johdosta ja sen toimista Ukrainassa – sekä Niinistön ajatusmaailmasta.
Kielellä voi myös synnyttää pahaa. Loukkaavat termit, sukupuolittuneet ammattinimikkeet ja arkikielen käyttöön pesiytyneet syrjivät rakenteet luovat syviä railoja ihmisten välille. Ja kun tilannetta yritetään korjata uusien käytänteiden avulla, ei sekään onnistu ongelmitta tai ainakaan vastusteluitta.
Niin ja lainsäädäntö – sekin perustuu kielellisiin tulkintoihin, joista raastuvissa sitten väännetään.
Kielellä on siis merkitystä.
…mutta toisille se on vain työkalu
Yhteiskunnassa tarvitaan tutkijoita, rehtoreita, pyöränkorjaajia, tulkkeja, kelloseppiä, varhaiskasvattajia, ministereitä ja niin edelleen. Meillä on erilaisia lahjoja, kykyjä ja kiinnostuksen kohteita, ja vaikka aiemmin luettelinkin kielellä saavutettavia hyötyjä, se ei tarkoita, että jokaisen meistä tulisi tavoitella kielen asiantuntijuuden ydintä.
Kieliasiantuntijuus vaatii paljon aikaa ja vaivaa. Monet kielialalla toimivat ovat omistaneet elämänsä (tai ainakin suuren osan siitä) kielten opiskelulle ja sen ymmärtämiselle. Kielitaito, oli kyse sitten omasta äidinkielestä tai vieraasta kielestä, kehittyy oppimisen, harjoituksen ja kokemuksen myötä. On siis täysin luonnollista, että kaikkien ei vain ole mahdollista osata kieltä kympin arvoisesti, eikä tarvitsekaan. Toiset vain suuntaavat voimavaransa jonkin toisen alan asiantuntijuuden kehittämiseen. Sen sijaan, että naureskelemme kirjoitusvirheille ja vinoilemme väärin pilkutetuista virkkeistä, meidän tulisi huomioida osaamisen moninaisuus.
Tulisi muistaa, että kielen käyttö on monitasoista, eikä se ole kaikille niin intuitiivista. Eri tilanteissa tarvitaan toki taitoa käyttää kieltä, mutta myös muita kykyjä, kuten tilanteenlukutaitoa, tunnetaitoja, loogista päättelykykyä ja niin edelleen. Fakta on se, että vaikka joku ei hallitsisikaan kaikkia kieliopin sääntöjä, hän voi silti pärjätä (arki)elämässä erinomaisesti. Ja silloin kieltä tulee saada käyttää kielioppisäännöistä poiketen ja erilaisia rajoja rikkoen – kommunikaation työkaluna.
Tärkeintä on ymmärtää ja tulla ymmärretyksi – ja nämä voi saavuttaa monella eri tavalla.
Kirjoittaja:
Senja Sakko, julkaisusuunnittelija, kirjasto- ja tietopalvelut.
Lähteet:
Ojutkangas, K, Larjavaara, M., Miestamo, M. & Ylikoski, J. (2014). Johdatus kielitieteeseen (1.–3. painos). WSOY.
